Hae tästä blogista

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Vauvan tumput ja pipo



26.12 sain valmiiksi vauvalleni tumput. Tumput ovat tarkoituksella leveät, jotta ne mahtuisivat myös ulkopuvun hihojen päälle tarvittaessa.




Ohje tumppujen tekemiseen: Puikot nro 3,5 , lankana Baby tmv., menekki noin 30 g

Luo 33 silmukkaa ja neulo 1. kierros oikeaa ja ensimmäinen ja viimeinen silmukka yhteen. Aloita kaksi oikein kaksi nurin -kierrokset ja tee niitä yhdeksän. Neulo sitten kolme nurjaa kierrosta.

Toista neljä kertaa "viisi kaksi oikein kaksi nurin -kierrosta ja kolme nurjaa kierrosta".

Aloita sitten kavennukset: Neulo kaksi silmukkaa yhteen 1. puikon alussa, 2. puikon lopussa, 3. puikon alussa ja 4. puikon lopussa joka kierroksella. Kavennuskierroksilla neulotaan aina kaksi oikein kaksi nurin eli nurjia kierroksia ei enää tehdä.



Kun työssä on jäljellä kahdeksan silmukkaa, lanka vedetään silmukoiden läpi ja päätellään siististi neulalla.

28.12 sain tehtyä innostuttuani myös pipon nyöreillä samasta langasta kuin tumput. Pipo on aika syvä, koska pikkuneidillämme on aika iso pää jo. Jos piposta haluaa matalamman, kannattaa jättää alusta nurjat kierrokset pois ja aloittaa oikealla kierroksella.





Ohje vauvan pipon tekemiseen: Puikot nro 3,5 , lanka esim. Baby, menekki noin 30 g

Luo 69 silmukkaa. Neulo ensimmäinen kerros nurin ja ensimmäinen ja viimeinen silmukka yhteen, jolloin työhön jää 68 silmukkaa.

Neulo kaksi seuraavaakin  kerrosta nurin eli yhteensä kolme kerrosta. Aloita sitten kaksi oikein kaksi nurin -kerrokset ja tee niitä 10.

Neulo kolme kerrosta nurjaa. Neulo viisi kerrosta kaksi oikein kaksi nurin -kerrosta ja jälleen kolme nurjaa kerrosta.

Neulo neljä kaksi oikein kaksi nurin -kerrosta ja neulo viidennellä kierroksella kaksi silmukkaa yhteen joka puikon lopussa.

Neulo nurja kierros ja neulo seuraavalla nurjalla kierroksella taas kaksi silmukkaa yhteen joka puikon lopussa. Neulo kolmas nurja kierros normaalisti.

Kavennukset tehdään siis joka toinen kierros toistaen kuitenkin "viisi kerrosta oikeaa ja nurjaa sekä kolme kerrosta nurjaa.

Kun työssä on jäljellä 12 silmukkaa, vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele siististi.

Tee sitten pipolle nyörit seuraavasti. Mittaa silmämääräisesti nyörien oikeat paikat. Kannattaa sijoittaa nyörit hieman korvien takaosaan eikä toisiaan vastakkain, tällöin nyörit eivät tule liiaksi poskille.

Poimi lakin reunasta puikolle 10 silmukkaa ja tee joka kerros oikeaa, jolloin kumpikin puoli näyttää vuorottelevan oikeaa ja nurjaa kerrosta. Näin nyöristä tulee suora eivätkä reunat taitu.

Neulo 17 kierrosta kymmenellä silmukalla aina oikeaa. Kavenna sitten reunoista niin, että jäljelle jää neljä silmukkaa.

Neulo neljällä silmukalla aina oikeaa 88 kierrosta ja kavenna silmukat pois ja päättele lanka siististi. Neulo nyöri toiselle puolelle vastaavasti.

Ajattelin aloitella lankakerien lopuista tilkkupeittoa, varmaankin isoa, jos jaksan. Siitä voisi tehdä joululahjan jollekulle:)

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Säärystimet

22.12.13.

Tänä aamuna sain valmiiksi viininpunaiset (tässä kuvassa tosin näyttävät violeteilta), erittäin lämpimät säärystimet!

Säärystimet

Alla oleva ohje on omani ja tarkoitukseni oli tehdä sellaiset säärystimet, että ne voi joko pitää suorana tai poimuttaa sääriin.

Nämä ovat toiset koskaan tekemäni säärystimet. Edelliset tein entiselle työtoverilleni suunnilleen samalla ohjeella, mutta kuvassa alla olevat ovat pidemmät kuin yllä olevat. Ruskeat raidat näissä säärystimissä ovat Novitan 7 veljestä -lankaa ja oranssi pääväri joko Star - tai Gala -akryylilankaa. Yritin kovasti muistella, kumpaa käytin, mutta tarkennan tämän sitten, kun käyn Löytötavaratalossa varmistamassa asian :)

Säärystimet

Yllä olevassa kuvassa on työkaverilleni tekemät säärystimet.

Ohje säärystimien tekemiseen:

Puikot nro 3,5 , lankana Pirta akryylilanka, lopullinen pituus 35 cm

Luo 73 silmukkaa. Neulo ensimmäinen ja viimeinen silmukka yhteen, jolloin työhön jää 72 silmukkaa.

Neulo 1. kerros oikein ja aloita 2 oikein 2 nurin - neulonta 2. riviltä. Neulo näin viisi kierrosta ja neulo seuraavaksi kierros, jossa kaikki silmukat ovat nurin. Neulo seuraavat viisi kierrosta taas 2 oikein 2 nurin ja sen jälkeen taas kierros kaikki nurin -silmukoita. Neulo taas viisi 2 oikein 2 nurin -kierrosta ja seuraavalla kaikki nurin -kierroksella neulotkin kaksi ensimmäistä silmukkaa nurin yhteen ja seuraavat silmukat nurin ja myös kaksi viimeistä silmukkaa nurin.

Tarkoitus on siis tehdä säärystimen alusta leveämpi kuin keskikohdasta, jotta säärystin mahtuisi hyvin säären ja pohkeen päälle.

Tee seuraavat viisi kierrosta 1 oikein, 2 oikein 2 nurin, ..., 1 nurin -silmukoita ja kavenna säärystintä taas seuraavalla nurjalla kierroksella neulomalla kaksi ensimmäistä silmukkaa yhteen ja myös kaksi viimeistä.

Neulo viisi 2 nurin 2 oikein -kierrosta ja neulo nurjalla kierroksella yhteen kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä silmukkaa.

Neulo viisi 1 nurin, kaksi oikein, kaksi nurin, ..., 1 oikein -kierrosta ja nurjalla kierroksella yhteen kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä.

Neulo viisi 2 oikein 2 nurin -kierrosta ja nurjalla kierroksella taas yhteen kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä.

Neulo viisi 1 oikein, 2 nurin 2 oikein, ..., 1 nurin -kierrosta ja nurjalla kierroksella  taas yhteen kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä.

Neulo viisi 2 nurin 2 oikein -kierrosta ja vielä kerran nurjalla yhteen kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä silmukkaa.

Olet nyt kaventanut 12 silmukkaa.

Tämän jälkeen työssäsi on 60 silmukkaa.

Jatka "viisi 2 nurin 2 oikein -kierroksia ja yksi neulo nurin -kierroksia seuraavat viisi kertaa.

Sitten työhön aletaan lisäilemään silmukoita, jotta loppuosastakin tulisi leveämpi. Näin säärystin sopii myös kengän varsien päälle.

Neulo viisi 2 nurin 2 oikein -kierrosta. Lisää nurjalla kierroksella alkuun silmukka neulomalla silmukka nurjaksi edellisen kerroksen silmukoiden välistä otetulla langalla.

Neulo seuraavalla viidellä kierroksella 1 oikein, 2 nurin 2 oikein, ..., 1 nurin.

Lisää nurjalla kierroksella alkuun ja loppuun silmukka, kuten aiemmin ohjeistettiin.

Neulo viisi 2 oikein 2 nurin -kierrosta. Jatka lisäyksiä vielä kolme kertaa nurjilla kierroksilla, jolloin työhön tulee yhteensä 70 silmukkaa.

Viimeisen lisäyksen jälkeen neulotaan kuusi kierrosta 1 oikein, 2 nurin 2 oikein, ..., 1 nurin ja lopuksi päätellään silmukat löysästi neulomalla ne yhteen siten, että neulotaan ensimmäinen ja toinen ja vedetään ensimmäinen toisen yli. Neulotaan kolmas ja vedetään toinen kolmannen yli jne.

Viimeistellään päättelemällä langat neulalla siististi.

Nyt täytyykin hetki keskittyä joulun valmisteluun ja miettiä sitten välipäivinä, mitä seuraavaksi neuloisin. Ne tumput taidan kyllä ensin tehdä vauvallemme:)

Hyvää joulua!


torstai 19. joulukuuta 2013

Marjo neuloo

19.12.13

Olen 33 -vuotias tällä hetkellä äitiysvapaalla oleva kolmen pienen lapsen äiti. Ammatiltani olen opettaja.

Parikymmentä vuotta olen vaihtelevalla aktiivisuudella neulontaa harrastanut. Eniten teen perustöitä eli villasukkia, lapasia, kaulaliinoja, kaulureita, pipoja sekä säärystimiä.Harvakseltaan olen tehnyt myös neulepuseroita ja yhden osittain virkatun neulemekon tyttärelleni. Virkkausta harrastan myös silloin tällöin, esim. tyynynpäällisiin. Olen vasenkätinen, joten olen itse opetellut tekemään käsitöitä.

Neulemekko


Yllä tekemäni neulemekko, koossa 110. Tämän mekon ohjeen otin alunperin Novitan sivuilta vuoden 2012 lehdestä, mutta nyt, kun olisin laittanut linkin sivulle, ei sitä enää löydy. Täytyypä siis myöhemmin laittaa ohje uuteen artikkeliin blogiini.

Puolet töistäni on jäänyt valokuvaamatta ja se harmittaa, mutta parin viime vuoden työt on kaikki kuvattu valmiina. Tähän saakka tekemäni sukat ym. ovat menneet joulu-tai muiksi lahjoiksi, mutta olen myös ajatellut myydä tekeleitäni, sillä ainakin villasukat ovat kovin suosittuja lähipiirissäni. Joko niitä ei ole tai sitten kaikissa sukissa on vähintään yksi reikä:) Tällä hetkellä töitäni on myynnissä osoitteessa http://www.ilonputiikki.fi. Myös ystäväni tekemiä frillahuiveja löytyy samasta osoitteesta Lahjatavaraosiosta.

Neulominen on minulle tärkeä harrastus, jota aion jatkaa niin kauan kuin kädet ja niska toimivat :) Jumpassa on käytävä ahkeraan, sillä niskat menevät erittäin nopsaan jumiin.

Ohjeita neuleisiin olen katsonut Novitan sivuilta ja langat ostan enimmäkseen Löytötavaratalon tarjouksista. Myös Citymarketista ostan lankoja, sillä se on lähin iso kauppa. Vinkiksi lähipiirilleni: ostakaa lankakerä minulle synttäri- tai joululahjaksi:)
Teen neuleita sekä puuvillasta, että akryylilangoista, sillä ne ovat pehmeän tuntuisia. Nyt työn alla on viininpunaiset säärystimet, jotka teen Pirta -akryylilangasta. Nämä säärystimet laitan myyntiin, nyt kun olen saanut joululahjoiksi laittamani valmiiksi:)

Ajan myötä on tullut keksittyä kaikkia pieniä niksejä, joilla neuleista saa kestävämpiä ja laadukkaampia. Esim. kaulaliinat teen nykyään kaksinkertaisella langalla ja pehmeät saan niistä tekemällä liinat esim. Elina -langasta, jota ostan Löytötavaratalosta. Kaksi liinaa on nyt valmiina, turkoosi ja punainen, jotka aion myydä. Teen liinoista pitkiä, joten ne saa hyvin kiedottua kaulan ympärille.

Villasukkiin olen kehitellyt niksit pariin kohtaan. Sukan aloituksessa oli aluksi hankalaa se, että aloituskohtaan jää lovi eli reuna ei ole tasainen. Nyt teen silmukoita luodessa aina yhden ylimääräisen silmukan ja neulon sen sitten yhteen viimeisen silmukan kanssa. Lisäksi neulon ensimmäisen rivin pelkästään oikeaa ja aloitan kaksi oikein kaksi nurin -rivit vasta toisella kierroksella. Näin saan reunasta siistin näköisen.Tällä tavoin aloitan myös lapaset, pipot ja säärystimet.
Toinen niksi villasukkiin on se, että kun aloittaa kantalapun tekemisen, niin toinen reuna alussa tahtoo jäädä löysäksi. En ole siihen keksinyt muuta kuin, että silmukoita kerätessä valmiin kantalapun sivuilta kannattaa ottaa löysältä alueelta ylimääräisiä silmukoita. Kun olin näin tehnyt tovin, huomasin joidenkin lankakerien ohjeissa saman neuvon. Toimii ihan hyvin, mutta joskus joudun tekemään omia viritelmiä tämän lisäksi, ettei reunaan jäisi reikää. Pikku hiljaa harjoittelemalla oppii tässäkin paremmaksi.

Haastavampia töitä en ole ehtinyt tekemään, sillä ne vaativat keskittymistä. Mutta perustöitä on mukava tehdä, koska ne saa nopeammin valmiiksi. Ehkä joskus myöhemmin voin kokeilla vaativampiakin töitä. Mutta sitten kyllä tilaan Suuren käsityölehden tai Kauneimmat käsityöt -lehden, sillä niissä on paljon ihania ohjeita. Kummitytölle aion tehdä samanlaisen osittain virkatun neulemekon, jonka tein tyttärelleni.

Omalle perheelle en useinkaan tee neuleita, sillä mieheni äiti tekee lapsille villasukkia ja laatikoista löytyy vanhastaan kasa harmaita villasukkia. Eilen sain valmiiksi poikkeuksellisesti itselleni tekemät kirjavat villasukat. Tein ne jämälangoista, sillä usein käsitöistä jää lankakerien loppuja, joista vielä saa vaikka lapsille lapaset tai sukat. Voisinkin seuraavaksi tehdä vauvallemme tumput, kunhan säärystimet ovat valmiit!

Marjo Mäntylä 2013