Sain tänään valmiiksi lahjasukat koossa 45-46. Lankoina Novitan 7 veljeksen valkoinen ja Polaris. Puikkoina käytin koon 3.5 puupuikkoja.
Varren pituus on 15 cm ja jalkaterän 30 cm. Yleensä koossa 45-46 riittäisi jalkaterän pituudeksi n. 28-29 cm, mutta koska jalkaterässä on kerrosrivinousua, tuli siitä sen verran tiukka, ettei perinteinen pituus riittänyt. Oma jalkani on koko 43, joten sovittaminen onnistui ihan hyvin.
Luo 65 silmukkaa valkoisella. Neulo 1. kerros oikein ja ensimmäinen silmukka oikein yhteen viimeisen kanssa. Neulo sitten neljä kerrosta kierrejoustinta valkoisella langalla: 2oy takakautta ja 2n, toista koko kerros. Jatka kierrejoustinta neulomalla vuoronperään kerros valkoisella ja kerros raitalangalla. Neulo kierrejoustinta yhteensä 49 kerrosta. Neulo sitten kantalappu valkoisella:
Ota viimeiseltä puikolta 15 silmukkaa, jätä yksi silmukka odottamaan 3. puikolle. Ota myös 1. puikolta 15 silmukkaa ja jätä yksi silmukka odottamaan 2. puikolle. Neulo oikealle puolen oikein joka toinen ja nosta joka toinen (ristiinvahvistettu kantapää) paitsi nosta aina aloitussilmukka. Neulo nurjalla nurin kaikki paitsi nosta ensimmäinen silmukka. Neulo kantalappuun 26 kerrosta ja kavenna sitten reunasilmukat:
Neulo edelleen ristiinvahvistettua kantapäätä, mutta neulo oikeaa, kunnes reunaan jää 10 silmukkaa. Nosta silmukka, neulo seuraava ja vedä nostettu neulotun yli. Käännä työ ja neulo nurjaa, kunnes reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo 2n yhteen. Käännä työ ja kavenna tällä tavoin reunasilmukat kokonaan pois. Kun olet saanut kantapään valmiiksi, poimi sitten sivusilmukat Polariksella esim. seuraavan Youtube -videon avulla.
Aloita kiilakavennukset samalla kerroksella, kun poimit sivusilmukat: neulo 2oy 1. puikon lopussa joka kerroksella ja 2oy takakautta 4. puikon alussa joka kerroksella, kunnes 1. ja 4. puikoille jää molemmille 16 silmukkaa. Jalkaterään jää siis yhteensä 64 silmukkaa.
Kiilakavennuksia aloitettaessa aloitetaan myös kerrosrivinousu: Kun olet neulonut silmukoiden poimimiskerroksen, neulo valkoisella kaksi kerrosta ja nosta 2. ja 3. puikoilla joka kolmas silmukka ja neulo muuten oikeaa koko kerros. Neulo kerros raidalla kaikki oikein ja neulo taas kaksi nostokerrosta. Toista kerrosrivinousua jalkaterässä yhteensä 25 mallikertaa (20 cm).
Kärkikavennukset:
Neulo kavennukset valkoisella langalla. Neulo joka puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa joka toinen kerros, kunnes jäljellä on puolet silmukoista/puikko. Kavenna sitten joka kerros, kunnes jäljellä on yhteensä 12 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti