Hae tästä blogista

sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Kerrosrivinousua vinosti

Hei!

Jo yli viikko sitten valmistuivat sukat, jotka neuloin Novitan 7 veljeksen kerien lopuista koon 3,5 puikoilla ja kuvioksi kerrosrivinousua, mutta tällä kertaa vinona versiona. Varren pituus kantalapun alkuun saakka on 18,5 cm ja jalkaterän pituus 28 cm. Sukat sopivat koon 43-44 jalkoihin.

Ohje: (merkinnät oy = oikein yhteen ja ny = nurin yhteen)

Luo 64 silmukkaa harmaalla ja neulo ensimmäinen kerros oikein. Neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Neulo sitten resoria 1o takakautta 1n yhteensä 15 kerrosta. Aloita kerrosrivinousu siten, että neulo yksi kerros keltaisella. Neulo seuraavalla kerroksella siten, että *neulo 2o, nosta 1o*. Toista *-* koko kerros. Neulo seuraava kerros samoin. Kolmannella kerroksella neulo kaikki keltaisella. Kahdella seuraavalla kerroksella neulo 3o ja nosta 1o. Nostettava silmukka siirtyy siis yhden vasemmalle kuviossa. Seuraavaksi nostetaan silmukat samasta kohtaa kuin ensimmäisessä nostossa ja sitä seuraavalla nostokerroksella neulotaan 2o ja nostetaan 1o. Jatka näin vinokuviota niin kauan, että olet nostanut 16 kerroksella silmukoita.

Aloita kantalappu (keltaisella):

Poimi kantalappua varten 14 silmukkaa 1. puikolta ja 14 silmukkaa 4. puikolta. Neulo ristiinvahvistettua kantalappua eli oikealla neulo joka toinen ja nosta joka toinen. Nurjalla neulo kaikki nurin. Vaihda aina oikealla puolen nostettavia ja neulottavia silmukoita. Näin saat verkkomaisen rakenteen kantapäähän. Kun olet neulonut 25 kerrosta, neulo kantapään kavennukset:

Neulo edelleen ristiinvahvistettua kantapäätä ja neulo oikealla puolen, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo nurjaa, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo 2n yhteen. Kavenna näin reunasilmukat, kunnes jäljelle jää 10 silmukkaa. Poimi seuraavaksi sivusilmukat ja aloita samalla kiilakavennukset:

Kavenna 1. puikon lopussa 2oy ja 4. puikon alussa 2oy takakautta joka kerros, kunnes kummallekin puikolle jää 14 silmukkaa. Nyt työssä on 60 silmukkaa. Jatka 2. ja 3. puikoilla kerrosrivinousua ja 1. ja 4. puikoilla oikeaa neuletta, kunnes kantalapun reunasta laskettuna on neulottu 47 kerrosta. Neulotaan sitten vielä kärkikavennukset pelkästään oikealla: (jalkaterään tulee 16 nostokerrosta)

Neulo 2oy 2. ja 3. puikon lopussa ennen viimeistä silmukkaa. Neulo välikerros ja kavenna 2oy joka puikolla. Kavenna joka toinen kerros, kunnes joka puikolla on 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12. Katkaise lanka, vedä silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.



Olen neulonut kerrosrivisukat samankokoisina myös vihreän ja  harmaan väreissä. Katso ohje Kerrosrivinoususukat koossa 44 :)