Hae tästä blogista

torstai 10. heinäkuuta 2025

Kerrosrivinousua kerien lopuista

Heippa!

Neuloin kerrosrivinoususukat tällä kertaa Novitan raitalangasta nimeltään Pohjoistuuli (väri nro 842) ja keltaisesta Red Heart-langasta (väri nro 00004). Tarkoituksenani oli taas neuloa pois kerien loppuja uusien tieltä. Tein molempia sukkia samaan aikaan, jotta saan langat riittämään yhtä pitkälle. Molempiin teriin on käytetty Novitan vaaleansinistä (väri nro 103) keltaisen loppuessa.


Novita Raita ja Red Hearts


Neuloin sukat koon 3,5 puikoilla. Varren pituus kantalapun alkuun saakka on 14 cm ja jalkaterän pituus on 25 cm. Sukat sopivat koon 38-39 jalkoihin. Näissä kuvissa mallina kuopukseni kohta 12 v.

Löydät sukkani myös Pinterestistä :)

Ohje:

Luo 57 silmukkaa yksivärisellä. Neulo ensimmäinen kerros oikein ja viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen silmukan kanssa. Neulo sitten resoria 1 oikein takakautta, 1 nurin yhteensä 15 kerrosta. 

Aloita sitten kerrosrivinousukuvio (ohje Googlesta):

1. kerros: Neulo oikeaa raitalangalla.

2.-3. kerros: Neulo oikeaa yksivärisellä siten, että nosta joka kolmas silmukka ja neulo muut oikein.

Neulo varteen mallikerta 11 kertaa ja seuraavasta mallikerrasta kerrokset 1-2.

Neulotaan seuraavaksi kantalappu yksivärisellä:

Ota kantalappua varten 4. puikolta 13 silmukkaa ja 3. puikolta 14 silmukkaa. Kantalappuun tulee yhteensä 27 silmukkaa.

Neulo oikealla kaikki oikein. Neulo nurjalla joka toinen nurin ja nosta joka toinen siten, että lanka kulkee työn edestä. Neulo kantalappuun 25 kerrosta.

Kantalapun kavennukset:

Neulo edelleen vahvistettua kantalappua. Neulo oikealla kaikki oikein, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo joka toinen nurin ja nosta joka toinen, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo kaksi nurin yhteen. Kavenna näin pois reunasilmukat ja lopulta keskelle jää 9 silmukkaa. Jaa nämä siten, että 1. puikolle tulee 5 ja 4. puikolle 4 silmukka. Tee seuraavaksi kiilakavennukset:

Neulo 1. puikon lopussa kaksi oikein yhteen ja 4. puikon alussa kaksi oikein yhteen takakautta. Kavenna joka kerroksella, kunnes silmukoita on niin paljon, että saat jaettua jokaiselle puikolle 14 silmukkaa. Jatka kerrosrivinousua 2. ja 3. puikolta siltä kerrokselta, mihin viimeksi jäit ja neulo 1. ja 4. puikoilla oikeaa.

Kantalapun reunasta laskettuna on neulottu 47 kerrosta ennen kärkikavennuksia. Neulo kärkikavennukset yksivärisellä langalla siten, että kerrosrivinousun viimeinen mallikerta tulee neulottua loppuun. Jalkaterään tulee 11. mallikerran viimeinen kerros sekä 16 kokonaista mallikertaa. 

Neulo kaksi oikein yhteen jokaisen puikon lopussa ennen viimeistä silmukkaa. Kavenna joka toinen kerros, kunnes jokaisella puikolla on 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12. Katkaise lanka ja päättele kaikki langat nurjalle puolelle.

 

Kerrosrivinoususukat


Kerrosrivinoususukat


Kerrosrivinoususukat


sunnuntai 6. heinäkuuta 2025

Neulontaboxin elefanttisukat

Heippa!

Sain joululahjaksi mieheltäni Finlayson & Novita Elefanttisukat-neulontaboksin ja kerkesin nyt lomalla neuloa siitä sukat. Boksissa oli ohje sekä lasten, naisten, että miesten sukkiin. Neuloin miesten sukat, mutta minun käsialallani varresta tuli aivan liian tiukka. Onneksi saatiin sukat mahtumaan sentään 16-vuotiaan hoikkajalkaisen tyttäreni jalkoihin. 


Neulontaboxi

Neulontaboxin langat


Näissä sukissa langat juoksutettiin kiertämällä niitä toistensa ympäri muutaman silmukan välein. Jos vielä neulon näitä sukkia, lisään silmukkamäärää varteen tai sitten käytän tikapuutekniikkaa. Tämä tekniikka onneksi on tosi helppo keino eli jos et sitä vielä osaa, niin voin luvata, että äkkiä sen oppii. Olen kuvannut aikanaan videon tikapuutekniikasta ja laitankin sen linkin tähän:

Tikapuutekniikka

Sekä silmukkamäärää lisäämällä että tikapuutekniikalla lankaa kuluu enemmän, mutta boxissa oli lankaa niin hyvin, että olisin neulonut vielä toisetkin sukat niistä. Sukat on neulottu kolmosen puikoilla, mikä on Nalle-langalle sopiva koko.

En ole kovinkaan suuri kirjoneuleen fani ja mieluiten neulon helppoja ja tuttuja kuvioita. Toivon kuitenkin yleensä lahjaksi näitä bokseja, koska on kiva kokeilla eri kuvioita ja erivärisiä lankoja. Välillä tekee hyvää poiketa tutusta ja turvallisesta ja testata, mihin omat taidot riittää :)

Sellainen vielä tuli mieleeni, että moni on kysellyt, saako näitä bokseja vielä jostakin. Mieheni osti tämän Lielahden Prismasta ja katselin netistä, että S-kaupan verkkokaupasta vielä ainakin saisi näitä ostettua. Laitan linkin tähän myös, kun joku ei ollut löytänyt haulla netistä näitä: Finlayson & Novita Elefantti neulontaboxi.

Löydät sukkani myös Pinterestistä :)

Elefanttisukat

Elefanttisukat

keskiviikko 2. heinäkuuta 2025

Kerrosrivinoususukkia koossa 38-39

Heissan! Neuloin parit sukat lisää kerrosrivinousulla koossa 38-39 😊 Ensimmäisissä sukissa lankoina käytin Nordia Oiva Mintunvihreä (väri nro 162) ja Nauravaa lankakerää. Toisissa sukissa käytin lankoina Novitan Mariannea ja Raita Vispipuuroa (värit nro 556 ja 883).


Oiva Mintunvihreä 162

Naurava  lankakerä

Marianne ja Vispipuuro

                                                  

Löydät sukkani myös Pinterestistä: 

Kerrosrivinoususukat Marianne-Raita 

Kerrosrivinoususukat Oiva-Naurava lankakerä

Ohje:

Luo 57 silmukkaa yksivärisellä. Neulo ensimmäinen kerros oikein ja viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen silmukan kanssa. Neulo sitten resoria 1 oikein takakautta, 1 nurin yhteensä 16 kerrosta. 

Aloita sitten kerrosrivinousukuvio (ohje Googlesta):

1. kerros: Neulo oikeaa raitalangalla.

2.-3. kerros: Neulo oikeaa yksivärisellä siten, että nosta joka kolmas silmukka ja neulo muut oikein.

Neulo varteen mallikerta 11 kertaa ja seuraavasta mallikerrasta kerrokset 1-2.

Neulotaan seuraavaksi kantalappu yksivärisellä:

Ota kantalappua varten 4. puikolta 13 silmukkaa ja 3. puikolta 14 silmukkaa. Kantalappuun tulee yhteensä 27 silmukkaa.

Neulo oikealla kaikki oikein. Neulo nurjalla joka toinen nurin ja nosta joka toinen siten, että lanka kulkee työn edestä. Neulo kantalappuun 25 kerrosta.

Kantalapun kavennukset:

Neulo edelleen vahvistettua kantalappua. Neulo oikealla kaikki oikein, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo joka toinen nurin ja nosta joka toinen, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo kaksi nurin yhteen. Kavenna näin pois reunasilmukat ja lopulta keskelle jää 9 silmukkaa. Jaa nämä siten, että 1. puikolle tulee 5 ja 4. puikolle 4 silmukka. Tee seuraavaksi kiilakavennukset:

Neulo 1. puikon lopussa kaksi oikein yhteen ja 4. puikon alussa kaksi oikein yhteen takakautta. Kavenna joka kerroksella, kunnes silmukoita on niin paljon, että saat jaettua jokaiselle puikolle 14 silmukkaa. Jatka kerrosrivinousua 2. ja 3. puikolta siltä kerrokselta, mihin viimeksi jäit ja neulo 1. ja 4. puikoilla oikeaa.

Kantalapun reunasta laskettuna on neulottu 45 kerrosta ennen kärkikavennuksia. Neulo kärkikavennukset yksivärisellä langalla siten, että kerrosrivinousun viimeinen mallikerta tulee neulottua loppuun. Jalkaterään tulee 11. mallikerran viimeinen kerros sekä 16 kokonaista mallikertaa. 

Neulo kaksi oikein yhteen jokaisen puikon lopussa ennen viimeistä silmukkaa. Kavenna joka toinen kerros, kunnes jokaisella puikolla on 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12. Katkaise lanka ja päättele kaikki langat nurjalle puolelle.


Kerrosrivinousu 38-39

Kerrosrivinousu 38-39


Kerrosrivinousu 38-39

Kerrosrivinousu 38-39


Muita neulomiani kerrosrivinoususukkia löydät täältä: