Heippa!
Nyt alkaa osa raitalangoista olemaan siinä vaiheessa, että kerien lopuista on vain vähän jäljellä. Niinpä otan niitä nyt sukkiin ja neulon loppuun asti. Näissäkin sukissa on kolmea Novitan raitalankaa ja yhtä Nauravan lankakerän lankaa valkoisen värin (011) lisäksi. Tuli taas ihan hauskan näköiset sukat 😀
Sukkien varren pituus kantalapun alkuun asti on 19 cm ja jalkaterän pituus on 24.5 cm. Sukat sopivat koon 37-38 jalkoihin. Löydät sukkani myös Pinterestistä :) You can also find my socks in Pinterest :)
Ohje:
Luo 57 silmukkaa yksivärisellä. Neulo ensimmäinen kerros oikeaa ja neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Näin saat siistin reunan ja työhön jää 56 silmukkaa. Neulo tämän jälkeen 15 kerrosta resoria yksi oikein takakautta ja yksi nurin. Vaihda sitten työhön raitalangat ja neulo oikeaa vuoron perään molemmilla langoilla kerros kerrallaan. Kuljeta yksiväristä lankaa mukana, koska sillä neulotaan vielä myöhemmin kantapää ja kärki.
Kavenna varressa kahdella puikolla kaksi oikein yhteen, kun olet neulonut resorin jälkeen 19 kerrosta oikeaa. Nyt työhön jää 54 silmukkaa. Neulo kavennusten jälkeen vielä 22 kerrosta oikeaa niin, että viimeisen kerroksen neulot yksivärisellä.
Neulo seuraavaksi kantapää yksivärisellä:
Ota kantalappua varten 1. ja 4. puikon silmukat eli yhteensä 27 silmukkaa. Neulo oikealla kaikki oikein ja nurjalla nosta ensimmäinen silmukka ja neulo joka toinen nurin ja nosta joka toinen niin, että lanka kulkee edessä. Neulo kantalappuun 24 kerrosta. Poimi seuraavaksi reunasilmukat ja aloita kiilakavennukset samalla kerroksella, jolloin poimit silmukat. Jaa kantapään silmukat siten, että 4 silmukkaa menee 1. puikoille ja 5. silmukkaa 4. puikolle. Kantapää on ristiin vahvistettu niin, että nostot tehdään nurjalla puolella.
Kiilakavennukset:
Neulo 1. puikon lopussa kaksi oikein yhteen ja 4. puikon alussa kaksi oikein yhteen takakautta. Kavenna joka kerroksella, kunnes 1. puikolla on 13 silmukkaa ja 4. puikolla on 14 silmukkaa. Nyt työssäsi on 54 silmukkaa, sillä 2. ja 3. puikoilla on yhteensä 27 silmukkaa.
Jalkaterä:
Neulo kantalapun reunasta laskettuna oikeaa yhteensä 40 kerrosta, siten että ensimmäiset 8 kerrosta neulotaan yksivärisellä ja sen jälkeen vaihdetaan työhön raitalanka.
Kärkikavennukset:
Kun olet neulonut kantalapun reunasta laskettuna 40 kerrosta, aloita kaventaminen. Neulo kärki yksivärisellä ja neulo yksi kerros ensin oikeaa ilman kavennuksia. Kavenna seuraavalla kerroksella kaksi oikein yhteen 2. ja 4. puikon lopussa. Nyt työssä on 52 silmukkaa ja kaikilla puikoilla on 13 silmukkaa. Neulo välikerros oikeaa. Kavenna seuraavalla kerroksella kaikilla puikoilla kaksi oikein yhteen ennen viimeistä silmukkaa. Neulo taas välikerros oikeaa. Kavenna joka toinen kerros, kunnes jokaisella puikolla on 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12. Katkaise lanka ja päättele kaikki langat nurjalle puolelle.
![]() |
| Eriparisukat kerien lopuista |
Muita neulomiani raitasukkia löydät täältä/ Other stripe socks I have knitted you find here:

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti