Moikka!
Neuloin taannoin tällaiset eriparisukat kerien lopuista. Käytin lankoina 7 Veljestä, Juhania, Nauravaa lankakerää ja Regiaa. Neuloin sukat koon 3,5 puikoilla. Sukkien varren pituus kantalapun alkuun saakka on 19 cm ja jalkaterän pituus 28 cm. Sukat sopivat koon 43-44 jalkoihin. Löydät sukkani myös Pinterestistä :) You can find my socks also at Pinterest. Du kan hitta mina sockor också på Pinterest.
Lankakeristä ei ole kuvia, mutta sovittelin tosiaan yhteen neljää erilaista lankaa.
Ohje:
Luo 57 silmukkaa sinisellä ja neulo 1. kerros oikein. Neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa ja aloita resori *1 oikein takakautta ja 1 nurin*. Toista *-* yhteensä 15 kerrosta. Ota työhön mukaan kaksi raitalankaa ja neulo niillä vuoronperään kerroksia oikein. Kuljeta yksiväristä lankaa mukana kieputtaen sitä ajoittain raitalangan ympäri kerrosten vaihtumiskohdassa.
Neulo resorin jälkeen 19 kerrosta oikeaa ja kavenna kahdella puikolla kaksi oikein yhteen. Nyt työhön jää 54 silmukkaa. Neulo sitten 20 kerrosta oikeaa raitalangalla ja yksi kerros oikeaa yksivärisellä. Aloita sitten kantalappu:
Neulo kantalappu yksivärisellä ja ristiinvahvistettuna. Ota kantalappua varten samalle puikolle 1. ja 4. puikkojen silmukat eli yhteensä 28 silmukkaa. Neulo oikealla puolen kaikki oikein (nosta aina ensimmäinen silmukka) ja neulo nurjalla joka toinen nurin ja nosta joka toinen silmukka nurin (nosta nurjallakin puolella ensimmäinen silmukka). Jatka näin ja neulo kantalappuun 24 kerrosta.
Neulo seuraavaksi kantapään kavennukset:
Neulo edelleen ristiinvahvistettua neulosta. Neulo oikealla puolen, kunnes jäljelle jää 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo nurjalla puolella, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo kaksi nurin yhteen. Jatka näin ja kavenna pois silmukat, kunnes jäljelle jää 10 silmukkaa. Jaa silmukat kahdelle puikolle ja poimi sen jälkeen sivusilmukat 1. ja 4. puikoille. Neulo oikeaa raitalangoilla ja aloita samalla kiilakavennukset:
Kavenna kaksi oikein yhteen 1. puikon lopussa ja 2. oikein yhteen takakautta 4. puikon alussa. Kavenna joka kerroksella, kunnes 1. ja 4. puikoille jää kummallekin 13 silmukkaa. Nyt työssä on 54 silmukkaa (2. ja 3. puikoilla on 14 silmukkaa/puikko).
Neulo kantalapun reunasta laskettuna yksivärisellä langalla yhteensä 8 kerrosta ja jatka jalkaterää sitten raitalangoilla oikeaa neuloen. Neulo kantalapun reunasta laskettuna yhteensä 50 kerrosta ja neulo sitten yksi kerros yksivärisellä langalla. Aloita seuraavalla kerroksella kärkikavennukset (tee ne yksivärisellä):
Neulo 2. ja 3. puikon lopussa kaksi oikein yhteen ennen viimeistä silmukkaa. Neulo välikerros oikeaa. Kavenna sitten joka puikon lopussa kaksi oikein yhteen ennen viimeistä silmukkaa. Jatka näin eli joka toinen kerros kavennuksia ja joka toinen kerros kaventamatta, kunnes jokaisella puikolla on seitsemän silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12 ja katkaise lanka. Päättele langat nurjalle puolelle.
![]() |
| Jämälankasukat |
![]() |
| Jämälankasukat |
![]() |
| Jämälankasukat |



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti