Hae tästä blogista

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Lammassukat

Heippa!

Tähän postaukseen tulee kuvia ja ohjeita lammassukkiin :)

26.11.20 Silmukoin ensimmäistä kertaa sukan varteen lammaskuvion. Löysin kuvion Pinterestistä ja huomasin, ettei lammaskuvioita ollut liikaa tarjolla, mutta onneksi tämä yksi sopiva kuvio löytyi :) 

Neuloin sukat koon 3.5 puikoilla Novitan 7 veljeksestä. Myös kuvion langat ovat 7 veljestä. Harmaa on väri nro 048.

Ohje: (merkinnät oy = oikein yhteen ja ny = nurin yhteen)

Luo 56 silmukkaa ja neulo 1. kerros oikein. Neulo 1. ja viimeinen silmukka oikein yhteen. Neulo sitten resoriin valepalmikkoa (ohje Googlesta):

1.-2. kerros: 3o 2n

3. kerros: nosta silmukka, neulo 2o ja vedä nostettu neulottujen yli. Neulo 2n.

4. kerros: 1o, lk, 1o, 2n

Toista kerroksia 1-4 yhteensä viisi kertaa.

Neulo sitten oikeaa, työssä on nyt 55 silmukkaa. Kavenna 2oy kahdella puikolla, kun olet neulonut oikeaa 23 kerrosta. Neulo kaksi kerrosta oikeaa ja kavenna vielä yhdellä puikolla 2oy. Nyt työssä on 52 silmukkaa.

Kantalappu ja kantapää: 

Ota kantalappua varten 1. ja 4. puikoilta 14 silmukkaa kummaltakin (lisää tarvittaessa 2. ja 3. puikoilta silmukoita). Neulo ristiinvahvistettu kantapää (ohje Googlesta): Neulo oikealla puolen joka toinen oikein ja nosta joka toinen. Neulo nurjalla kaikki nurin. Kun siirryt oikealle puolen, neulo ne silmukat oikein, jotka nostit edellisellä oikean kierroksella ja nosta ne, jotka neuloit edellisellä oikean kierrroksella. Neulo kantalappuun 25 kerrosta ja tee sitten kantapään kavennukset:

Neulo edelleen ristiinvahvistettua kantapäätä, kunnes vasemmassa reunassa on 10 silmukkaa jäljellä. Tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo nurjaa, kunnes vasemmassa reunassa on 10 silmukkaa jäljellä. Nosta silmukka, neulo seuraava nurin ja vedä nostettu neulotun yli. Kavenna näin kaikki reunasilmukat. 

Poimi sitten sivusilmukat ja aloita samalla kiilakavennukset:

Neulo 1. puikon lopussa 2oy ja 4. puikon alussa 2oy takakautta. Jätä 2. ja 3. puikoille kummallekin 13 silmukkaa ja kavenna 1. ja 4. puikoilla joka kerros, kunnes kummallakin on 14 silmukkaa. 

Reikien välttämiseksi 1. ja 2. sekä 3. ja 4. puikon välissä voit neuloa nostamalla langan puikkojen välistä ja neulomalla ne kiertäen oikein.

Neulo sitten oikeaa jalkaterään, kunnes olet neulonut 38 kerrosta. Neulo sitten kärkikavennukset:

Neulo 1. ja 4. puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa. Nyt kaikilla puikoilla on 13 silmukkaa. Neulo välikerros (kaikki oikein) ja kavenna sitten joka toisella kerroksella 2oy joka puikon lopussa ennen viimeistä silmukkaa, kunnes joka puikolla on 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12 jäljellä. Katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi. Päättele nurjalle.

Silmukoi neulan avulla lammas molempien sukkien varteen haluamaasi kohtaan.

Varren pituus kantalapun alkuun saakka on 16.5 cm ja jalkaterän pituus on 25 cm eli sukat sopivat koon 38 jalkoihin.










17.12.20 valmistuivat toiset lammassukkani :) Näissä sukissa onkin jo sitten kolme lammasta kummassakin. Neuloin sukat koon 3.5 puikoilla 7 veljeksen appelsiini -langasta ja silmukoin lampaat valkoisella ja mustalla päälle. Varren pituus kantalapun alkuun saakka on 23 cm ja jalkaterän pituus n. 32 cm. Sukat sopivat koon 45 jalkoihin, mutta niistä toivottiin löysiä, joten neuloin käytössä olevien sukkien perusteella muutaman extrasentin jalkateriin.




Ohje:

Luo 65 silmukkaa ja neulo 1. kerros oikein. Neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Neulo sitten resoria 2o 2n yhteensä 70 kerrosta. Näissä sukissa ei kavenneta varressa lainkaan sillä toive oli löysistä varsista. Neulo sitten kantalappu ja kantapää:

Ota kantalappua varten 1. ja 4. puikoilta 14 silmukkaa kummaltakin. Neulo ristiinvahvistettu kantapää (ohje Googlesta): Neulo oikealla puolen joka toinen oikein ja nosta joka toinen. Neulo nurjalla kaikki nurin. Kun siirryt oikealle puolen, neulo ne silmukat oikein, jotka nostit edellisellä oikean kierroksella ja nosta ne, jotka neuloit edellisellä oikean kierrroksella. Neulo kantalappuun 25 kerrosta ja tee sitten kantapään kavennukset:

Neulo edelleen ristiinvahvistettua kantapäätä, kunnes vasemmassa reunassa on 10 silmukkaa jäljellä. Tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo nurjaa, kunnes vasemmassa reunassa on 10 silmukkaa jäljellä. Nosta silmukka, neulo seuraava nurin ja vedä nostettu neulotun yli. Kavenna näin kaikki reunasilmukat. 

Poimi sitten sivusilmukat ja aloita samalla kiilakavennukset:

Neulo 1. puikon lopussa 2oy ja 4. puikon alussa 2oy takakautta. Kavenna joka kerros, kunnes kummallakin on 14 silmukkaa. Jalkaterään jää yhteensä 56 silmukkaa.

Reikien välttämiseksi 1. ja 2. sekä 3. ja 4. puikon välissä voit neuloa nostamalla langan puikkojen välistä ja neulomalla ne kiertäen oikein.

Neulo sitten oikeaa jalkaterään, kunnes olet neulonut 61 kerrosta. Neulo sitten kärkikavennukset:

Neulo joka puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa ja kavenna joka toisella kerroksella 2oy joka puikon lopussa ennen viimeistä silmukkaa, kunnes joka puikolla on 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12 jäljellä. Katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi. Päättele nurjalle.

Silmukoi neulan avulla lampaat molempien sukkien jalkaterään haluamaasi kohtaan. Itse silmukoin lampaat vielä, kun sukka oli kesken. Näin oli helpompi silmukoida, kun jalkaterän pää oli vielä auki :)


                                         






1 kommentti: