Hae tästä blogista

tiistai 30. joulukuuta 2014

Lyhytvartiset kuviosukat

Päätin tehdä veljelleni tässä joululomalla synttärilahjaksi villasukat - hän täyttää kahden viikon päästä vuosia :)

Kuvio syntyi neuloessa omasta päästä ja tein nämä  siis jämälangoista, siksi värityksenä harmaa.

Koko näissä esimerkkisukissa on 43-44 ja väreinä kaksi Novitan harmaan sävyä.

Sukan pituus jalkaterän osalta on n. 29 cm. Puikot koko 3,5 ja lankana Novita 7 veljestä.


Ohje:

Luo 69 silmukkaa kummallakin langalla samaan aikaan. Neulo ensimmäinen ja viimeinen yhteen - näin saat 68 silmukkaa työhön. Tässä työssä silmukoita on poikkeuksellisesti tavallista enemmän, koska kahta lankaa käytettäessä sukasta tulee tavallista joustamattomampi. 68 silmukalla saa aikuisen jalkaan sopivan sukan!

Neulo 1. kierros kaikki oikein siten, että ensimmäinen silmukka vaaleammalla harmaalla ja toinen tummemmalla. Neulo sitten kolme vaalealla ja yksi tummalla ja jatka näin kierros loppuun saakka. Nyt siis joka neljäs silmukka on tummemmalla tehty.

Huom! Langankiertoja kannattaa varsinkin tummalle langalle tehdä tasaisin väliajoin, ettei neuleesta tule liian tiukka! Langankierrot vapautetaan aina silmukkaa neulottaessa ja samalla tehdään uusi langankierto.

Tee kaksi seuraavaa kierrosta kaksi oikein kaksi nurin neulomalla värit kuten edellä kerrottiin. Jatka sitten oikeaa neuletta kantalappuun asti.

Kuviota jatketaan siten, että ensin aloitettua tummia silmukoita jatketaan yhteensä kuusi kerrosta. 7. kerroksella neulotaan joka toinen vaalealla ja joka toinen harmaalla, siten että edellisen kerroksen tummien päälle tuleekin vaalea. Sitä seuraavalla kierroksella neulotaan taas joka neljäs tummalla, mutta nyt nämä tummat tulevat edellisen kerroksen tummien väliin eli puoleenväliin kahta edellistä tummaa pitkittäistä kuvioseinää.

Näitä tummia silmukoita jatketaan viisi kerrosta, jonka jälkeen taas neulotaan joka toinen vaalealla ja joka toinen harmaalla. Sitten neulotaan taas joka neljäs tummilla silmukoilla.

Näitä kuvioita tehdään kolme valmista, jonka jälkeen tehdään kantalappu kokonaan vaaleanharmaalla. Ennen kantalappua valmiita kerroksia tulee 20.



Kantalappu tehdään puikoilla 1 ja 2. Esimerkkisukassani kantalappu ja kantapää on tehty verkkomaisella rakenteella eli oikealla puolella neulotaan aina eri silmukat kuin edellisellä oikean kierroksella. Nurjalla neulotaan aina kaikki.

Neulo kantalappua niin kauan, kunnes sivusilmukoita tulee n. 15 poimittavaksi. Neulo sitten kantapää niin, että jätä vasemmassa reunassa odottamaan 11 silmukkaa eli keskelle jää kymmenen kantapäähän valmiiksi.


Poimi sitten reunoista sivusilmukat vaalealla harmaalla. Otetaan toisella kierroksella mukaan taas kuviota varten tummempi lanka.

Jalkaterän yläpuolella kuviota on helppo jatkaa edellisestä mallia katsoen, mutta kantapään jälkeisiä kavennuksia tehtäessä 1. ja 4. puikoilla täytyy kuvion paikat katsoa tarkkaan, että tummien silmukoiden väliin jää aina kolme vaaleaa silmukkaa. Pienellä vaivannäöllä tämä kyllä onnistuu helposti :) Kavenna niin, että kaikilla puikoilla on jälleen 17 silmukkaa.

Jatka kuviota sileällä neuleella niin kauan, että valmiita kuvioita aivan sukan alusta asti tulee yhteensä 10. Kärkikavennukset aloitetaan viimeisen kuvion ollessa vielä kesken kahden kerroksen verran. Tee kärkikavennukset ensin kolme kertaa joka toinen kerros neuloen kaksi yhteen 1. ja 3. puikon lopussa sekä 2. ja 4. puikon alussa. Neulo sitten joka puikolla kaksi yhteen joka kierroksella, kunnes työssä on jäljellä 8 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi kaksi kertaa ja päättele sitten siististi nurjalla puolella.

Lopuksi vielä virkkasin sukan alkuun koko ympäryksen kiinteillä silmukoilla. Sain idean, kun jätin vahingossa aivan liian pitkän aloituslangan :D


Lyhytvartiset kuviosukat Novita -langasta


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulukuun 2014 kuulumisia

7.12.14

Moikka!

Vuosi on mennyt sitten todella nopeasti! Käsityöt ovat jääneet aika vähälle, kun ensin kuopus oli pieni ja nyt syksyllä palasin töihin, mutta uuteen kouluun, mikä on vaatinut tietysti aika paljon.

Eilen kaivoin kaapista yli vuosi sitten kesken jääneen kaulahuivin ja teen sitä parhaillaan loppuun jollekulle jouluksi, en vielä tiedä, kelle ;) Samoin löysin yhden kesken jääneen villasukan varren ja päätin tehdä siitä säärystimen, mutta värit loppuivat kesken, joten käyn ehkä tänään hakemassa marketista uudet kerät. Myös yksi villasukka kaipaisi paria, niin teen senkin vielä joululahjaksi.

Fb:n villasukkaryhmää seuraan aktiivisesti, samoin käsityöblogit -sivustoa, mutta ei vain ole nyt aikaa tehdä itse. Jouluarvioinnit lähestyvät ja seuraava viikko on vielä työläs.

Artikkelikuvaan laitoin kuvan paketista, jonka sain mammaryhmän joululahjaringistä :) Siinä on Joki -lankaa, josta voisin tehdä huovutettuja lapasia tai sukkia esimerkiksi. Kevätpuolella voisin käydä niiden lankojen kimppuun!

Tänä syksynä sain kaksi tilaustyötä, joita oli ilo tehdä ja tilaajatkin olivat tyytyväisiä. Kyseessä oli pitkävartiset sukat sekä miesten sukat, joista kuvat tulevat tilaustyöosioon piakkoin. Kiitos teille vain tilauksista!!

Neulominen on terapeuttista varsinkin näin ruuhkavuosina, mutta kyllä sitä saapi vain olla varovainen, ettei unohtele puikkojaan minne sattuu. Kahvikupinkin unohdin yksi aamu pöydälle ja löysihän tuo pikkuneiti sen ja kaatoi onneksi hieman jäähtyneet kahvit päällensä :)

Joulua täällä valmistellaan ja tänä vuonna meillä on muovikuusi oikean kuusen sijaan turvallisuussyistä. Vielä kuusi on paketissa, katsotaan, saanko sen tänään(kään) viriteltyä olohuoneen iloksi. Vielä yhdet jouluvalot on laittamatta, yhdet sain laitettua eilen illalla vasta. Naapureissa on niin koreita valoja ja paljon, ettei me nyt voida tätä valokisaa hävitä!

Sen verran olen saanut neulottua hitaasti, mutta varmasti, että siskoni sai jo minulta extravärikkäät sukat viikko sitten synttäreillä käydessään. Hän kun kerran sanoi, ettei jaksa itse tehdä kuin yksivärisiä sukkia, koska lankojen päättely olisi niin työlästä. Siitäpä sain idean tehdä tosi värikkäät raitasukat, joista sisko onneksi tykkäsi kovasti :) Tykkään muutenkin kaikista tosi värikkäistä ja en varmaan ole ikinä edes tehnyt mitään yksiväristä sukkaparia. Kaulahuivit taas usein ovat yksivärisiä, en tiedä miksi..

Niin ja toiselle siskolle tein jouluksi hempeän väriset sukat, mutta hän ei vielä tiedä niitä saavansa. Tosin tämän luettuaan jompikumpi siskoistani, jotka eivät ole saaneet sukkia, varmaan miettivät, että kummallekohan ne ovat menossa :) Viime jouluna kun toinen sai sukat ja toinen villahuivin.

Vähän menin siitä, mistä aita on matalin, kun hamstrasin oman luokkani joulumyyjäisistä valmiita neuleita ja annoin niitä lahjaksi. Ne olivatkin pelastus tänä jouluna, kun olisin halunnut tehdä paljon enemmän kuin ehdin.

Äitini saa vielä ranteenlämmittimet, jotka sentään itse neuloin.

Hyvää joulunaikaa kaikille ja onnellista uutta vuotta 2015!!