Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kerrosrivinousu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kerrosrivinousu. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. heinäkuuta 2025

Kerrosrivinousua kerien lopuista

Heippa!

Neuloin kerrosrivinoususukat tällä kertaa Novitan raitalangasta nimeltään Pohjoistuuli (väri nro 842) ja keltaisesta Red Heart-langasta (väri nro 00004). Tarkoituksenani oli taas neuloa pois kerien loppuja uusien tieltä. Tein molempia sukkia samaan aikaan, jotta saan langat riittämään yhtä pitkälle. Molempiin teriin on käytetty Novitan vaaleansinistä (väri nro 103) keltaisen loppuessa.

Novita Raita ja Red Hearts

Neuloin sukat koon 3,5 puikoilla. Varren pituus kantalapun alkuun saakka on 14 cm ja jalkaterän pituus on 25 cm. Sukat sopivat koon 38-39 jalkoihin. Näissä kuvissa mallina kuopukseni kohta 12 v.

Löydät sukkani myös Pinterestistä :)

Ohje:

Luo 57 silmukkaa yksivärisellä. Neulo ensimmäinen kerros oikein ja viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen silmukan kanssa. Neulo sitten resoria 1 oikein takakautta, 1 nurin yhteensä 15 kerrosta. 

Aloita sitten kerrosrivinousukuvio (ohje Googlesta):

1. kerros: Neulo oikeaa raitalangalla.

2.-3. kerros: Neulo oikeaa yksivärisellä siten, että nosta joka kolmas silmukka ja neulo muut oikein.

Neulo varteen mallikerta 11 kertaa ja seuraavasta mallikerrasta kerrokset 1-2.

Neulotaan seuraavaksi kantalappu yksivärisellä:

Ota kantalappua varten 4. puikolta 13 silmukkaa ja 3. puikolta 14 silmukkaa. Kantalappuun tulee yhteensä 27 silmukkaa.

Neulo oikealla kaikki oikein. Neulo nurjalla joka toinen nurin ja nosta joka toinen siten, että lanka kulkee työn edestä. Neulo kantalappuun 25 kerrosta.

Kantalapun kavennukset:

Neulo edelleen vahvistettua kantalappua. Neulo oikealla kaikki oikein, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo joka toinen nurin ja nosta joka toinen, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo kaksi nurin yhteen. Kavenna näin pois reunasilmukat ja lopulta keskelle jää 9 silmukkaa. Jaa nämä siten, että 1. puikolle tulee 5 ja 4. puikolle 4 silmukka. Tee seuraavaksi kiilakavennukset:

Neulo 1. puikon lopussa kaksi oikein yhteen ja 4. puikon alussa kaksi oikein yhteen takakautta. Kavenna joka kerroksella, kunnes silmukoita on niin paljon, että saat jaettua jokaiselle puikolle 14 silmukkaa. Jatka kerrosrivinousua 2. ja 3. puikolta siltä kerrokselta, mihin viimeksi jäit ja neulo 1. ja 4. puikoilla oikeaa.

Kantalapun reunasta laskettuna on neulottu 47 kerrosta ennen kärkikavennuksia. Neulo kärkikavennukset yksivärisellä langalla siten, että kerrosrivinousun viimeinen mallikerta tulee neulottua loppuun. Jalkaterään tulee 11. mallikerran viimeinen kerros sekä 16 kokonaista mallikertaa. 

Neulo kaksi oikein yhteen jokaisen puikon lopussa ennen viimeistä silmukkaa. Kavenna joka toinen kerros, kunnes jokaisella puikolla on 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12. Katkaise lanka ja päättele kaikki langat nurjalle puolelle.

Kerrosrivinoususukat

Kerrosrivinoususukat

Kerrosrivinoususukat

maanantai 16. kesäkuuta 2025

Kerrosrivinoususukat koossa 41-42

Heippa!

Neuloin tällä kertaa kerrosrivinoususukat House Onni-langasta ja raidoituksen tein Nauravan lankakerän Magia-langalla. Tuli mielestäni tosi kivat sukat 😊

Neuloin sukat koon 3,5 puikoilla. Varren pituus on 16,5 cm ja jalkaterän pituus 26.5 cm. Sukat sopivat koon 41-42 jalkoihin. Löydät sukkani myös Pinterestistä :)

House ja Naurava lankakerä

Ohje:

Luo 57 silmukkaa yksivärisellä. Neulo ensimmäinen kerros oikein ja viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen silmukan kanssa. Neulo sitten resoria 1 oikein takakautta, 1 nurin yhteensä 16 kerrosta. 

Aloita sitten kerrosrivinousukuvio (ohje Googlesta):

1. kerros: Neulo oikeaa raitalangalla.

2.-3. kerros: Neulo oikeaa yksivärisellä siten, että nosta joka kolmas silmukka ja neulo muut oikein.

Neulo varteen mallikerta 12 kertaa ja seuraavasta mallikerrasta kerros 1.

Neulotaan seuraavaksi kantalappu yksivärisellä:

Ota kantalappua varten 4. puikolta 13 silmukkaa ja 3. puikolta 14 silmukkaa. Kantalappuun tulee yhteensä 27 silmukkaa.

Neulo oikealla kaikki oikein. Neulo nurjalla joka toinen nurin ja nosta joka toinen siten, että lanka kulkee työn edestä. Neulo kantalappuun 25 kerrosta.

Kantalapun kavennukset:

Neulo edelleen vahvistettua kantalappua. Neulo oikealla kaikki oikein, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo joka toinen nurin ja nosta joka toinen, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo kaksi nurin yhteen. Kavenna näin pois reunasilmukat ja lopulta keskelle jää 9 silmukkaa. Jaa nämä siten, että 1. puikolle tulee 5 ja 4. puikolle 4 silmukka. Tee seuraavaksi kiilakavennukset:

Neulo 1. puikon lopussa kaksi oikein yhteen ja 4. puikon alussa kaksi oikein yhteen takakautta. Kavenna joka kerroksella, kunnes silmukoita on niin paljon, että saat jaettua jokaiselle puikolle 14 silmukkaa. Jatka kerrosrivinousua 2. ja 3. puikolta siltä kerrokselta, mihin viimeksi jäit ja neulo 1. ja 4. puikoilla oikeaa.

Kantalapun reunasta laskettuna on neulottu 48 kerrosta ennen kärkikavennuksia. Neulo kärkikavennukset yksivärisellä langalla siten, että kerrosrivinousun viimeinen mallikerta tulee neulottua loppuun. Jalkaterään tulee 12. mallikerran kerrokset 2-3 ja 16 kokonaista mallikertaa. 

Neulo kaksi oikein yhteen jokaisen puikon lopussa ennen viimeistä silmukkaa. Kavenna joka toinen kerros, kunnes jokaisella puikolla on 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12. Katkaise lanka ja päättele nurjalle.

Kerrosrivinoususukat

Kerrosrivinoususukat

Muita neulomiani kerrosrivinoususukkia löydät täältä:

tiistai 10. kesäkuuta 2025

Kerrosrivinoususukkia koossa 38-39

Heippa!

Vein tosiaan kassillisen sukkia ja huiveja työpaikalleni, jotta kollegat voivat valita itselleen mieluisat muistamiset, kun vaihdan työpaikkaa. Neuleissa oli liian vähän alle 40 koon sukkia, joten neuloin vielä kahdet sukat koossa 38-39 kerrosrivinousukuviolla. Laitoin molempien sukkien kuvat tähän postaukseen ohjeen kera 😊

Lankoina ekoihin sukkiin käytin Novitan Multiraita (väri nro 817) ja Mandariini (väri nro 291). Mandariini kului lähes kokonaan näihin sukkiin, mutta Multiraidasta jäi vielä mukavasti seuraaviinkin.

Toisiin sukkiin käytin Novitan Kanervaa (väri nro 766) ja Karkkiraitaa (väri nro 9011)

Neuloin molemmat sukat koon 3,5 Prym-puikoilla. Näistä puikoista on tullut ihan mun lempparit, mutta olen onnistunut 10 puikosta katkaisemaan yhden ja hukkaamaan kolme. Täytynee ostaa uusi setti kohta.

Sukkien varren pituus kantalapun alkuun saakka on 15,5 cm ja jalkaterän pituus 25 cm. Sukat sopivat koon 38-39 jalkoihin. Löydät kummatkin sukkani myös Pinterestistä:

Mandariini-Multiraitasukat

Kanerva-Karkkiraitasukat

Mandariini ja Multiraita

Kanerva-Karkkiraita Novita

Ohje:

Luo 57 silmukkaa yksivärisellä. Neulo ensimmäinen kerros oikein ja viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen silmukan kanssa. Neulo sitten resoria 1 oikein takakautta, 1 nurin yhteensä 16 kerrosta. 

Aloita sitten kerrosrivinousukuvio (ohje Googlesta):

1. kerros: Neulo oikeaa raitalangalla.

2.-3. kerros: Neulo oikeaa yksivärisellä siten, että nosta joka kolmas silmukka ja neulo muut oikein.

Neulo varteen mallikerta 11 kertaa ja seuraavasta mallikerrasta kerrokset 1-2.

Neulotaan seuraavaksi kantalappu yksivärisellä:

Ota kantalappua varten 4. puikolta 13 silmukkaa ja 3. puikolta 14 silmukkaa. Kantalappuun tulee yhteensä 27 silmukkaa.

Neulo oikealla kaikki oikein. Neulo nurjalla joka toinen nurin ja nosta joka toinen siten, että lanka kulkee työn edestä. Neulo kantalappuun 25 kerrosta.

Kantalapun kavennukset:

Neulo edelleen vahvistettua kantalappua. Neulo oikealla kaikki oikein, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo joka toinen nurin ja nosta joka toinen, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo kaksi nurin yhteen. Kavenna näin pois reunasilmukat ja lopulta keskelle jää 9 silmukkaa. Jaa nämä siten, että 1. puikolle tulee 5 ja 4. puikolle 4 silmukka. Tee seuraavaksi kiilakavennukset:

Neulo 1. puikon lopussa kaksi oikein yhteen ja 4. puikon alussa kaksi oikein yhteen takakautta. Kavenna joka kerroksella, kunnes silmukoita on niin paljon, että saat jaettua jokaiselle puikolle 14 silmukkaa. Jatka kerrosrivinousua 2. ja 3. puikolta siltä kerrokselta, mihin viimeksi jäit ja neulo 1. ja 4. puikoilla oikeaa.

Kantalapun reunasta laskettuna on neulottu 45 kerrosta ennen kärkikavennuksia. Neulo kärkikavennukset yksivärisellä langalla siten, että kerrosrivinousun viimeinen mallikerta tulee neulottua loppuun. Jalkaterään tulee 11. mallikerran viimeinen kerros sekä 16 kokonaista mallikertaa. 

Neulo kaksi oikein yhteen jokaisen puikon lopussa ennen viimeistä silmukkaa. Kavenna joka toinen kerros, kunnes jokaisella puikolla on 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12. Katkaise lanka ja päättele nurjalle.

Kerrosrivinousu Multiraita ja Mandariini

Mandariini ja Multiraita

Kanerva-Karkkiraitasukka

Kanerva-Karkkiraitasukat 38-39

lauantai 29. maaliskuuta 2025

Kerrosrivinoususukat koossa 43

Heissan!

Neuloin jälleen lyhytvartiset kerrosrivinoususukat Novitan Suomivillasta ja Nauravan lankakerän Lapin yö -kerän lopusta. Nämä sukat jäävät omiin jalkoihini :)

Neuloin sukat koon 3,5 puikoilla. Varren pituus kantalapun alkuun asti on 6 cm ja jalkaterän pituus 28 cm. Vaikka jalkaterä onkin noin pitkä, se on kuitenkin myös kapea kerrosrivinoususta johtuen, joten sukat sopivat koon 43 jalkoihin eikä suurempiin. Löydät sukkani myös Pinterestistä :)

Ohje:

Luo 55 silmukka yksivärisellä langalla. Neulo 1. kerros oikein ja neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Neulo sitten resoria *1 oikein 1 nurin* yhteensä 15 kerrosta. Neulo seuraavaksi kantapää.

Ota puikolle 13 silmukkaa 4. puikolta ja 14 silmukkaa 1. puikolta eli yhteensä 27 silmukkaa. 2. ja 3. puikoille jää 13 ja 14 silmukkaa. Jatka yksivärisellä langalla. Neulo oikealla puolen kaikki oikein ja neulo nurjalla joka toinen nurin ja nosta joka toinen niin, että lanka kulkee silmukan etupuolelta. Neulo kantalappuun yhteensä 25 kerrosta. 

Ota työhön mukaan raitalanka ja poimi seuraavaksi raitalangalla sivusilmukat. Aloita samalla kiilakavennukset ja aloita 2. ja 3. puikoilla kerrosrivinousua:

Neulo kaksi oikein yhteen ensimmäisen puikon lopussa ja neulo kaksi oikein yhteen takakautta neljännen puikon alussa. Kavenna joka kerros, kunnes 1. puikolla on 14 silmukkaa ja 4. puikolla 13 silmukkaa. Nyt työssä on 54 silmukkaa ja silmukat on jaettu puikoille 14-13-14-13.

Kerrosrivinousun ohje 2. ja 3. puikoille (ohje Googlesta):

Neulo kerros raitalangalla oikeaa.

1.-2. kerros yksivärisellä: Neulo kaksi oikein, nosta silmukka, neulo kolme oikein. Jatka *nosta silmukka, neulo 3 oikein* kolmannen puikon loppuun asti.

3. kerros: Neulo raitalangalla oikeaa.

Neulo jalkaterään kantalapun reunasta laskettuna 53 kerrosta (kerrosrivinousun mallikerta tulee jalkaterään 19 kertaa) ja aloita sitten kärkikavennukset yksivärisellä ja neulo oikeaa:

Neulo kaksi oikein yhteen ensimmäisen ja kolmannen puikon lopussa ennen viimeistä silmukkaa. Neulo välikerros. Kavenna sitten jokaisella puikolla kaksi oikein yhteen ennen viimeistä silmukka joka toinen kerros, kunnes silmukoita on 7 jokaisella puikolla. Kavenna nyt joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12. Katkaise lanka ja päättele nurjalle.

Kerrosrivinousu koko 43

Kerrosrivinousu koko 43

Muita neulomiani kerrosrivinoususukkia löydät täältä:

Lyhytvartiset kerrosrivinoususukat koossa 40-41

Kerrosrivinousua koossa 44-45

Kerrosrivinoususukat koossa 44-45

Kerrosrivinoususukat jämälangoista koossa 45-46

Kerrosrivinoususukat koossa 45-46

Kerrosrivinoususukat 45-46

tiistai 25. maaliskuuta 2025

Kerrosrivinoususukat jämälangoista koossa 45-46

Heissan!

Neuloin lyhytvartiset kerrosrivinoususukat Novitan kerien lopuista. Lankoin käytin 7 Veljestä värejä nro 060 (hiekka), 842 (raita), 010 (luonnonvalkoinen) ja 124 (sininen). Nämä jäivät heti mieheni jalkaan, kun hän tykästyi näihin :)

Neuloin sukat koon 3,5 puikoilla. Varren pituus kantalapun alkuun asti on 6 cm ja jalkaterän pituus 30 cm. Vaikka jalkaterä onkin noin pitkä, se on kuitenkin myös kapea kerrosrivinoususta johtuen, joten sukat sopivat koon 45-46 jalkoihin eikä suurempiin. Löydät sukkani myös Pinterestistä :)

Ohje:

Luo 55 silmukka yksivärisellä langalla. Neulo 1. kerros oikein ja neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Neulo sitten resoria *1 oikein 1 nurin* yhteensä 15 kerrosta. Neulo seuraavaksi kantapää.

Ota puikolle 13 silmukkaa 4. puikolta ja 14 silmukkaa 1. puikolta eli yhteensä 27 silmukkaa. 2. ja 3. puikoille jää 13 ja 14 silmukkaa. Jatka yksivärisellä langalla. Neulo oikealla puolen kaikki oikein ja neulo nurjalla joka toinen nurin ja nosta joka toinen niin, että lanka kulkee silmukan etupuolelta. Neulo kantalappuun yhteensä 25 kerrosta. 

Ota työhön mukaan raitalanka ja poimi seuraavaksi raitalangalla sivusilmukat. Aloita samalla kiilakavennukset ja aloita 2. ja 3. puikoilla kerrosrivinousua:

Neulo kaksi oikein yhteen ensimmäisen puikon lopussa ja neulo kaksi oikein yhteen takakautta neljännen puikon alussa. Kavenna joka kerros, kunnes 1. puikolla on 14 silmukkaa ja 4. puikolla 13 silmukkaa. Nyt työssä on 54 silmukkaa ja silmukat on jaettu puikoille 14-13-14-13.

Kerrosrivinousun ohje 2. ja 3. puikoille (ohje Googlesta):

Neulo kerros raitalangalla oikeaa.

1.-2. kerros yksivärisellä: Neulo kaksi oikein, nosta silmukka, neulo kolme oikein. Jatka *nosta silmukka, neulo 3 oikein* kolmannen puikon loppuun asti.

3. kerros: Neulo raitalangalla oikeaa.

Neulo jalkaterään kantalapun reunasta laskettuna 53 kerrosta (kerrosrivinousun mallikerta tulee jalkaterään 19 kertaa) ja aloita sitten kärkikavennukset sinisellä ja neulo oikeaa:

Neulo kaksi oikein yhteen ensimmäisen ja kolmannen puikon lopussa ennen viimeistä silmukkaa. Neulo välikerros. Kavenna sitten jokaisella puikolla kaksi oikein yhteen ennen viimeistä silmukka joka toinen kerros, kunnes silmukoita on 7 jokaisella puikolla. Kavenna nyt joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12. Katkaise lanka ja päättele nurjalle.

Kerrosrivinousua

Kerrosrivinousua

Muita neulomiani kerrosrivinoususukkia löydät täältä:

Kerrosrivinoususukat koossa 43

Lyhytvartiset kerrosrivinoususukat koossa 40-41

Kerrosrivinousua koossa 44-45

Kerrosrivinoususukat koossa 44-45

Kerrosrivinoususukat koossa 45-46

Kerrosrivinoususukat 45-46

sunnuntai 12. tammikuuta 2025

Kerrosrivinousua koossa 44-45

Heips!

Marianne -sukkien jälkeen kaipasin taas vähän helpompaa neulottavaa. Bongasin varastoistani vihreää Novita 7 Veljestä (väri nro 323) ja Raita (väri nro 842) -kerät, joten siitä se kerrosrivinousuajatus taas sitten lähti 😀

Neuloin sukat koon 3,5 puikoilla.

Novita 7 Veljestä ja Raita

Varren pituus kantalapun alkuun asti on 16,5 cm ja jalkaterän pituus on 28 cm. Sukat sopivat koon 44-45 jalkoihin. Löydät sukkani myös Pinterestistä :)

 Ohje:

Luo 61 silmukkaa vihreällä ja neulo 1. kerros oikein. Neulo viimeinen silmukka takakautta oikein yhteen ensimmäisen kanssa (työhön jää 60 silmukkaa) ja aloita resori *1 oikein takakautta, 1 nurin*. Toista *-* yhteensä 15 kerrosta. 

Kerrosrivinousu ja kavennukset:

Kerrosrivinousun kerrokset (ohje Googlesta):

1. kerros oikeaa raitalangalla

2.-3. kerros neulo kaksi oikein ja nosta kolmas silmukka oikein. Neulo tämän jälkeen aina kolme oikein ja nosta neljäs silmukka. Ennen kaikkia kavennuksia 4. puikon loppuun jää enemmän kuin kolme oikeaa silmukkaa. Kavennusten jälkeen oikein silmukoiden määrä on oikea.

Ota mukaan raitalanka ja neulo kerros oikeaa. Neulo varteen 12 mallikertaa ja kavenna sitten joka toinen kerros 2 oikein yhteen 1. ja 4. puikon rajalla yhteensä neljä kerta. Nyt työssä on 56 silmukkaa.

Toista jalkaterään näitä kolmea kerrosta yhteensä 15 mallikertaa ja seuraavasta mallikerrasta kerrokset 1-2. 

Kantalappu:

Poimi kantalappua varten 1. ja 4. puikoilta yhteensä 28 silmukkaa. Neulo nurjalla puolella joka toinen oikein ja nosta joka toinen niin, että lanka jää silmukan eteen. Neulo oikealla puolen kaikki oikein. Kun silmukat nostetaan nurjalla, kantalapusta tulee siisti ja napakampi kuin, jos silmukat nostetaan oikealla puolen. Huomasin tämän, kun kokeilin tehdä nostot nurjalla puolella tovi sitten. 

Neulo kantalappuun 25 kerrosta. Neulo seuraavaksi kantapään kavennukset:

Jatka vahvistettua neuletta samalla tavalla, mutta kun olet neulonut oikealla puolen oikein, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa, tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo joka toinen nurjaa ja nosta joka toinen, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo kaksi nurin yhteen. Kavenna näin pois reunasilmukat.

Poimi seuraavaksi valkoisella sivusilmukat ja aloita samalla kiilakavennukset:

Jaa silmukat siten, että 2. ja 3. puikoille jää 14 silmukkaa kummallekin. Jatka kerrosrivinousua 2. ja 3. puikoilla siitä, mihin kuvio viimeksi jäi eli seuraavaksi neulotaan 3. kerros raitalangalla. 1. ja 4. puikoilla neulotaan oikeaa koko jalkaterä. 

Kavenna 1. puikolla 2 oikein yhteen puikon lopussa. Neulo 2. ja 3. puikolla kerrosrivinousua. Kavenna 2 oikein yhteen takakautta 4. puikon alussa. Kavenna joka kerroksella, kunnes 1. ja 4. puikoilla on 13 silmukkaa kummallakin. Nyt työssä on 54 silmukkaa (13-14-14-13). 

Jalkaterään neulotaan kantalapun reunasta laskettuna 53 kerrosta. Aloita sitten kärkikavennukset. Neulo vihreällä 12 kerrosta ja neulo sukka loppuun raitalangalla.

Kärkikavennukset

Neulo 2 oikein yhteen jokaisella puikolla ennen viimeistä silmukkaa. Kavenna joka toinen kerros, kunnes jokaisella puikolla on 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12. Katkaise lanka ja päättele langat nurjalle puolelle.

Kerrosrivinousu -sukat

Kerrosrivinousu -sukat

Muita kerrosrivinousu -sukkiani löydät täältä:

torstai 26. joulukuuta 2024

Kerrosrivinousu -sukat koossa 44-45

Heissan!

Neuloin vielä toisetkin samanlaiset kerrosrivinousu -sukat hieman pienemmässä koossa kuin edelliset. Tällä kertaa lankoina Novitan Juhani (väri nro 010) ja Naurava lankakerä. Käytin kerien loppuja näihin sukkiin :) Novitan langan loputtua vaihdoin ainoaan vaaleaan kerään, mitä kaapissani oli, Novitan 7 Veljestä Omar -lankaan (väri nro 279). Toinen sukka on siis terältään keltaisempi kuin toinen, mutta mitäs sen väliä 😁

Novita 7 Veljestä Omar

Sukkien varren pituus kantalapun alkuun saakka on 15,5 cm ja jalkaterän pituus 28.5 cm. Sukat sopivat koon 44-45 jalkoihin.

Neuloin sukat koon 3,5 puikoilla. Löydät sukkani myös Pinterestistä :)

Ohje:

Luo 61 silmukkaa valkoisella ja neulo 1. kerros oikein. Neulo viimeinen silmukka takakautta oikein yhteen ensimmäisen kanssa (työhön jää 60 silmukkaa) ja aloita resori *1 oikein takakautta, 1 nurin*. Toista *-* yhteensä 15 kerrosta. 

Kerrosrivinousu ja kavennukset:

Kerrosrivinousun kerrokset (ohje Googlesta):

1. kerros oikeaa raitalangalla

2.-3. kerros neulo kaksi oikein ja nosta kolmas silmukka oikein. Neulo tämän jälkeen aina kolme oikein ja nosta neljäs silmukka. Ennen kaikkia kavennuksia 4. puikon loppuun jää enemmän kuin kolme oikeaa silmukkaa. Kavennusten jälkeen oikein silmukoiden määrä on oikea.

Ota mukaan raitalanka ja neulo kerros oikeaa. Kavenna tällä kerroksella 2 oikein yhteen kahdella puikolla. Nyt työssä on 58 silmukkaa. Neulo kerrosrivinousun toinen kerros. Kavenna kerrosrivinousun kolmannella kerroksella 4. puikon lopussa kaksi oikein yhteen. Nyt työssä on 57 silmukkaa. Neulo kerrosrivinousun 1. kerros. Neulo kerrosrivinousun 2. kerros ja kavenna 4. puikon lopussa kaksi oikein yhteen. Nyt työssä on 56 silmukkaa. Kaikki varren kavennukset on nyt tehty ja varteen on nyt sopiva määrä silmukoita kerrosrivinousua varten, joka on neljällä jaollinen kuvio.

Toista jalkaterään näitä kolmea kerrosta yhteensä 11 mallikertaa ja seuraavasta mallikerrasta kerrokset 1-2. 

Kantalappu:

Poimi kantalappua varten 1. ja 4. puikoilta yhteensä 28 silmukkaa. Neulo nurjalla puolella joka toinen oikein ja nosta joka toinen niin, että lanka jää silmukan eteen. Neulo oikealla puolen kaikki oikein. Kun silmukat nostetaan nurjalla, kantalapusta tulee siisti ja napakampi kuin, jos silmukat nostetaan oikealla puolen. Huomasin tämän, kun kokeilin tehdä nostot nurjalla puolella tovi sitten. 

Neulo kantalappuun 25 kerrosta. Neulo seuraavaksi kantapään kavennukset:

Jatka vahvistettua neuletta samalla tavalla, mutta kun olet neulonut oikealla puolen oikein, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa, tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo joka toinen nurjaa ja nosta joka toinen, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo kaksi nurin yhteen. Kavenna näin pois reunasilmukat.

Poimi seuraavaksi valkoisella sivusilmukat ja aloita samalla kiilakavennukset:

Jaa silmukat siten, että 2. ja 3. puikoille jää 14 silmukkaa kummallekin. Jatka kerrosrivinousua 2. ja 3. puikoilla siitä, mihin kuvio viimeksi jäi eli seuraavaksi neulotaan 3. kerros raitalangalla. 1. ja 4. puikoilla neulotaan oikeaa koko jalkaterä. 

Kavenna 1. puikolla 2 oikein yhteen puikon lopussa. Neulo 2. ja 3. puikolla kerrosrivinousua. Kavenna 2 oikein yhteen takakautta 4. puikon alussa. Kavenna joka kerroksella, kunnes 1. ja 4. puikoilla on 13 silmukkaa kummallakin. Nyt työssä on 54 silmukkaa (13-14-14-13). 

Jalkaterään neulotaan kantalapun reunasta laskettuna 52 kerrosta. Aloita sitten kärkikavennukset ja kavennukset sekä sukka neulotaan loppuun yhdellä värillä oikeaa neuloen.

Kärkikavennukset

Neulo 2 oikein yhteen jokaisella puikolla ennen viimeistä silmukkaa. Kavenna joka toinen kerros, kunnes jokaisella puikolla on 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12. Katkaise lanka ja päättele langat nurjalle puolelle.

Kerrosrivinousu -sukat

Kerrosrivinousu -sukat

Kerrosrivinousu -sukat

Muita neulomiani kerrosrivinousu -sukkia löydät täältä:

Kerrosrivinousua koossa 44-45

Kerrosrivinousu -sukat koossa 45-46

Kerrosrivinousua vinosti

Lyhytvartiset kerrosrivinousu -sukat koossa 40-41

lauantai 21. joulukuuta 2024

Kerrosrivinousu -sukat koossa 45-46

Heissan!

Joululomani alkoi perjantaina ja ensimmäiset loman aikana neulotut sukat valmistuivat nyt! Kestosuosikkini kerrosrivinousu pääsi näihinkin sukkiin. Lankoina käytin kerien loppuja Novitan Fazermint -langasta (väri nro 9001), valkoista (väri nro 011 ja Juhanin luonnonvalkoista (väri nro 010).

Varren pituus kantalapun alkuun asti on 13,5 cm ja jalkaterän pituus 29 cm. Mieheni sai toimia mallina ja hänellä on koon 45 jalka. Hän sanoi, että hänen makuunsa sukat ovat hieman liian lyhyet, mutta minun silmääni kärkeen näytti jäävän vähän tilaakin. Hän pitää sukista, joissa varpailla on tilaa liikkua ja vaikka ohjeiden mukaan jalkaterän pituus olisi koon 45 sukissa 28-28.5 cm, niin hänelle saa olla mieluusti 29,5 cm.

Neuloin sukat koon 3,5 puikoilla. Löydät sukkani myös Pinterestistä :)

Ohje:

Luo 61 silmukkaa valkoisella ja neulo 1. kerros oikein. Neulo viimeinen silmukka takakautta oikein yhteen ensimmäisen kanssa (työhön jää 60 silmukkaa) ja aloita resori *1 oikein takakautta, 1 nurin*. Toista *-* yhteensä 15 kerrosta. 

Kerrosrivinousu ja kavennukset:

Kerrosrivinousun kerrokset (ohje Googlesta):

1. kerros oikeaa raitalangalla

2.-3. kerros neulo kaksi oikein ja nosta kolmas silmukka oikein. Neulo tämän jälkeen aina kolme oikein ja nosta neljäs silmukka. Ennen kaikkia kavennuksia 4. puikon loppuun jää enemmän kuin kolme oikeaa silmukkaa. Kavennusten jälkeen oikein silmukoiden määrä on oikea.

Toista jalkaterään näitä kolmea kerrosta yhteensä 10 mallikertaa.

Ota mukaan raitalanka ja neulo kerros oikeaa. Kavenna tällä kerroksella 2 oikein yhteen kahdella puikolla. Nyt työssä on 58 silmukkaa. Neulo kerrosrivinousun toinen kerros. Kavenna kerrosrivinousun kolmannella kerroksella 4. puikon lopussa kaksi oikein yhteen. Nyt työssä on 57 silmukkaa. Neulo kerrosrivinousun 1. kerros. Neulo kerrosrivinousun 2. kerros ja kavenna 4. puikon lopussa kaksi oikein yhteen. Nyt työssä on 56 silmukkaa. Kaikki varren kavennukset on nyt tehty ja varteen on nyt sopiva määrä silmukoita kerrosrivinousua varten, joka on neljällä jaollinen kuvio.

Kun varressa on 10 mallikertaa kuviota, neulotaan kantapää valkoisella.

Kantalappu:

Poimi kantalappua varten 1. ja 4. puikoilta yhteensä 28 silmukkaa. Neulo nurjalla puolella joka toinen oikein ja nosta joka toinen niin, että lanka jää silmukan eteen. Neulo oikealla puolen kaikki oikein. Kun silmukat nostetaan nurjalla, kantalapusta tulee siisti ja napakampi kuin, jos silmukat nostetaan oikealla puolen. Huomasin tämän, kun kokeilin tehdä nostot nurjalle sinivalkoraitaisissa sukissa. 

Neulo kantalappuun 25 kerrosta. Neulo seuraavaksi kantapään kavennukset:

Jatka vahvistettua neuletta samalla tavalla, mutta kun olet neulonut oikealla puolen oikein, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa, tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo joka toinen nurjaa ja nosta joka toinen, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo kaksi nurin yhteen. Kavenna näin pois reunasilmukat.

Poimi seuraavaksi valkoisella sivusilmukat ja aloita samalla kiilakavennukset:

Jaa silmukat siten, että 2. ja 3. puikoille jää 14 silmukkaa kummallekin. Jatka kerrosrivinousua 2. ja 3. puikoilla siitä, mihin kuvio viimeksi jäi eli seuraavaksi neulotaan 1. kerros raitalangalla. 1. ja 4. puikoilla neulotaan oikeaa koko jalkaterä. 

Kavenna 1. puikolla 2 oikein yhteen puikon lopussa. Neulo 2. ja 3. puikolla kerrosrivinousua. Kavenna 2 oikein yhteen takakautta 4. puikon alussa. Kavenna joka kerroksella, kunnes 1. ja 4. puikoilla on 13 silmukkaa kummallakin. Nyt työssä on 54 silmukkaa (13-14-14-13). 

Jalkaterään neulotaan kantalapun reunasta laskettuna 56 kerrosta. Aloita sitten kärkikavennukset ja kavennukset sekä sukka neulotaan loppuun yhdellä värillä oikeaa neuloen.

Kärkikavennukset

Neulo 2 oikein yhteen takakautta 2. puikon alussa ensimmäisen silmukan jälkeen ja 2 oikein yhteen 3. puikon lopussa ennen viimeistä silmukkaa. Muilla puikoilla ei vielä kavenneta. Neulo välikerros oikeaa. Kavenna sitten jokaisella puikolla: 1. ja 3. puikkojen lopussa 2 oikein yhteen ennen viimeistä silmukkaa ja 2. ja 4. puikoilla 2 oikein yhteen takakautta ensimmäisen silmukan jälkeen. Kavenna joka toinen kerros, kunnes jokaisella puikolla on 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12. Katkaise lanka ja päättele kaikki langat nurjalle puolelle. 

Kerrosrivinousu 45-46

Muita neulomiani kerrosrivinousu -sukkia löydät täältä:

sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Kerrosrivinousua vinosti

Hei!

Jo yli viikko sitten valmistuivat sukat, jotka neuloin Novitan 7 veljeksen kerien lopuista koon 3,5 puikoilla ja kuvioksi kerrosrivinousua, mutta tällä kertaa vinona versiona. Varren pituus kantalapun alkuun saakka on 18,5 cm ja jalkaterän pituus 28 cm. Sukat sopivat koon 43-44 jalkoihin.

Ohje: (merkinnät oy = oikein yhteen ja ny = nurin yhteen)

Luo 64 silmukkaa harmaalla ja neulo ensimmäinen kerros oikein. Neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Neulo sitten resoria 1o takakautta 1n yhteensä 15 kerrosta. Aloita kerrosrivinousu siten, että neulo yksi kerros keltaisella. Neulo seuraavalla kerroksella siten, että *neulo 2o, nosta 1o*. Toista *-* koko kerros. Neulo seuraava kerros samoin. Kolmannella kerroksella neulo kaikki keltaisella. Kahdella seuraavalla kerroksella neulo 3o ja nosta 1o. Nostettava silmukka siirtyy siis yhden vasemmalle kuviossa. Seuraavaksi nostetaan silmukat samasta kohtaa kuin ensimmäisessä nostossa ja sitä seuraavalla nostokerroksella neulotaan 2o ja nostetaan 1o. Jatka näin vinokuviota niin kauan, että olet nostanut 16 kerroksella silmukoita.

Aloita kantalappu (keltaisella):

Poimi kantalappua varten 14 silmukkaa 1. puikolta ja 14 silmukkaa 4. puikolta. Neulo ristiinvahvistettua kantalappua eli oikealla neulo joka toinen ja nosta joka toinen. Nurjalla neulo kaikki nurin. Vaihda aina oikealla puolen nostettavia ja neulottavia silmukoita. Näin saat verkkomaisen rakenteen kantapäähän. Kun olet neulonut 25 kerrosta, neulo kantapään kavennukset:

Neulo edelleen ristiinvahvistettua kantapäätä ja neulo oikealla puolen, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo nurjaa, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo 2n yhteen. Kavenna näin reunasilmukat, kunnes jäljelle jää 10 silmukkaa. Poimi seuraavaksi sivusilmukat ja aloita samalla kiilakavennukset:

Kavenna 1. puikon lopussa 2oy ja 4. puikon alussa 2oy takakautta joka kerros, kunnes kummallekin puikolle jää 14 silmukkaa. Nyt työssä on 60 silmukkaa. Jatka 2. ja 3. puikoilla kerrosrivinousua ja 1. ja 4. puikoilla oikeaa neuletta, kunnes kantalapun reunasta laskettuna on neulottu 47 kerrosta. Neulotaan sitten vielä kärkikavennukset pelkästään oikealla: (jalkaterään tulee 16 nostokerrosta)

Neulo 2oy 2. ja 3. puikon lopussa ennen viimeistä silmukkaa. Neulo välikerros ja kavenna 2oy joka puikolla. Kavenna joka toinen kerros, kunnes joka puikolla on 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12. Katkaise lanka, vedä silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.

Muita neulomiani kerrosrivinousu -sukkia löydät täältä:

Kerrosrivinoususukat koossa 44 

Kerrosrivinousu -sukat koossa 44-45

Kerrosrivinousu -sukat koossa 45-46

maanantai 31. toukokuuta 2021

Kerrosrivinoususukat koossa 44

Heippa!

Neuloin pitkästä aikaa kerrosrivinoususukat. Lankoina käytin harmaata Novitan 7 veljestä (väri nro 048) ja tummanvihreää kaupunkilankaa (väri nro 20). Neuloin sukat koon 3,5 puikoilla. Varren pituus kantalapun alkuun saakka on 17 cm ja jalkaterän pituus 30,5 cm. Normaalisti näin pitkät sukat olisivat kooltaan enemmän kuin 44, mutta kerrosrivinousun ollessa tiiviimpää neulosta saa sukkiin laittaa reilusti pituutta, että ovat sopivan kokoiset. 

Ohje: (merkinnät oy = oikein yhteen ja ny = nurin yhteen)

Luo 61 silmukkaa vihreällä. Neulo 1. kerros oikein ja neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Neulo sitten resoria 1o takakautta, 1n yhteensä 15 kerrosta. Aloita sitten kerrosrivinousun mallikerta:

1. kerros: neulo harmaalla oikeaa.

2. kerros: *neulo 3o ja nosta yksi silmukka*. Toista *-*.

3. kerros: Neulo *-* ja toista koko kerros.

Neulo mallikerta sukan varteen yhteensä 12 kertaa ja seuraavasta mallikerrasta kaksi kerrosta. 

Neulo sitten kantalappu vihreällä: Poimi kantalappua varten 14 silmukkaa sekä 4. puikolta että 1. puikolta. Neulo ristiinvahvistettua kantalappua (ohje Googlesta):

Neulo oikealla joka toinen oikein ja nosta joka toinen. Nurjalla neulo kaikki nurin. Oikealla puolen vaihdellaan neulottavia ja nostettavia silmukoita joka kerroksella. Näin saat kantapäähän verkkomaisen kuvion. Neulo kantalappuun 25 kerrosta. 

Neulo seuraavaksi kantapään kavennukset. Jatka oikealla puolen edelleen ristiinvahvistettua, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo ylivetokavennus. Neulo nurjalla nurjaa, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo 2n yhteen. Kavenna näin pois kaikki reunasilmukat. Jäljelle pitäisi jäädä 10 silmukkaa. 

Poimi sitten sivusilmukat vihreällä ja aloita samalla kiilakavennukset. Kavenna 2oy 1. puikon lopussa ja 2oy takakautta 4. puikon alussa. Jatka kerrorivinousua 2. ja 3. puikoilla. Kavenna 1. ja 4. puikoilla joka kerroksella, kunnes puikoille jää 14 silmukkaa kummallekin. 2. ja 3. puikoilla on 15 silmukkaa kummallakin eli jalkaterään jää yhteensä 58 silmukkaa. Jalkaterään tulee 18 mallikertaa kerrosrivinousua.

Kärkikavennukset aloitetaan, kun kantalapun reunasta laskettuna on neulottu 54 kerrosta. Neulotaan sukka loppuun vihreällä. Kavenna ensin 2oy niillä puikoilla, joilla on 15 silmukkaa. Neulo välikerros oikeaa. Kavenna sitten joka puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa joka toinen kerros, kunnes jäljellä on 7 silmukkaa/puikko. Kavenna sitten joka kerros, kunnes jäljellä on yhteensä 12 silmukkaa. Katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.

Tässä on muutama päivä sitten valmistuneet kerrosrivinousut samoista langoista kuin ylläolevat sukat, mutta pohjavärinä harmaa ja kerrosrivinousu sekä kantapää vihreällä. Varrenpituus on 18 cm ja jalkaterän 28.5 cm. Ohje sama kuin yllä olevissa sukissa, mutta kärkikavennukset aloitettu 49 kerroksen jälkeen kantalapun reunasta laskettuna. Tuntuu, etteivät vihreä ja harmaa ole ihan samanpaksuisia, sillä molemmista sukista tuli koon 44, vaikka aiemmissa jalkaterän pituus on pari senttiä pidempi kuin näissä sukissa. 

Olen neulonut muitakin sukkia kerrosrivinousulla. Niitä pääset katsomaan seuraavista linkeistä:

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Kerrosrivinoususukat lapselle

Heippa!

22.4.20 valmistui pienet sukat kerrosrivinousumallilla. Käytin Novita Polaris -kerän loppua ja jotain pehmeää vauvalankaa, jonka vyöte on mennyt hukkaan.

Neuloin sukat koon 3.5 puikoilla. Varren pituus kantalapun alkuun saakka on 13.5 cm. Jalkaterän pituus on 16 cm. Sukat sopivat jalan koolle 25 :)

Ohje:

Luo 49 silmukkaa yksivärisellä ja neulo 1. kerros oikein. Neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa ja aloita resori 2o 2n. Neulo resoria 12 kerrosta. Aloita sitten kerrosrivinousu:

1. kerros oikeaa kirjavalla langalla.
2.-3. kerros: nosta joka neljäs silmukka ja neulo muut oikein yksivärisellä.

Toista 1.-3. kerroksia yhteensä 15 kertaa ja neulo vielä kerros oikeaa yksivärisellä.

Aloita kantalappu yksivärisellä: Ota puikolle 12 silmukkaa ensimmäiseltä ja 12 viimeiseltä puikolta. Neulo ristiinvahvistettua neuletta: 

Nosta oikealla joka toinen ja neulo joka toinen oikein. Neulo nurjalla kaikki nurin. Vaihda joka kerroksella oikealla puolen nostettavia ja neulottavia silmukoita, jolloin saat kantalappuun nätin verkkokuvion. Neulo 24 kerrosta ja kavenna sitten kantapään silmukat:

Neulo edelleen ristiinvahvistettua neulosta oikealla puolen, kunnes vasempaan reunaan jää 8 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo nurjalla nurjaa, kunnes vasempaan reunaan jää 8 silmukkaa. Nosta silmukka, neulo seuraava nurin ja vedä nostettu neulotun yli. Jatka kavennuksia näin, kunnes jäljelle jää 10 silmukkaa. Jatka neulomista yksivärisellä langalla ja poimi sivusilmukat esim. tämän Youtube -videon avulla :) 

Aloita kiilakavennukset samalla kerroksella, kun poimit sivusilmukoita: Neulo 2oy 1. puikon lopuksi ja 2oy takakautta 4. puikon alussa. Jatka 2. ja 3. puikoilla kerrosrivinousua ja muilla puikoilla oikeaa neuletta. Kavenna joka kerroksella, kunnes 2. ja 3. puikoilla on kummallakin 12 silmukkaa. 

Jatka 1. ja 4. puikoilla oikeaa neuletta ja 2. ja 3. puikoilla kerrosrivinousua, kunnes kantalapun reunasta laskettuna on neulottu 31 kerrosta. Neulo sitten kärkikavennukset:

Neulotaan vain yksivärisellä oikeaa ja neulotaan joka puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa. Kavenna joka toinen kerros, kunnes puikoilla on 6s jokaisella. Kavenna sitten joka kerros, kunnes jäljelle jää yhteensä 12 silmukkaa. Katkaise lanka ja vedä silmukoiden läpi. Päättele nurjalle.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Kerrosrivinoususukkaset

Heippa!

Kirjoittelen tähän ohjeet kaksille aikuisten kerrosrivinoususukille, jotka tein.

19.4.20 Minulla on menossa jälleen projekti nimeltä jämälankojen tuhoaminen :) Tällä kertaa nappasin vajaan kerän Novitan 7 veljestä ja Muumilankaa. Neuloin niistä kerrosrivinoususukat koossa 38-39 koon 3.5 puikoilla.

Varren pituus kantalapun alkuun saakka on 17 cm. Jalkaterän pituus n. 25 cm.

Ohje:

Luo 57 silmukkaa 7 veljeksellä. Neulo 1. kerros oikein ja neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Neulo sitten resoria 2o 2n yhteensä 12 kerrosta. Aloita kerrosrivinousu:

*Neulo kerros oikeaa Muumilangalla. Neulo sitten kaksi kerrosta toisella langalla niin, että nostat joka neljännen silmukan ja neulot muut oikein.* Toista tätä *-* varressa yhteensä 16 kertaa ja neulo vielä kerros Muumilangalla. Aloita sitten kantalappu:

Neulotaan kantalappu ristiinvahvistaen. Poimi kantalapulle 14 silmukkaa viimeiseltä ja 14 silmukkaa ensimmäiseltä puikolta. Jätä muut silmukat odottamaan 2. ja 3. puikoille. Neulo oikealla oikeaa joka toinen ja nosta joka toinen silmukka. Nosta aina ensimmäinen silmukka. Neulo nurjalla kaikki nurin paitsi nosta ensimmäinen silmukka. Vaihda nostettavat silmukat aina, kun neulot oikealla puolen. Neulo kantalappuun 25 kerrosta.

Kun kantalappu on valmis, neulo sitten kantapää loppuun eli kavenna silmukoita niin, että kantapäähän jää 10 silmukkaa:

Neulo edelleen oikeaa ristiinvahvistaen, kunnes vasemmassa reunassa on 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo nurjaa, kunnes reunaan jää 10 silmukkaa. Nosta silmukka, neulo seuraava nurin ja vedä neulomatta jätetty neulotun yli. Käännä työ ja kavenna näin kaikki reunasilmukat. 

Poimitaan seuraavaksi sivusilmukat esim. tämän Youtube -videon avulla. Aloita samalla kerroksella kiilakavennukset

Jatka kaksi ensimmäistä kerrosta 7 veljeksellä. Neulo 2oy 1. puikon lopussa, neulo 2. ja 3. puikoilla normaalisti kerrosrivinousua ja neulo 2oy takakautta 4. puikon alussa. Kavenna, kunnes 1. ja 4. puikoilla on 14 silmukkaa kummallakin.

Jatka kerrosrivinousua 2. ja 3. puikoilla, kunnes olet neulonut kantalapun reunasta laskettuna 47 kerrosta. Jatka sukka loppuun 7 veljeksellä oikeaa neuloen ja tee kärkikavennukset:

Neulo joka puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa. Kavenna joka toinen kerros, kunnes puikoilla on jäljellä 7 silmukkaa kullakin. Kavenna sitten joka kerros, kunnes jäljellä on yhteensä 12 silmukkaa. Katkaise lanka ja vedä silmukoiden läpi ja päättele kaikki langat.

5.6.20 valmistuivat nämä kerrosrivinoususukat koossa 42-43. Neuloin sukat koon 3.5 puikoilla 7 veljeksen mustasta ja keltaisesta langasta. Tuli vain sellainen fiilis, että nyt on ihan pakko neuloa näillä väreillä sukat :) Sukkien varren pituus kantalapun alkuun saakka on 13.5 cm ja jalkaterän pituus 27 cm. 

Ohje:

Luo 57 silmukkaa 7 veljeksellä. Neulo 1. kerros oikein ja neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Neulo sitten resoria 2o 2n yhteensä 12 kerrosta. Aloita kerrosrivinousu:

*Neulo kerros oikeaa keltaisella. Neulo sitten kaksi kerrosta mustalla langalla niin, että nostat joka neljännen silmukan ja neulot muut oikein.* Toista tätä *-* varressa yhteensä 12 kertaa ja neulo vielä kerros keltaisella. Aloita sitten kantalappu:

Neulotaan kantalappu ristiinvahvistaen mustalla. Poimi kantalapulle 14 silmukkaa viimeiseltä ja 14 silmukkaa ensimmäiseltä puikolta. Jätä muut silmukat odottamaan 2. ja 3. puikoille. Neulo oikealla oikeaa joka toinen ja nosta joka toinen silmukka. Nosta aina ensimmäinen silmukka. Neulo nurjalla kaikki nurin paitsi nosta ensimmäinen silmukka. Vaihda nostettavat silmukat aina, kun neulot oikealla puolen. Neulo kantalappuun 25 kerrosta ja kuljeta keltaista lankaa mukana 1. ja 4. puikkojen vaihtumiskohdassa.

Kun kantalappu on valmis, neulo sitten kantapää loppuun eli kavenna silmukoita niin, että kantapäähän jää 10 silmukkaa:

Neulo edelleen oikeaa ristiinvahvistaen, kunnes vasemmassa reunassa on 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo nurjaa, kunnes reunaan jää 10 silmukkaa. Nosta silmukka, neulo seuraava nurin ja vedä neulomatta jätetty neulotun yli. Käännä työ ja kavenna näin kaikki reunasilmukat. 

Poimitaan seuraavaksi sivusilmukat esim. tämän Youtube -videon avulla. Aloita samalla kerroksella kiilakavennukset

Jatka kaksi ensimmäistä kerrosta mustalla. Neulo 2oy 1. puikon lopussa, neulo 2. ja 3. puikoilla normaalisti kerrosrivinousua ja neulo 2oy takakautta 4. puikon alussa. Kavenna, kunnes 1. ja 4. puikoilla on 14 silmukkaa kummallakin.

Jatka kerrosrivinousua 2. ja 3. puikoilla, kunnes olet neulonut kantalapun reunasta laskettuna 52 kerrosta. Jatka sukka loppuun mustalla oikeaa neuloen ja tee kärkikavennukset: