Hae tästä blogista

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Siniset Sateenkaariviidakkosukat

Heips!

Pitkästä aikaa jotain valmistakin. Nämä sukat ovat kokoa 43 ja lankoina käytin Lankamaailmasta ostamaani turkoosia Artic lankaa, joka on paksumpaa kuin sukkalangat yleensä. Raidoitin sukat Sateenkaaren ja Viidakon langanlopuilla ja tulihan niistä kelpo sukat :)



Puikkoina käytin 3.5 KnitPron Carbonzeja.

Ohje:




Luo 71 silmukkaa turkoosilla langalla. Neulo 1. kerros oikein ja neulo viimeinen ja ensimmäinen silmukka nurin yhteen. Aloita samalla valepalmikko (ohje löytyy netistä):

1.-3. kerros: 2n 3o
4. kerros: 2n, nosta 1o neulomatta, neulo 2o ja vedä neulomatta jätetty kahden oikein neulotun yli.
5. kerros: 2n, 1o, lk, 1o

Toista mallikerta kolme kertaa ja aloita sen jälkeen oikea neule ottamalla mukaan raitalanka. Neulo yksi kerros seuraavasti: *1o sininen, 3o raitalanka*. Toista koko kerros *-*. Neulo sitten yksi kerros siten, että 1o raitalangalla ja 3o sinisellä niin, että raitasilmukka tulee edellisen kerroksen raitasilmukoiden keskimmäisen kohdalle. Neulo seuraavakin kerros samoin, mutta aloita tämän kerroksen jälkeen kerrosrivinousu siten, että nostat silmukat vain yhden kerroksen verran, kunnes taas neulot kerroksen raitalangalla.

Kerrosrivinousun perusohje menee näin:

1. kerros: neulo oikeaa raitalangalla
2.-3. kerros: neulo yksivärisellä oikeaa ja nosta edellisen kerroksen raitalankasilmukoista joka neljäs, muut neulotaan sinisellä oikein

Näissä sukissa neulotaan vain 1. ja 2. kerros ylläolevalla ohjeella, kunnes taas neulotaan raitalangalla oikein koko kerros. Näin tehdään, koska sukissa on kahta eripaksuista lankaa, niin varsi ei kiristy eikä mene mutkalle, kun nostaa vain yhden kerroksen silmukat. Kun olet neulonut kerrosrivinousua seitsemän mallikertaa, neulo vielä kaksi kerrosta siten, että 1o raitalankaa ja 3o yksivärisellä ja raitasilmukat tulevat samoihin kohtiin kuin kerrosrivinousun nostetut silmukat.

Neulo seuraava kerros vuorotellen 1o raitalanka 1o yksivärinen niin, että yksiväriset silmukat tulevat edellisen kerroksen raitasilmukoiden kohtaan. Neulo yksi kerros yksivärisellä ja neulo sitten kaksi kerrosta raitalangalla. Jatka sitten neulomista niin, että joka toinen silmukka on raitaa ja joka toinen yksiväristä yhteensä kolme kerrosta. Tämän jälkeen neulotaan niin, että joka toinen raitapylväs jatkaa kasvamistaan raitasilmukoilla kaksi kerrosta ja muut silmukat neulotaan yksivärisellä. Neulo sitten kaksi kerrosta yksivärisellä ja sen jälkeen neljä kerrosta niin, että 1o yksivärisellä ja 2o raitalangalla toistaen tätä koko kerros. Neulo kaksi kerrosta yksivärisellä ja sen jälkeen kerros niin, että joka toinen on raitalangalla ja joka toinen silmukka yksivärisellä. Neulo kerros yksivärisellä oikeaa ja vielä kerros niin, että joka toinen silmukka raitalangalla ja joka toinen yksivärisellä. 



Neulo sitten vielä kerros yksivärisellä ja aloita kantalappu soveltaen Alma -mummun tyyliä: (ohje löytyy netistä)
Ota 1. puikolta 7 silmukkaa, samoin 4. puikolta. Jätä loput odottamaan välipuikoille. Neulo oikealla oikeaa ja nurjalla nurjaa niin, että nostat aina aloitussilmukan. Neulo kantalappuun 16 kerrosta ja poimi sitten sivusilmukat esim. tämän hyvän videon avulla. Aloita kiilakavennukset jo silmukoiden poimimiskerroksella:

Jätä 2. ja 3. puikolle kummallekin 14 silmukkaa. Neulo 1. puikon lopussa 2oy ja 4. puikon alussa 2oy takakautta. Kavenna joka kerros, kunnes 1. ja 4. puikoilla on kummallakin 17 silmukkaa. Nyt jalkaterään tulee 62 silmukkaa. Silmukoita tarvitaan riittävästi, ettei jalkaterästä tule liian tiukka, kun sielläkin neulotaan erilaisia kuvioita.

Kavennukset varteen: Sukan varteen tulee kavennuksia seuraavasti. Kun olet neulonut oikeaa kerrosrivinousun jälkeen 26 kerrosta, kavenna joka puikolla 2oy. Nyt työssä on 66 silmukkaa. Neulo pari kerrosta oikeaa ja kavenna taas 2oy joka puikolla. Nyt työssä on 62 silmukkaa. Neulo vielä neljä kerrosta oikeaa ja kavenna joka puikolla 2oy. Nyt työssä on 58 silmukkaa ja seuraavaksi aloitetaan kantalappu.

Jalkaterän kuviot menevät seuraavasti. Kun olet neulonut yksivärisellä kantalapun jälkeen kolme kerrosta, ota mukaan raitalanka. Neulo sillä kerros oikeaa ja neulo seuraava kerros 1o yksivärisellä ja 5o raidalla. Seuraava kerros 2o yksivärisellä ja 3o raidalla niin, että raitasilmukat tulevat edellisen kerroksen raitasilmukoiden kohtaan keskelle. Seuraavat kaksi kerrosta mennään niin, että 1o raitaa ja 5o yksiväristä ja nytkin raitasilmukka tulee edellisen kerroksen raitasilmukoiden keskikohtaan.

Neulo seuraava kerros joka toinen raitalangalla ja joka toinen silmukka yksivärisellä. Aloita kerrosrivinousu seuraavalla kerroksella niin, että neulot yksivärisellä ja nosta joka neljäs raitasilmukka. Toista kerrosrivinousun mallikerta viisi kertaa. Neulo sen jälkeen kerros raitalangalla oikeaa. Neulo kerros oikeaa yksivärisellä. Neulo seuraavaksi kerros niin, että joka toinen silmukka on raitaa ja joka toinen yksiväristä.

Neulo kaksi seuraavaa kerros niin, että joka neljäs silmukka on raitalangalla ja kolme muut yksivärisellä. Raitasilmukat tulevat edellisen kerroksen raitasilmukoiden väliin.  Neulo seuraavat viisi kerrosta niin, että joka toinen silmukka on raitalangalla ja joka toinen yksivärisellä. Nyt siis aiemmin aloitetut raitapylväät kasvavat vielä kolme kerrosta ja niiden väliin neulotaan lyhyemmät pylväät. Neulo tämän jälkeen kerros oikeaa raitalangalla. Neulo sitten kaksi kerrosta oikeaa yksivärisellä. 

Neulo seuraava kerros niin, että 2o raitaa ja 3o yksiväristä. Neulo seuraava kerros niin, että 4o raitaa ja 1o yksiväristä siten, että raitasilmukat tulevat edellisen kerroksen raitasilmukoiden päälle ja ympärille. Neulo kaksi seuraavaa kerrosta siten, että 4o yksivärisellä ja 1o raitalangalla niin, että raitasilmukat tulevat edellisen kerroksen raitasilmukoiden väliin. Toista tämän jälkeen päinvastoin näitä kahta edellistä kerrosta edeltävä kahden kerroksen kuvio. 

Neulo yksi kerros yksivärisellä ja neulo sitten kerros, jossa joka neljäs silmukka on raitalangaa ja muut yksiväristä. Seuraavalla kerroksella neulotaan joka toinen silmukka raitaa ja joka toinen yksiväristä niin, että raitasilmukat tulevat edellisen kerroksen silmukoiden väliin. Seuraavalla kerroksella neulotaan taas joka neljäs silmukka raitaa ja muut yksiväristä niin, että raitasilmukat tulevat edellisen kerroksen raitasilmukoin väliin "huipuksi".  Neulo kerros yksivärisellä ja sitten neulotaan viimeinen kuvio: 1o yksivärisellä 3o raidalla yhteensä kolme kerrosta.




Kärkikavennukset:

Neulo joka puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa joka toisella kerroksella, kunnes silmukoita on jäljellä puikoilla 7 ja 8. Sitten kavennetaan joka kerros, kunnes jäljellä on yhteensä 10 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.

Varren pituus on 21 cm ja jalkaterän pituus 27 cm.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Jooga-pilatessukkaset

Heips!

Jouduin vaihteeksi sairaslomalle mahataudin takia ja sain samalla viimeisteltyä sukat itselleni
jooga- ja pilatestunteja varten. Minulla on tosi paksut pohkeet, joten siksi tein aloitukseen 86 silmukkaa. Ohjeen alta löytyy kuvia valmiista sukista sekä pääväristä kerinä :)

Lankoina käytin käsityömessuilta toissa vuonna ostamaani Big Mama -jättikerää ja valkoista jostakin jämäkerästä, jonka vyöte on hukkunut.

Puikkoina oli tällä kertaa kulmikkaat puupuikot. Sukan varren pituus silmukoiden päättelyyn asti on 24 cm ja jalkaterän pituus luoduista silmukoista 12 cm

Ohje: 


Luo 86 silmukkaa violetilla langalla. Neulo 1. kerros oikein ja neulo viimeinen ja ensimmäinen silmukka oikein yhteen. Aloita resori 85 silmukalla *1o kiertäen 1n* (1. ja viimeinen silmukka neulotaan molemmat oikein kiertäen). Neulo resoria violetilla yhteensä 14 kerrosta. 

Sukan varteen tulee kavennuksia, mutta kerron ne ohjeen lopuksi.


Neulo sitten oikeaa ja ota mukaan valkoinen lanka. Neulo resorin jälkeen 1. kerros valkoisella ja yksi kerros violetilla. Neulo sitten yksi kerros valkoisella ja kaksi kerrosta violetilla. Jatka näitä 1 kerros valkoinen, n kerros violetti niin kaukan, että olet neulonut violetilla seitsemän kerrosta. Jatka vuorottelua nyt niin, että violetilla neulottujen kerrosten määrä vähenee 6 - 5 - 4 - 3 - 2 - 1, jonka jälkeen neulot kerroksen valkoisella ja kerroksen violetilla. 

Nyt ollaan kantalapun aloituskohdassa. Päätä viimeisen puikon silmukoista 7, samoin 1. puikon silmukoista. Neulo kerros loppuun oikeaa ja käännä sitten työ ja neulo nurjalla nurin. Jatka tätä yhteensä 18 kerrosta ja tee sitten pääteltyjen silmukoiden kohtaan 14 langankiertoa ihan kiertämällä lankaa 14 kertaa puikon ympärille. Jatka kerros loppuun oikeaa neuloen ja neulo nyt langankierrot oikeiksi silmukoiksi kahdelle puikolle. Jalkaterään tulee nyt 52 silmukkaa. Aloita taas raidoittaminen neuloen yksi kerros valkoisella, yksi violetilla, yksi kerros valkoisella ja kaksi violetilla jne, kunnes tulet kohtaan, jossa aloitat neulomaan seitsemää kerrosta violettia. 

Kun olet neulonut kaksi kerrosta violetilla, kavenna 2oy joka puikolla ja aloita seuraavalla kerralla 2o 2n -resori. Neulo sitä neljä kerrosta ja päättele silmukat seuraavalla kerroksella. 

Kavennukset: 

Resorin aikana työssä on 85 silmukkaa. Kavenna heti resorin jälkeen 2oy joka puikolle. Neulo sitten 14 kerrosta ja kavenna taas joka puikolla 2oy. Nyt työssä on 77 silmukkaa. Neulo jälleen kuusi kerrosta ja kavenna 2oy joka puikolla. Nyt työssä on 73 silmukkaa. Neulo kuusi kerrosta ja kavenna taas 2oy joka puikolla. Nyt työssä on 69 silmukkaa. Neulo jälleen kuusi kerrosta ja kavenna 2oy joka kerroksella. Jäljellä työssä on 65 silmukkaa. Neulo taas kuusi kerrosta ja kavenna 2oy joka puikolla. (jäljellä 61 silmukkaa) ja edelleen neulo kuusi kerrosta ja kavenna 2oy joka puikolla. Kavenna parin kerroksen päässä 1oy, jotta saat tasaluvun silmukoihin. Kavenna sitten vielä kuuden kerroksen välein 2oy joka puikolla kahteen kertaan, Nyt sinulla on työssä 52 silmukkaa eikä kavennuksia enää tule.








lauantai 1. huhtikuuta 2017

Pitsisukat Step -langasta

Heissan!

Pitkästä aikaa tein ohuesta langasta sukat pienemmillä puikoilla, mitä normaalisti. Lankana Austermann Step ja puikot 2.75. Tuntuivat kuitenkin valmistuvan aika nopeasti, jos vain ehti neulomaan.

Sukan varren pituus on 14 cm ja jalkaterän pituus 24 cm. Sukat sopisivat siis koon 36-37 jalkoihin.

Ohje: Luo 71 silmukkaa. Neulo 1. kerros oikeaa ja neulo viimeinen ja ensimmäinen silmukka nurin yhteen. Aloita samalla pitsikuvio. En kirjoita tähän ohjetta auki, vaan tuon linkin takaa löytyy selkeä ohje kuvioon :)

Itse jaoin näissä sukissa silmukat siten, että kahdella puikolla oli 17 ja kahdella 18 silmukkaa.

Neulo varteen pitsin mallikuvio 17 kertaa. Aloita sitten kantalapun ja kantapään tekeminen Alma -mummun tyyliä soveltaen:

Ota viimeiseltä puikolta 13 silmukkaa ja ensimmäiseltä 12. Siirrä loput silmukat odottamaan välipuikoille. Neulo kantalappua ristiinvahvistetusti (ohje tähän löytyy netistä) oikealla oikein nostaen joka toinen silmukka. Nurjalla neulot kaikki nurin. Nosta kuitenkin molemmilla puolilla aina ensimmäinen silmukka. Neulo kantalappuun 28 kerrosta ja lähde sitten poimimaan sivusilmukoita tämän videon avulla, jonka olen löytänyt netistä Fb:n sukkaryhmän vinkin perusteella :)

Kun olet poiminut sivusilmukat, siirrä 1. ja 4. puikoille takaisin välipuikoille siirrettyjä silmukoita sillä tavoin, että keskimmäisille puikoille jää mallikuviota varten viisi kokonaista seitsemän silmukan mallikertaa (yhteensä 35 silmukkaa).

Aloita kiilakavennukset silmukoiden poimimiskerroksella niin, että 1. puikon lopussa neulot 2oy kaksi viimeistä silmukkaa ja 2oy takakautta 4. puikon alussa. Neulo muutoin 1. ja 4. puikoilla oikeaa.

Kavenna niin, että 1. ja 4. puikoille jää yhteensä 35 silmukkaa. Nyt työssä on 70 silmukkaa. Neulo jalkaterään pitsikuvion mallikerta 18 kertaa ja sen jälkeen aloita kärkikavennukset:

Neulo oikeaa ja joka puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa. Kavenna joka toinen kerros, kunnes puikoilla on 8 ja 9 silmukkaa (kahdella puikolla 8 ja kahdella 9). Kavenna sitten joka kerros, kunnes työssä on jäljellä yhteensä 12 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.