Hae tästä blogista

torstai 20. kesäkuuta 2019

Kesäkuulumisia

Heips!

Olen tässä monena päivänä tehnyt juhannussiivoja. Mm. pessyt saunan, suihkutilat, ikkunoita, jääkaapin ja pyykkiä urakalla. Pari päivää sitten otin lankavarastoni setvittäväksi ja huhhuh, kyllähän niitä olikin 😁 Löytyi 7 veljestä, Austermannia, Elinaa, Jannea, Ulrikaa, Huopasta ja heijastinlankaa sekä montaa muutakin. Langat ovat olleet ihan hujan hajan pitkän aikaa. Olen nyt ehkä vähän paremmin perillä siitä, mitä multa löytyy ja mihin niitä voi käyttää 😊 117 täyttä kerää ja n. 50 vajaata. Alla osa mun varastoista.
















Puikot ja virkkuukoukutkin ovat olleet aika sekaisin, mutta sain niitäkin vähän järjesteltyä.

Keskeneräisiä neuletöitä on nyt kait viisi, jos en mitään unohtanut. Aktiivisia niistä on kolme: tilaussukat Maijasta, huivi Puro Batikista ja Pupusukat Novitan ohjeella ja langoilla. Ohjeen nappasin käsityömessuilta viime kerralla 😊 Ei -aktiivisiin kuuluu torkkupeitto ja eräs kaunis naisten neulepusero, joka oli siihen hetkeen liian isotöinen. Ehkä joskus..





En ole mikään kovin innokas siivooja tai järjestelijä muuta kuin pienissä asioissa, mutta kyllä siitä kieltämättä tuli hyvä mieli, että on saanut sotkuja siivottua ja lankansa jotakuinkin järjestykseen 😂

Onhan noita lankoja paljon juu, mutta toisaalta tyttäreni ovat ilmaisseet pientä innostusta opetella neulomaan ja aloinkin eilen opastamaan heitä virkkauksen perusteisiin. Jos he innostuvat jatkossakin virkkaamaan ja neulomaan, niin sittenhän tuo lankamäärä on ihan hyvä 😀 Alla vielä otokset tyttöjen harjoittelusta:














Kyllä loma tekee sitten hyvää! Silloin huomaa, kuinka väsynyt sitä onkaan kevään aherruksesta töissä. Ihanaa, kun saa hetken olla ilman aikatauluja. Tänään kuitenkin on luvassa pippalot meillä kotona ja on tulossa hienosti väkeä juhannuksen juhlintaan. Armas siippani täytteli paljua yötä myöten ja alkoi nyt lämmittämään sitä. Vielä loput ostokset kaupasta ja pientä siivoilua. Sitten tarvitseekaan enää isännöidä juhlat ja ottaa rennosti 😏 Sää näyttää nyt hyvältä, paremmalta kuin vuosi sitten!

Tälle kesälle luvassa vielä Rodoksen reissu ja uintia muksujen kanssa 😎

Hyvää juhannusta 💜



keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Kuvagalleria

Täältä löydät kuvia töistä, joista osan olen tehnyt ennen blogiani ja osa on blogin alkuajoilta :) Lähinnä itselle ja lahjaksi, tilaustöitä ei näiden joukossa juurikaan ole.


Kaulahuivi
Kaulahuivi


Kaulahuivi
Kaulahuivi


Kaulahuivi
Kaulahuivi