Hae tästä blogista

torstai 3. joulukuuta 2020

Raitasukkia naisille ja tytöille

 Moi!

Neuloin joulupakettiin sukat äidille ja tyttärelle. Tässä ohje ja kuvat molempiin :)

Tytön sukat: puikot 3,5 ja lankoina Novitan 7 veljestä tummemman punaista, vaaleanpunaista sekä Polaris Valo (väri 865)

Ohje: (merkinnät oy = oikein yhteen ja ny = nurin yhteen)

Luo 51 silmukkaa tummemmalla punaisella ja neulo ensimmäinen oikein yhteen viimeisen kanssa. Nyt työssä on 50 silmukkaa. Neulo resoriksi valepalmikkoa (ohje Googlesta):

1.-2. kerros: 3o 2n

3. kerros: nosta 1o, neulo 2o, vedä nostettu neulottujen yli, neuolo 2n

4. kerros: 1o, lk, 1o, 2n

Toista mallikertaa yhteensä neljä kertaa. Vaihda lanka sitten Polarikseen toisessa sukassa ja vaaleanpunaiseen toisessa (samat raidat eri järjestyksessä). Nulo viiden kerroksen raitoja varteen yhteensä viisi. Kun olet neulonut kolmatta raitaa kolme kerrosta, kavenna 2oy kahdella puikolla. Nyt työssä on 48 silmukkaa. 

Kantalappu: poimi kantalappua varten 12 silmukkaa sekä 1. että 4. puikoilta. Neulo kantalappu ja kantapää samalla värillä, mitä viimeisin raita. Neulo lappuun 20 kerrosta siten, että oikealla ristiinvahvistettua neulosta: nosta joka toinen ja neulo joka toinen (vaihda nostettavien ja neulottavien paikkaa jokaisella oikean puolen kerroksella). Neulo nurjalla kaikki nurin. Kavenna 20 kerroksen jälkeen reunasilmukat:

Neulo edelleen ristiinvahvistettua kantapäätä, mutta neulo, kunnes vasempaan reunaan jää 8 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Neulo nurjaa, kunnes vasempaan reunaan jää 8 silmukkaa. Nosta silmukka, neulo seuraava nurin ja vedä nostettu neulotun yli. Käännä työ ja kavenna näin reunasilmukat pois, jolloin keskelle jää 10 silmukkaa. 

Poimi sitten sivusilmukat samalla langalla ja aloita kiilakavennukset

Neulo 1. puikon lopussa 2oy. Neulo 2. puikolle 1. ja 2. puikon välistä silmukka niin, että nostat sen puikkojen välistä ja neulot kiertäen oikein. Tee samoin 3. puikon lopussa. Näin saat 2. ja 3. puikoille 13 silmukkaa. Neulo 2oy takakautta 4. puikon alussa. Kavenna joka kerros, kunnes 1. ja 2. puikoille jää 11 silmukkaa kummallekin. Nyt työssä on 48 silmukkaa. Neulo jalkaterään yhteensä 9 viiden kerroksen raitaa, mutta aloita kärkikavennukset, kun olet neulonut 41 kerrosta: Neulo 2oy joka puikon lopussa ennen viimeistä silmukkaa. Kavenna joka toinen kerros, kunnes jäljellä on 6 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 8. Katkaise lanka, vedä silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.

Varren pituus kantalapun alkuun asti on 15 cm ja jalkaterän pituus 23,5 cm. Sukat sopivat koon 37 jalkoihin. 


Äidin sukat:

Puikkoina käytin näissä koon 3 puikkoja ja lankoina valkoista ja vaaleanpunaista Nallea sekä lilaa Step -lankaa. Step on vähän ohueampaa kuin Nalle, mutta ei mielestäni haitannut tekemistä yhtään. Ainahan suositellaan käyttämään samanvahvuisia, mutta minusta näistä tuli oikein kivat. Katsotaan, mitä sukkien saaja sanoo 😊


Ohje:

Luo 61 silmukkaa valkoisella ja neulo ensimmäinen oikein yhteen viimeisen kanssa. Nyt työssä on 60 silmukkaa. Neulo resoriksi valepalmikkoa (ohje Googlesta):

1.-2. kerros: 3o 2n

3. kerros: nosta 1o, neulo 2o, vedä nostettu neulottujen yli, neuolo 2n

4. kerros: 1o, lk, 1o, 2n

Toista mallikertaa yhteensä viisi kertaa. Vaihda lanka sitten vaaleanpunaiseen toisessa sukassa ja lilaan toisessa (samat raidat eri järjestyksessä). Nulo viiden kerroksen raitoja varteen yhteensä kahdeksan. Kun olet neulonut kuudetta raitaa neljä kerrosta, kavenna 2oy kahdella puikolla. Nyt työssä on 58 silmukkaa. 

Kantalappu: poimi kantalappua varten 14 silmukkaa sekä 1. että 4. puikoilta. Neulo kantalappu ja kantapää valkoisella. Vinkki: neulo valkoisella ensin yksi kerros sukan ympäri ennen kantalapun aloittamista.  Neulo lappuun 25 kerrosta siten, että oikealla ristiinvahvistettua neulosta: nosta joka toinen ja neulo joka toinen (vaihda nostettavien ja neulottavien paikkaa jokaisella oikean puolen kerroksella). Neulo nurjalla kaikki nurin. Kavenna 25 kerroksen jälkeen reunasilmukat:

Neulo edelleen ristiinvahvistettua kantapäätä, mutta neulo, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Neulo nurjaa, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Nosta silmukka, neulo seuraava nurin ja vedä nostettu neulotun yli. Käännä työ ja kavenna näin reunasilmukat pois, jolloin keskelle jää 10 silmukkaa. 

Poimi sitten sivusilmukat samalla langalla ja aloita kiilakavennukset

Neulo 1. puikon lopussa 2oy, kun olet neulonut 1. puikolle 1. ja 2. puikon välistä silmukka niin, että nostat sen puikkojen välistä ja neulot kiertäen oikein. Tee samoin 4. puikon alussa.  Neulo 2oy takakautta 4. puikon alussa. Kavenna joka kerros, kunnes 1. ja 2. puikoille jää 14 silmukkaa kummallekin. Nyt työssä on 58 silmukkaa. Neulo jalkaterään yhteensä 11 viiden kerroksen raitaa (kantalapun reunassa olevaa neljää kerrosta ei lasketa), mutta aloita kärkikavennukset, kun olet neulonut 60 kerrosta. Kavenna 2oy niillä kahdella puikoilla ennen viimeistä silmukkaa, joilla on 15 silmukkaa. Neulo välikerros. Kavenna sitten joka toinen kerros joka puikon lopussa ennen viimeistä silmukkaa, kunnes jäljellä on 7 silmukkaa/puikko. Kavenna sen jälkeen joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12. Katkaise lanka, vedä silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.

Varren pituus kantalapun alkuun asti on 17 cm ja jalkaterän pituus 26 cm. Sukat sopivat koon 39 - 40 jalkoihin.