Hae tästä blogista

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Raidalliset perussukat

Heips!

Nämä sukat olen aloittanut jo monta viikkoa sitten. Kun työt alkoivat, jäi aika niin vähille, että silloin tällöin muutaman rivin sain tehtyä. Sain melkein sukat jo valmiiksi, kun huomasin toisessa sellaisen virheen, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin purkaa. Mutta kivat niistä tuli omasta mielestäni :)

Harmaa lanka oli kerästä, jonka ostin Lankamaailmasta viime vuoden keväällä. Unohdin kuitenkin säilyttää vyötteen enkä muistanut kerästä kuvaakaan ottaa. Muut värit ovat Novitan 7 veljeksen kerien loppuja.

Puikkoina käytin 3.5 puikkoa ja sukat ovat kooltaan 43 eli omiin jalkoihin sopivat. Varren pituus on 13 cm ja jalkaterän 28 cm. Sopivat myös varmasti koon 44 jalkoihin.

Ohje:

Luo harmaalla 61 silmukkaa. Neulo 1. kerros oikein ja aloita sitten 1o kiertäen 1n resori. Resorista tulee kivan näköistä, kun neuloo oikeat silmukat aina takakautta kiertäen. Neulo resoria yhteensä 41 
kerrosta siten, että 10 ensimmäistä kerrosta harmaalla ja sen jälkeen raidoitus seuraavasti:

Toinen sukka:

1. raidoitussetti (kerros jokaista): *sininen - harmaa - valkoinen - harmaa*. Toista *-* yhteensä neljä kertaa. Toisessa sukassa aloitetaan vihreällä.

2. raidoitussetti: (kerros jokaista): *vihreä - harmaa - valk. - harmaa*. Toista *-* yhteensä neljä kertaa. Toisessa sukassa aloitetaan sinisellä.

Kantapää neulotaan perinteiseen tyyliin eli kantalappuun otetaan 15 silmukkaa sekä ensimmäiseltä että viimeiseltä puikolta. Molemmilta jää yksi silmukka, joka siirretään välipuikolle odottamaan. Neulo kantalappua oikealla nostaen joka toinen ja neuloen joka toinen. Nurjalla neulotaan kaikki nurin. Nosta kuitenkin aina ensimmäinen silmukka sekä oikealla että nurjalla. Esim. tämän linkin takaa löytyy Yhteishyvän ohje vahvistettuun kantapäähän.

Kun olet neulonut kantalappuun 28 kerrosta, aloita kantapään teko seuraavasti:

Neulo vahvistettua kantapäätä, kunnes vasemmassa reunassa on 10 silmukkaa jäljellä. Nosta silmukka, neulo seuraava ja nosta neulomaton neulotun yli. Käännä työ ja neulo nurjaa, kunnes vasempaan reunaan jää 9 silmukkaa. Neulo 2 nurin yhteen ja käännä työ. Jatka kavennuksia, kunnes reunasta on kaikki silmukat kavennettu. Poimi sitten sivusilmukat esim. seuraavan Youtube -videon avulla. Sillä tavoin saan itse niin siistiä jälkeä reunoihin.

Neulo harmaalla kantalapun jälkeen 13 kerrosta oikeaa (vaihda sen jälkeen toiseen väriin ja jatka raidoitusta) ja tee samalla kiilakavennuksia: Neulo 1. puikon lopussa 2oy ja 4. puikon alussa 2oy takakautta. Kavenna joka kerroksella, kunnes molemmilla puikoilla on jäljellä 14 silmukkaa. Työssä on nyt yhteensä 58 silmukkaa. 

Raidoitukset jalkaterässä:

1. setti: *vihreä - harmaa - valkoinen - harmaa*. Toista *-* yhteensä neljä kertaa. Toisessa sukassa aloitetaan sinisellä.

2. setti: *ruskea - harmaa - valkoinen - harmaa*. Toista *-* yhteensä neljä kertaa. 

3. setti: *sininen - harmaa - valkoinen - harmaa*. Toista *-* yhteensä neljä kertaa. Toisessa sukassa aloitetaan vihreällä.

Neulo kantalapun reunasta laskettuna 58 kerrosta. Aloita sitten kärkikavennukset ja neulo sukka loppuun harmaalla. Kavenna joka puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa ensin joka toisella kerroksella. Kun silmukoita on jäljellä kahdella puikolla 7 ja kahdella puikolla 8, kavenna joka kerros, kunnes jäljellä on yhteensä 10 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi, kiristä ja päättele nurjalle.

















Olen neulonut paljon muitakin perussukkia. Niitä pääset katsomaan seuraavista linkeistä: