Hae tästä blogista

keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Vuodenvaihteen kuulumiset

 Hei!

Joululoma oli ja meni, nopeasti. Ihan mieluusti palaan töihin, mutta lapset tuskin innolla odottavat koulua. Puoliso aloittikin työt jo maanantaina. Tämä päivä vietettiin vielä perheen kanssa liikkuen ja oleillen :) Päästiin hiihtämään ja pulkkamäkeen samassa paikassa!

Lomalla tuli neulottua jonkin verran ja valmiiksi sain 26.12 nämä pienet sukkaset kerästä, jonka ystäväni antoi joululahjaksi 💓 Lanka on Novita 7 veljestä Lapintaika 874 Lemmenloitsu, 100g. Käytin koko kerän näihin sukkiin ja ohje löytyy pian Junasukka -postaukseni viimeisimpänä. 











Ehdin myös lukea välissä loppuun Lankakauppa -kirjasarjan toisen kirjan, Lankakaupan tyttö. Lainasin kirjan kollegaltani. Vielä on yksi osa jäljellä, se täytyy jostain löytää :)




Sain joululahjaksi myös Ullis Pinkki -lankaa pari kerää siskoltani, joista neulon nyt kahta sukkaa samaan aikaan. Ulliksessa on 75% villaa ja 25% polyamidia. Ihanan pehmoista ja kivan väristä on!










Lisäksi neulon nyt uutta kolmiohuivia Teos -langasta. Olen tästä samasta Teoksen harmaa-valkoinen-mustan värisestä neulonut lohikäärmeenhäntähuivin ja ostin alesta pari kerää lisää ja päätin neuloa toisen mallisen huivin.
















Sain myös lahjaksi ystävältäni tämän ihanan lapasohje- ja -lankasetin, pari kerää Nalle Taikaa (Nummi 887) toiselta ystävältäni sekä anopiltani kerän Step -lankaa:










Vielä pitää ehdottomasti mainita tämä ihana kynttilä, jonka saimme ystävältä lahjaksi! Tämä oli jo toinen lankakynttilä heidän perheeltä jouluna. Pitäisi varmaan malttaa säilyttää, mutta koska rakastan kynttilöitä, niin haluan ne polttaa.


                                                               



Lomalla ehti neulomisen lomassa katsella jouluisia elokuvia, ulkoilla, nähdä isovanhempia ja ystäviä sekä syödä tietysti hyvin 😆 Nyt paluu arkeen ja neulomista iltaisin, silloin kun ehtii ja jaksaa. Minulta tilattiin Unikkosukat perhepiiristä, joten niitä puikoille seuraavaksi. Ihanaa, että valon määrä lisääntyy ja päivä pitenee. Mukavaa kevättä kaikille!