Hae tästä blogista

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Raikkaat raitasukat pojalle koossa 28-29

Morjens!

No niin, nyt lomalla sitä pääsee vähän vauhtiin tämän neulomisen kans. Kavereiden poika täytttää ensi kuussa viisi vuotta ja laitan osana lahjaa nämä raitasukat hänelle. Lasten sukat on kivoja tehdä, kun ne valmistuu niin nopeesti :)

Lankoina käytin Novita 7 veljestä valkoista ja vihreää. Puikot kokoa 3,5. Varren pituus on n. 18,5 cm kantalapun alkuun asti ja jalkaterän pituus kokonaisuudessaan on n. 15,5 cm. Jos jalan kokotaulukkoja katsoo, niiden mukaan 15,5 cm pitkä jalka olisi kokoa 26. Oman poikani (pian 5 v myöskin) jalka on kuitenkin 16 cm pitkä ja hän käyttää kenkiä kooltaan 29. Pakko siis luottaa omaan mittaan eikä ohjeissa annettuun. Lisäksi mittasin sukan hänen jalkaansa ja hyvä tuli.

Ohje:

Luo 46 silmukkaa vihreällä ja neulo 1. kerros kaikki oikein. Neulo viimeinen ja ensimmäinen silmukka oikein yhteen. Tee sitten resoria neuloen 2o 1n yhteensä 10 kerrosta. Aloita sitten raitaneule niin, että neulo vihreällä aloittaen vuoronperään vihreällä ja valkoisella yksi kerros. Sukan varteen valkoisia raitoja tulee yhteensä 18. Varressa tehdään myös kavennuksia seuraavasti:

Kun olet neulonut kahdeksan valkoista raitaa, kavenna pois yksi silmukka sukan takapuolella vihreää raitaa neuloessa. Kavenna sitten toinen silmukka pois sukan takapuolella seuraavaa valkoista raitaa neuloessa. Nyt työssä on 43 silmukkaa. Neulo 8 kerrosta eteenpäin ja kavenna jälkeen yksi silmukka sukan takapuolella. Neulo neljä kerrosta ja kavenna jälleen yksi silmukka pois. Nyt jäljellä on 41 silmukkaa. Neulo sitten viisi kerrosta ja kavenna kaksi silmukkaa samalla kerroksella sukan takana. Nyt työssä on 39 silmukkaa.

Seuraavaksi neulotaan samanlainen resori kuin aluksi eli 2o 1n vihreällä yhteensä 8 kerrosta. Tämän jälkeen aloitetaan kantalappu Jaana Talvitien mallia käyttäen. Hieman muuntelin ohjetta tähän sukkaan :)

Kantalappu: Ota puolet 1. ja puolet 4 puikon silmukoista, yhteensä 10 silmukkaa. Neulo edestakaisin kerroksia niin, että nostat aina ensimmäisen silmukan ja neulot toisen silmukan aina oikein, myös nurjalla puolella. Neulo kantalappuun 12 kerrosta, 2 enemmän kuin mitä silmukoita on.

Kantapää: Poimi sivuilta silmukat ja jaa ne niin tasan neljälle puikolle kuin pystyt. Näissä sukissa 2. ja 3. puikoilla on ennen kavennuksia 13 silmukkaa kummallakin. 1. ja 4. puikoilla on 12 silmukkaa kummallakin. Kun silmukat on poimittu vihreällä langalla, neulo vielä kaksi kerrosta vihreällä oikeaa ilman kavennuksia. Sitten kavennetaan:

Neulo leveää nauhakavennusta: kaksi oikein yhteen takakautta 1. puikolla ennen viimeistä silmukkaa ja kaksi oikein yhteen etukautta 2. puikolla ensimmäisen silmukan jälkeen. Neulo 3. puikolla kaksi oikein yhteen etukautta ennen viimeistä silmukkaa ja 4. puikolla kaksi oikein yhteen takakautta ensimmäisen silmukan jälkeen. Tee kavennukset joka toinen kerros, kunnes jalkaterään jää yhteensä 40 silmukkaa, 10 kullekin puikolle. Kahdella puikolla joudut siis kaventamaan yhden kerran enemmän kuin kahdella muulla.

Kavennusten jälkeen aloita jälleen raitaneule neuloen ensin valkoisella langalla ja siitä sitten vuorotellen yksi kerros valkoista ja vihreää vuoronperään. Jalkaterään tulee yhteensä 14 valkoista raitaa. Viimeisen valkoisen raidan jälkeen neulotaan yksi kerros vihreällä ja aloitetaan kärkikavennukset:

Neulo 1. puikon lopussa kaksi oikein yhteen takakautta ennen viimeistä silmukkaa ja 2. puikon alussa ensimmäisen silmukan jälkeen 2 oikein yhteen takakautta. Tee 3. puikon lopussa kuten 1. puikolla ja 4. puikon alussa kuten 2. puikolla. Neulo kavennukset joka toinen kerros, kunnes puikoilla on jäljellä puolet silmukoista ja kavenna sitten joka kerros, kunnes työssä on 8 silmukkaa jäljellä. Vedä lanka silmukoiden läpi kahdesti ja päättele nurjalle.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti