Hae tästä blogista

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Paksupohkeisen räsymattosukat

Heissan!

Jälleen syntyi räsymattosukkaa. Yritän nyt tehokkaasti päästä eroon kaikista vajaista keristä :D

Nämä sukat ovat pitkävartiset ja sopivat paksupohkeiselle, kuten itsekin olen. Lankoina Novita 7 veljeksen harmaan sävyjä, Viidakko -lankoja ja raitalankoja. Laskin, että pääsin eroon kokonaan yhteensä viidestä lankakerän lopusta ja kahdesta kerästä jäi vielä pieni palanen seuraaviin neulomuksiin.

Puikkoina 3.5 jälleen kerran.

Ohje:

Luo 76 silmukkaa. Neulo 1. kerros oikein ja neulo viimeinen ja ensimmäinen silmukka nurin yhteen. Aloita samalla valepalmikkoresori (ohje Googletettu jostakin blogista):

1. - 3. kerros: 2n, 3o
4. kerros: 2n, 1o neulomatta, 2o, nosta neulomatta jätetty 2o neulotun yli
5. kerros: 2n, 1o, lk, 1o


Toista valepalmikkoresoria harmaalla neljä mallikertaa. Siirry sitten neulomaan oikeaa kaikill 75 silmukalla ottaen mukaan haluamasi toisen värin. Aloituslanka säilyy mukana raidoittamassa sukan vartta. Tee varressa kavennuksia seuraavasti:

Kun olet neulonut oikeaa 11 kerrosta, kavenna joka puikolla 2oy. Nyt työssä on 71 silmukkaa. Neulo 6 kerrosta oikeaa ja kavenna yhdellä puikolla pois yksi silmukka neulomalla 2oy. Nyt sinulla on 70 silmukkaa jäljellä. Neulo sitten neljä kerrosta ja kavenna joka puikolla 2 silmukkaa oikein yhteen. Työssä on nyt 66 silmukkaa. Neulo viisi kerrosta ja kavenna taas joka puikolla 2oy. Nyt sinulla on 62 silmukkaa. Neulo kolme kerrosta ja kavenna vain yksi silmukka koko kerroksella. Kavenna seuraavalla kerroksella jälleen yksi silmukka eri puikolla. Nyt työssä on 60 silmukkaa. Neulo neljä kerrosta ja kavenna joka puikolla 2oy. Nyt jäljellä on 56 silmukkaa. Neulo sitten vielä raidallista oikein neuletta 16 kerrosta ja jatka pelkästään yksivärisellä 2o 2n -resoria nilkkaan 10 kerrosta. Tämän jälkeen alkaa kantalapun teko.

Kantapää tehdään Alma -mummun kantapäätä mukaillen:

Ota viimeiseltä puikolta 7 silmukkaa, samoin 1. puikolta. Neulo oikealla oikeaa ja nurjalla nurjaa nostaen aina aloitussilmukan. Neulo kantalappuun 16 kerrosta (kaksi enemmän kuin kantalapussa on silmukoita. Poimi sitten sivusilmukat haluamallasi tavalla. Itse poimin ne tämän Youtube -videon. Hyvin toimii!

Jaa silmukat niin, että 2. ja 3. puikoille jää 14 silmukkaa ja muut tasaisesti 1. ja 4. puikoille. Tee kiilakavennukset seuraavasti:

1. puikon lopussa 2oy ja 4. puikon alussa 2oy takakautta. Kavenna joka kerros, kunnes jäljellä on 13 silmukkaa kummallakin puikolla. Jalkaterään jää näin ollen 54 silmukkaa.

Neulo jalkaterään kantalapun reunasta laskettuna 44 kerrosta ennen kärkikavennuksia.

Kärkikavennukset tehdään näin:

1. puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa, samoin 3. puikon lopussa. 2. puikon alussa 2oy takakautta ensimmäisen silmukan jälkeen, samoin 4. puikon alussa. Tee kavennukset joka toinen kerros, kunnes puikoilla on jäljellä 6-7 silmukkaa ja kavenna sitten joka kerros, kunnes jäljellä on 8-10 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele nurjalle. Tee raidoitusta kärkeen asti haluamillasi langoilla :)

Varren pituus on 29 cm ja jalkaterän pituus 25 cm. Nämä sukat sopivat arviolta 40-41 kokoisiin jalkoihin sukkablokien avulla mitattuna. Varsi on leveimmästä kohdastaan n. 16.5 cm sivu eli ympärysmitaltaan n. 33-34 cm. Itselläni on aika kookkaat pohkeet (ympärys leveimmästä kohdasta 46 cm), joten nämä eivät omissa jaloissani kiristäneet. Hoikempijalkainenhan voi laittaa varret housunlahkeiden päällä, niin ei kiristä ja pysyvät ylhäällä :)









Täältä pääset katsomaan muita neulomiani räsymattosukkia:








lauantai 25. kesäkuuta 2016

Jokeritossukat

Moi!

Juhannusaattona valmistuivat tämmöiset helpot tossut, joiden ohje löytyy megettaren blogista.

Sovelsin ohjetta hieman, joten kirjoittelen tähän oman versioni siitä :) Lankana minulla oli Novitan 7 Veljestä Viidakko.

Neuloin 3.5 koon puikoilla ja minulla oli koko ajan 60 silmukkaa. Nostin aina aloitussilmukan ja kiersin langan etukautta, jolloin reunasta tuli siistimpi. Neuloin kaksi kappaletta neliömallisia kappaleita Viidakko -langasta aina oikein -neuletta. Neliön koko oli 28 cm/sivu. 

Kun neliöt olivat valmiit, taitoin kummankin vinosti kulmasta kulmaan ja ompelin toisen sivun kokonaan kiinni ja toisesta sivusta n. 10 cm niin, että jalka mahtuu avonaisesta osasta sisään.  (Keskimmäisessä kuvassa on kokonaan ommeltu yläreuna ja oikealta ylhäältä alaspäin osan matkaa). Kun olin ommellut loppuun, käänsin jalassa tossun päällyosan neulomuksen kaksinkertaiseksi. Tossuista tuli sopivat omiin jalkoihini kokoa 43.

Äitini sanoi, että tossut ovat ihan selvästi sellaiset Jokeritossukat :D Totesin itsekseni, että no niiden nimeksihän kyllä täytyy sitten Jokeritossukat laittaa. Yksi kaveri ehdotti, että minun pitäisi tehdä nämä vielä vihreinä ja laittaa pari tupsua, niin sitten ne näyttäisi ihan jonkun seikkailuelokuvan tossuilta :)

Näistä todellakin saa ihan erinäköiset riippuen väreistä, joita käyttää.

Tässä vielä muutama kuva tossukoista :) Lankaa jäi tuon verran, mitä kuvasta löytyy. Käytin loput räsymattosukkiin, jotka aloitin jo aattoiltana. 





maanantai 20. kesäkuuta 2016

Harmaat Maariat

Moi!

Tässä on jälleen Maariat, tällä kertaa harmaana tilaustyönä :) Kaunis malli tämä kyllä on, pakko myöntää ;) Nämä sukat ovat kokoa 38 ja ihan samanmittaiset kuin ne vaaleansiniset Maariat, jotka viimeksi tein. Käytin nyt apuna juuri ostamiani sukkablokeja sekä venyttämiseen että oikean koon saamiseen. Ostin nämä blokit (koot 35-37,5; 38-40 ja 41+ netistä osoitteesta lankaidea.fi. Saisihan näitä itsekin tehtyä, mutta minä en nyt jaksa siihen ruveta :D



Käytin lankana Novita 7 veljestä vaaleanharmaata ja puikkoina 3.5. Sukan varren pituus kantalapun alkuun on 16 cm ja jalkaterän pituus kantalapun reunasta mitattuna on n 24 cm.

Minua pyydettiin tekemään sukat vaaleanharmaasta:



En juuri neulo harmaasta, mutta näitä sukkia ei ollut kyllä yhtään tylsä tehdä :) Tuo kuvio on kaunis ja ohjetta on seurattava koko ajan, ettei mene sekaisin. Kerran jouduin toista sukkaa vähän purkamaan, kun vahingossa huomasin, että yksi kuvion silmukka on kadonnut. Olin varmaankin katsonut kuvion keskellä väärän rivin ohjetta ja kaventanut liikaa.


Ohje löytyy mm. Fb:n Voihan Villasukka! -ryhmän tiedostoista sekä Ravelrystä. Sukkamalli on Niina Laitisen suunnittelema. Kerron tässä lyhyesti omien sukkieni niistä kohdista, joissa sovelsin alkuperäistä ohjetta.


Loin 57 silmukkaa puikoilla 3.5 ja neuloin 1. kerroksen oikein ja viimeisen ja ensimmäisen silmukan oikein yhteen. Neuloin sitten resoria 2o 2n yhteensä viisi kerrosta, kunnes aloitin kuvion tekemisen 2. ja 3. puikoilla. Silmukat jaoin niin, että 1. puikolla oli 16 silmukkaa ja 4. puikolla 15 silmukkaa. 1. ja 4. puikoilla jatkoin 2o 2n -resoria.

Kantapäähän kokeilin itselleni uutta juttua sivusilmukoiden poimimisessa. Voihan Villasukka! -ryhmässä kyseltiin vinkkiä, miten ne saisi poimittua siististi. Yksi jäsen laittoi linkin videoon, jossa näytetään kätevä vinkki tähän. Niinpä minäkin kokeilin näihin sukkiin sitä, koska halusin tilaussukkien olevan siistit joka puolelta :) Linkki Youtube -videoon :) Enpä taida muuta tapaa enää käyttää tämän jälkeen.


Kantapään tein ohjeesta poiketen Alma -mummun kantapäänä hieman soveltaen:

Poimi 7 silmukkaa viimeiseltä puikolta ja 7 silmukkaa ensimmäiseltä puikolta. Neulo kantalappua edestakaisin oikealla oikein ja nurjalla nurin niin, että nostat aina ensimmäisen silmukan. Neulo kantalappuun kaksi kerrosta enemmän kuin mitä silmukoita on ja poimi sitten sivusilmukat haluamallasi tavalla. Jatka keskimmäisillä puikoilla kuviota ja tee kiilakavennukset 1. ja 4. puikoilla näin: (poikkesin tässäkin ohjeesta ja tein itselleni mieluisen kavennuksen)

Neulo 2oy 1. puikon lopussa ja 2oy takakautta 4. puikon alussa joka kerroksella, kunnes toisella puikolla on jäljellä 16 silmukkaa ja toisella 15. Nämä määrät jätetään sen takia, että jalkaterään saataisiin 54 silmukkaa, koska keskimmäisillä puikoilla on 12 ja 11 silmukkaa.

1. ja 4. puikoilla jatketaan oikeaa neuletta ja keskimmäisillä kuviota.





perjantai 17. kesäkuuta 2016

Räsymattorasat

Moi!

Yritän edelleen tuhota kerien loppuja, joten päätin tehdä vaihteeksi lapaset villasukkien sijaan. Lankoina 7 veikkaa kaikki langat: turkoosia, vaaleansinistä, vaaleanruskeaa ja harmaa-punainen-luonnonvalkoinen-musta 7 veljestä Raita. Turkoosia ja vaaleanruskeaa vielä jäi eli niitä sitten seuraavaksi neulomaan :)

Näissä lapasissa on intialainen peukalokiila. Yhdet lapaset olen aiemmin tehnyt tällä peukalomallilla ja istuu niin hyvin, etten enää muulla mallilla teekään! Ohje intialaiseen peukalokiilaan löytyy Novitan sivuilta. Olen hieman muunnellut ohjetta muilta osin paitsi peukalokiilan tekemisessä.

Puikkoina käytin 3.5 koon puikkoja, jälleen kerran :)

OHJE:

Luo 49 silmukkaa ja neulo 1. kerros oikein. Neulo viimeinen ja ensimmäinen silmukka yhteen ja aloita resori 2oy kiertäen ja 2n vuorotellen. Kavenna joka puikolla pois yksi silmukka, kun olet neulonut 2o 2n viisi kerrosta. Neulo resoriin yhteensä 18 kerrosta ensimmäinen kerros mukaan lukien. Työssä on nyt 44 silmukkaa.

Aloita sitten peukalokiila. Alla ohje molempiin lapasiin.

Vasen: 

Aloita peukalokiilan lisäykset: 1. lisäyskerros: neulo I puikon 4 s, lisää 1 s (= nosta silmukoiden välinen lanka I ja II puikon välistä II puikolle ja neulo se kiertäen oikein I puikolle) ja neulo kerros loppuun. Työssä on nyt 45 s ja I puikolla on 5 s. 

2. lisäyskerros: neulo I puikon 5 s, lisää 1 s (= nosta silmukoiden välinen lanka I ja II puikon välistä II puikolle ja neulo se oikein I puikolle) ja neulo kerros loppuun. Työssä on nyt 46 s ja I puikolla on 6 s. Jatka lisäyksiä I ja II puikon välistä tähän tapaan joka kerros, kunnes I puikolla on 22 s.

Siirrä nyt II puikon 18 s esim. langalle odottamaan peukaloa varten. Jaa nyt s:t siten, että jokaisella puikolla on 11 s.

Oikea lapanen:
Neulo vasemman lapasen peilikuvaksi. Jaa s:t seuraavasti: 11 s, 11 s, 18 s ja 4 s. Tee peukalokiilan lisäykset siis III ja IV puikon välistä IV puikolle. 

Neulo resorin lopusta laskien oikeaa yhteensä 43 kerrosta (tai kunnes etusormi peittyy), kunnes aloitat kärkikavennukset:

Tee I sekä III puikon alussa ensimmäisen silmukan jälkeen 2oy takakautta ja neulo II sekä IV puikon lopussa 2 s oikein yhteen ennen viimeistä silmukkaa. Tee tällaiset kavennukset joka toinen kerros, kunnes työssä on jäljellä viisi silmukkaa joka puikolla. Kavenna sitten joka kerros, kunne jäljellä on yhteensä 8 s. Katkaise lanka, pujota se loppujen s:iden läpi ja päätä hyvin.
Peukalo:


Ota apulangalla odottavat s:t neljälle puikolle ja poimi niiden lisäksi peukalon juuresta 2 s. Jatka näillä 20 s:lla sileää neuletta suljettuna neuleena. Kun olet neulonut  3,5 cm tai kun peukalon kynnestä näkyy puolet, tee kärkikavennus. (Näissä lapasissa neuloin 15 kerrosta ennen kavennuksia) Eli tee jokaisen puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa, kunnes työssä on jäljellä 8 s. Katkaise lanka, pujota se loppujen s:iden läpi ja päätä hyvin. 





tiistai 14. kesäkuuta 2016

Räsymattosukat

Moi!

Halusin hävittää jo pitkään vaivoina olleita jämäkeriä ja mietin, että mitä niille teen. No, räsymattosukat tietenkin :) Monta kerän loppua on vielä käyttämättä, mutta näihin sukkiin sain käytettyä pinkin Lauri -kerän ja Novita 7 veikan vaahtokarkin. Melkein loppuun sain käytettyä vaaleansinisen ja turkoosin 7 veikan. Täytyy varmaan tehdä seuraavaks räsymattorasat tai kämmekkäät :D

Puikkoina käytin kokoa 3.5. 
Varren pituus kantalapun alkuun asti on 19 cm. Jalkaterän pituus on 25.5 cm ja sukka sopii jalkaan 41-42. Oma jalkani on 43 ja nämä ovat kyllä hitusen pienet.

Ohje:

Luo 61 silmukkaa. Neulo ensimmäinen kerros oikein ja neulo viimeinen ja ensimmäinen silmukka nurin yhteen. Aloita samalla valepalmikko (ohje Googletettu aikoinaan):

1. - 3. kerros: 2n 3o
4. kerros: 2n, nosta 1o neulomatta, 2o, vedä neulomatta jätetty neulottujen yli
5. kerros: 2n, 1o, lk, 1o

Toista mallikerros yhteensä neljä kertaa ja ota sen jälkeen työhön mukaan toinen lanka.

Neulo joka kerros lankaa vaihdellen 60 silmukalla yhteensä 32 kerrosta ja kavenna sitten yksi silmukka kahdella puikolla, jolloin työhön jää 58 silmukkaa. Kavenna vielä yhteensä kaksi silmukkaa seuraavalla kerroksella niillä puikoilla, joilla et kaventanut viime kerroksella. Huom! Jos haluat tiukemman varren, tee resori 55 tai 60 silmukalla ja varsi tuolla 55 tai 56 silmukalla. Nämä löysemmät varret halusin itse, koska sukat mahtuvat housun pulttujen päälle :)

Neulo vielä 7 kerrosta oikeaa ja aloita sitten kantalappu yksvärisellä langalla. Kantapää tehdään Alma -mummun tyyliin hieman soveltaen:

Ota 7 silmukkaa viimeiseltä puikolta ja 7 silmukkaa ensimmäiseltä. Neulo kantalappua yhteensä 16 kerrosta eli kaksi enemmän kuin silmukoiden määrä. Neulo oikealla oikein ja nurjalla nurin paitsi nosta aina ensimmäinen silmukka ja neulo toinen silmukka aina oikein, myös nurjalla. Kun kantalappu on valmis, poimi sivusilmukat. Jaa silmukat niin, että 2. ja 3. puikoilla on 13 silmukkaa kullakin ja tee kiilakavennukset vain 1. ja 4. puikoilla. Jatka sukan raidoitusta ottamalla mukaan vielä kolmas lanka. Kavenna joka kerros niin, että 1. puikon lopussa 2oy ja 4. puikon alussa 2oy takakautta, kunnes näillä puikoilla on kullakin 13 silmukkaa. Näin jalkaterään jää 52 silmukkaa ja sukasta tulee mukavan istuva :)

Neulo kantalapun reunasta laskettuna yhteensä 51 kerrosta ja aloita sitten kärkikavennukset:

Neulo 1. ja 3. puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa. Neulo 2. puikon ja 4. puikon alussa 2oy takakautta ensimmäisen silmukan jälkeen. Kavenna joka toinen kerros, kunnes puikoilla on jäljellä 6 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes työssä on jäljellä 8 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.

Tässä pari kuvaa siitä, miltä näyttää, kun neuloo kolmen kerän molemmista päistä samaan aikaan kahteen sukkaan:








Täältä löydät muita neulomiani räsymattosukkia:








sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Maariat

Morjens!

Monta sukkakuviota on vielä kokeilematta, mutta nyt on Maariat testattu. Pitkään mietin, että mistä ihmeen väristä nämä sukat teen, sillä raidalliset tai tummat värit eivät mielestäni sovi Maarioihin, jos haluaa kuvion näkyvän selvästi. En halunnut lähteä lankaostoksille vaan löytää sopivan värin omista langoista. Niinpä päädyin tekemään vaaleansinisestä - kerästä, jonka sain kollegaltani osana kiitoslahjaa :) Poistuin samalla mukavuusalueeltani, sillä en juuri koskaan neulo vihreistä, keltaisista tai sinisistä langoista. En vaatteissakaan käytä näitä värejä vaan sorrun pinkkiin, lilaan, oranssiin, fuksiaan ja muihin tällaisiin väreihin. Samoin käy lankojen kanssa, että neulon väreistä, jotka koen olevani lähellä sydäntäni. Näistä tuli kuitenkin kivat, olen tyytyväinen :)

Ohje löytyy mm. Fb:n Voihan Villasukka! -ryhmän tiedostoista sekä Ravelrystä. Sukkamalli on Niina Laitisen suunnittelema. Kerron tässä lyhyesti omien sukkieni niistä kohdista, joissa sovelsin alkuperäistä ohjetta.

Loin 57 silmukkaa puikoilla 3.5 ja neuloin 1. kerroksen oikein ja viimeisen ja ensimmäisen silmukan oikein yhteen. Neuloin sitten resoria 2o 2n yhteensä viisi kerrosta, kunnes aloitin kuvion tekemisen 2. ja 3. puikoilla. Silmukat jaoin niin, että 1. puikolla oli 16 silmukkaa ja 4. puikolla 15 silmukkaa. 1. ja 4. puikoilla jatkoin 2o 2n -resoria.

Kantapään tein ohjeesta poiketen Alma -mummun kantapäänä hieman soveltaen:

Poimi 7 silmukkaa viimeiseltä puikolta ja 7 silmukkaa ensimmäiseltä puikolta. Neulo kantalappua edestakaisin oikealla oikein ja nurjalla nurin niin, että nostat aina ensimmäisen silmukan ja neulot nurjalla toisen silmukan aina oikein. Neulo kantalappuun kaksi kerrosta enemmän kuin mitä silmukoita on ja poimi sitten sivusilmukat. Jatka keskimmäisillä puikoilla kuviota ja tee kiilakavennukset 1. ja 4. puikoilla näin: (poikkesin tässäkin ohjeesta ja tein itselleni mieluisen kavennuksen)

Neulo 2oy 1. puikon lopussa ja 2oy takakautta 4. puikon alussa joka kerroksella, kunnes toisella puikolla on jäljellä 16 silmukkaa ja toisella 15. Nämä määrät jätetään sen takia, että jalkaterään saataisiin 54 silmukkaa, koska keskimmäisillä puikoilla on 12 ja 11 silmukkaa.

1. ja 4. puikoilla jatketaan oikeaa neuletta ja keskimmäisillä kuviota.

Varren pituus on 16 cm.

Jalkaterän pituus on n. 24 cm, mutta venyy vielä hyvin. Nämä sukat sopivat jalkaan 38. Siskollani on jalan koko 37 ja hän totesi, että on hitusen isot hänelle.




tiistai 7. kesäkuuta 2016

Lyhytvartiset kuviosukat

Heips!

Bongasin Iloinen Villasukka ja Lanka -ryhmästä Facebookista Tuovi Mönkkösen villasukkiin kehittelemän kuvion ja kokeilin samantien itsekin neuloa sukat Alize Wool Motif -langasta. Kuvio on helppo ja näppärä tehdä :) Yksi kerä riitti näihin sukkiin, ylimääräistä lankaa ei jäänyt. Sain kommentteja villasukkaryhmässä, että näistä tulee mieleen jäämeri :)

Puikkoina käytin 3.5 koon puikkoja.



Ohje:

Luo 57 silmukkaa ja neulo 1. kerros oikein. Neulo viimeinen ja ensimmäinen silmukka oikein yhteen ja aloita resori: 2o takakautta ja 2n vuoronperään. Tee tätä joustinta 19 kerrosta ja aloita sitten tekemään seuraavaa kuviota (kuvio on neljällä jaollinen):

1. kerros 1o, 2oy, lk, 1n
2, kerros: 3o, 1n
3. kerros: 2oy, lk, 1o, 1n
4. kerros: 3o, 1n

Toista mallikertaa sukan varteen kaksi kertaa ja aloita sitten kantalappu. Ota kantalapun tekoa varten viimeiseltä puikolta 7 silmukkaa ja ensimmäiseltä puikolta 7 silmukkaa. Neulo kantalappuun 16 kerrosta oikealla oikein ja nurjalla nurin niin, että nostat aina ensimmäisen silmukan ja neulot aina toisen silmukan oikein, myös nurjalla. Kun kantalappu on valmis, poimi sivusilmukat ja jaa silmukat niin, että 2. ja 3. puikoille jää kummallekin 16 silmukkaa kuvion tekemistä varten. 1. ja 4. puikoille tulee n. 18 silmukkaa kummallekin. Tee kiilakavennukset niin, että neulo 1. puikon lopussa 2oy kahdella viimeisellä silmukalla. Neulo taas 4. puikolla 2oy takakautta heti puikon alussa. Kavenna joka kerroksella, kunnes kummallakin puikolla on 10 silmukkaa.

Jatka kuviota normaalisti eteenpäin kiilakavenuksia tehdessäsi aloittaen mallikerran 1. kerroksesta ja tee mallikerta sukan jalkaterään 14 kertaa kantapään jälkeen. Kerroksina tämä tarkoittaa kantapään reunasta mitattuna 55 kerrosta. Aloita kärkikavennukset, kun viimeinen kuviokerros on valmis. Neulo nyt oikeaa joka puikolla.

Jaa silmukat nyt tasaisesti joka puikolle ja kavenna näin:

1. puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa. 2. puikon alussa 2oy takakautta ensimmäisen silmukan jälkeen. Tee 3. puikolla samoin kuin 1. puikolla ja 4. puikolla samoin kuin 2. puikolla. Kavenna joka toinen kerros, kunnes joka puikolla on kuusi silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes työssä on jäljellä yhteensä 8 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.

Varren pituus on 9 cm ja jalkaterän pituus kantalapun keskeltä mitattuna on 26.5 cm. Sukat sopivat siis hyvin jalkoihin kokoa 41-42. Omani on 43 ja ovat hiukan liian pienet minulle :)