Hae tästä blogista

maanantai 31. toukokuuta 2021

Kerrosrivinoususukat koossa 44

Heippa!

Neuloin pitkästä aikaa kerrosrivinoususukat. Lankoina käytin harmaata Novitan 7 veljestä (väri nro 048) ja tummanvihreää kaupunkilankaa (väri nro 20). Neuloin sukat koon 3,5 puikoilla. Varren pituus kantalapun alkuun saakka on 17 cm ja jalkaterän pituus 30,5 cm. Normaalisti näin pitkät sukat olisivat kooltaan enemmän kuin 44, mutta kerrosrivinousun ollessa tiiviimpää neulosta saa sukkiin laittaa reilusti pituutta, että ovat sopivan kokoiset. 

Ohje: (merkinnät oy = oikein yhteen ja ny = nurin yhteen)

Luo 61 silmukkaa vihreällä. Neulo 1. kerros oikein ja neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Neulo sitten resoria 1o takakautta, 1n yhteensä 15 kerrosta. Aloita sitten kerrosrivinousun mallikerta:

1. kerros: neulo harmaalla oikeaa.

2. kerros: *neulo 3o ja nosta yksi silmukka*. Toista *-*.

3. kerros: Neulo *-* ja toista koko kerros.

Neulo mallikerta sukan varteen yhteensä 12 kertaa ja seuraavasta mallikerrasta kaksi kerrosta. 

Neulo sitten kantalappu vihreällä: Poimi kantalappua varten 14 silmukkaa sekä 4. puikolta että 1. puikolta. Neulo ristiinvahvistettua kantalappua (ohje Googlesta):

Neulo oikealla joka toinen oikein ja nosta joka toinen. Nurjalla neulo kaikki nurin. Oikealla puolen vaihdellaan neulottavia ja nostettavia silmukoita joka kerroksella. Näin saat kantapäähän verkkomaisen kuvion. Neulo kantalappuun 25 kerrosta. 

Neulo seuraavaksi kantapään kavennukset. Jatka oikealla puolen edelleen ristiinvahvistettua, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo ylivetokavennus. Neulo nurjalla nurjaa, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo 2n yhteen. Kavenna näin pois kaikki reunasilmukat. Jäljelle pitäisi jäädä 10 silmukkaa. 

Poimi sitten sivusilmukat vihreällä ja aloita samalla kiilakavennukset. Kavenna 2oy 1. puikon lopussa ja 2oy takakautta 4. puikon alussa. Jatka kerrorivinousua 2. ja 3. puikoilla. Kavenna 1. ja 4. puikoilla joka kerroksella, kunnes puikoille jää 14 silmukkaa kummallekin. 2. ja 3. puikoilla on 15 silmukkaa kummallakin eli jalkaterään jää yhteensä 58 silmukkaa. Jalkaterään tulee 18 mallikertaa kerrosrivinousua.

Kärkikavennukset aloitetaan, kun kantalapun reunasta laskettuna on neulottu 54 kerrosta. Neulotaan sukka loppuun vihreällä. Kavenna ensin 2oy niillä puikoilla, joilla on 15 silmukkaa. Neulo välikerros oikeaa. Kavenna sitten joka puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa joka toinen kerros, kunnes jäljellä on 7 silmukkaa/puikko. Kavenna sitten joka kerros, kunnes jäljellä on yhteensä 12 silmukkaa. Katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.


                       

Tässä on muutama päivä sitten valmistuneet kerrosrivinousut samoista langoista kuin ylläolevat sukat, mutta pohjavärinä harmaa ja kerrosrivinousu sekä kantapää vihreällä. Varrenpituus on 18 cm ja jalkaterän 28.5 cm. Ohje sama kuin yllä olevissa sukissa, mutta kärkikavennukset aloitettu 49 kerroksen jälkeen kantalapun reunasta laskettuna. Tuntuu, etteivät vihreä ja harmaa ole ihan samanpaksuisia, sillä molemmista sukista tuli koon 44, vaikka aiemmissa jalkaterän pituus on pari senttiä pidempi kuin näissä sukissa. 


Olen neulonut muitakin sukkia kerrosrivinousulla. Niitä pääset katsomaan seuraavista linkeistä:






sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Raitasukat koossa 44

Heippa!

Neuloin Novita 7 veljeksen Raita 200 g kerästä koon 44 sukat. Varren pituus on n. 19 cm ja jalkaterän n. 28.5 cm. 

Ohje: (merkinnät oy = oikein yhteen ja ny = nurin yhteen)

Luo 61 silmukkaa. Neulo 1. kerros oikein ja neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Neulo sitten resoria *1o takakautta, 1n* ja toista *-* yhteensä 15 kerrosta. Aloita sitten oikea neule ja kavenna heti ensimmäisellä kerroksella joka toisella puikolla 2oy. Nyt työssä on 58 silmukkaa. Neulo oikeaa 14 kerrosta ja kavenna jälleen joka toisella puikolla 2oy. Nyt työssä on 56 silmukkaa. Neulo sitten 16 kerrosta ja kavenna vielä kerran 2oy joka toisella puikolla. Nyt työssä on 54 silmukkaa. Neulo vielä viisi kerrosta oikeaa ja aloita sitten kantalapun tekeminen:

Poimi kantalappua varten 4. puikolta 14 silmukkaa ja saman verran 1. puikolta. Neulo ristiinvahvistettua kantalappua (ohje Googlesta): Nosta oikealla joka toinen ja neulo joka toinen oikein. Nurjalla neulo kaikki nurin. Vaihda oikealla puolen aina nostettavia ja neulottavia silmukoita. Toista näitä kahta kerrosta, kunnes kantalapussa on 25 kerrosta. Neulo sitten kantapään kavennukset:

Neulo edelleen ristiinvahvistettua neuletta oikealla, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Neulo nurjalla nurjaa, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo 2n yhteen. Kavenna näin pois kaikki reunasilmukat, kunnes jäljelle jää 10 silmukkaa. 

Poimi sitten sivusilmukat ja aloita samalla kiilakavennukset: Neulo 1. puikon lopussa 2oy ja 4. puikon alussa 2oy takakautta. Kavenna joka kerros, kunnes molemmille puikoille jää 14 silmukkaa. Nyt 2. ja 3. puikoilla on 13 silmukkaa kummallakin eli työssä on nyt 54 silmukkaa. Neulo oikeaa, kunnes kantalapun reunasta laskettuna on neulottu 46 kerrosta. Aloita sitten kärkikavennukset:

Kavenna 2oy niillä puikoillla, joilla on 14 silmukkaa. Neulo välikerros oikeaa ja kavenna sitten 2oy joka puikolla joka toinen kerros, kunnes jäljellä on 7 silmukkaa/puikko. Kavenna sitten joka kerros, kunnes jäljellä on yhteensä 12 silmukkaa. Katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.





Täältä löydät muita neulomiani raitasukkia:

























Raitasukat 39

Heips!

Neuloin raitasukat koossa 39 vaaleansinisestä ja vaaleanpunaisesta koon 3,5 puikoilla. Lankoina minulla oli Ulla vaaleansininen ja Rotvalli roosa. Nämä ovat hieman eri paksuisia, mutten antanut sen häiritä :) 

Varren pituus kantalapun alkuun saakka on 17 cm ja jalkaterän pituus on 26 cm. 

Ohje:

Luo 61 silmukkaa vaaleanpunaisella. Neulo 1. kerros oikeaa ja neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Aloita sitten resori *1 takakautta oikein, 1n*. Toista *-* yhteensä 15 kerrosta. Vaihda sitten vaaleansiniseen ja neulo oikeaa. Neulo ensimmäisellä kerroksella 2oy joka puikolla. Nyt työssä on 56 silmukkaa. Neulo heti seuraavalla kerroksella 2oy joka puikolla. Nyt työssä on 52 silmukkaa. Neulo sitten vuorotellen raitoja, joiden paksuus on 4 cm. Varteen tulee kaksi sinistä ja yksi vaaleanpunainen raita. Kavenna vielä vaaleanpunaisen raidan päätyttyä 2oy kahdella puikolla. Nyt työssä on 50 silmukkaa. Neulo viimeisen sinisen raidan jälkeen kerros oikeaa vaaleanpunaisella. Aloita sitten kantalappu:

Ota kantalappua varten 4. ja 1. puikoilta kaikki silmukat ja lisäksi 2. ja 3. puikoilta sen verran, että kantalappuun tulee 28 silmukkaa. Neulo oikealla joka toinen oikein ja nosta joka toinen. Neulo nurjalla kaikki nurin. Käännä työ ja neulo oikealla ja nosta samat silmukat kuin edellisellä oikean kerroksella. Jatka näin, kunnes kantalapussa on 25 kerrosta. Neulo sitten kantapään kavennukset

Neulo edelleen vahvistettua kantapäätä, mutta neulo oikealla, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo nurjaa, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo 2n yhteen. Käännä työ ja jatka näin, kunnes reunasilmukat on kavennettu. Keskelle jää 10 silmukkaa. Poimi sitten sivusilmukat ja aloita samalla kiilakavennukset

Neulo 1. puikon lopussa 2oy ja jätä 2. ja 3. puikoille 12 silmukkaa kummallekin. Neulo 4. puikon alussa 2oy takakautta. Kavenna joka kerros, kunnes 1. ja 4. puikoille jää 14 silmukkaa. Jalkaterään jää siis 52 silmukkaa. Jatka 4 cm raitoja niin, että jalkaterään tulee kaksi vaaleanpunaista raitaa ja kaksi vaaleansinistä raitaa. Aloita kärkikavennukset viimeisen sinisen raidan loputtua eli neulo 2oy joka puikolla (silmukat on jaettu tasan 13/puikko), kun neulot 1. kerrosta vaaleanpunaisella. Kavenna joka toinen kerros, kunnes puikoilla on 7 silmukkaa jokaisella. Kavenna sitten joka kerros, kunnes jäljellä on yhteensä 12 silmukkaa. Katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.



Täältä löydät muita neulomiani raitasukkia:























Luontosukat - Nature socks

Heips!

Neuloin työkaverilleni luontosukat koossa 42. Lankana minulla oli Lankamaailmasta ostettu Strömpegarnin Rock. Neuloin sukat koon 3 puikoilla. Sukkien koko on 42-43. Varren pituus n. 17 cm ja jalkaterän n. 27.5 cm.

Ohje: (merkinnät oy = oikein yhteen, ny = nurin yhteen)

Luo 65 silmukkaa. Neulo 1. kerros oikein ja neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen silmukan kanssa. Neulo sitten resoria *1o takakautta, 1n* yhteensä 15 kerrosta. Neulo seuraavaksi oikeaa ja kavenna heti resorin jälkeen 2oy joka puikolla. Nyt työssä on 60 silmukkaa. Neulo oikeaa niin kauan, että kantalapun alkuun saakka mennessä varren pituus on 17 cm. Poimi sitten kantalappua varten 15 silmukkaa 4. ja 1. puikoilta. Neulotaan vahvistettua kantapäätä siten, että oikealla nostat joka toisen ja neulot joka toisen oikein. Nurjalla neulot kaikki. Jatka näin ja neulo kantalappuun 28 kerrosta. Kavennetaan seuraavaksi kantapäätä varten silmukoita niin, että keskelle jää 10 silmukkaa. Jatka vahvistettua kantapäätä ja neulo oikealla puolen, kunnes reunaan jää 11 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä nurjalle ja neulo kaikki nurin, kunnes vasempaan reunaan jää taas 11 silmukkaa. Neulo 2n yhteen. Kavenna näin kaikki reunasilmukat, kunnes jäljelle jää 10 silmukkaa.

Poimi sitten sivusilmukat ja aloita samalla kiilakavennukset:

Neulo 1. puikon lopussa 2oy ja 4. puikon alussa 2oy takakautta. Siirrä ennen kavennuksia 2. puikolta yksi silmukka 1. puikolle ja 3. puikolta yksi silmukka 4. puikolle. Kavenna joka kerros, kunnes 1. ja 4. puikoilla on 16 silmukkaa kummallakin. Jalkaterään jää 64 silmukkaa. Neulo oikeaa, kunnes koko jalkaterän pituus on 22,5 cm. Tee sitten kärkikavennukset:

Neulo joka puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa. Kavenna joka toinen kerros, kunnes joka puikolla on 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita on jäljellä yhteensä 12. Katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.