Hae tästä blogista

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kesäkuulumisia 2015

Moikka!
Neulominen on jatkunut entiseen malliin. Eli yhtä reippaasti kuin muulloinkin :D
Neulon sukkia enimmäkseen. Muutamat kämmekkäät ja sormikkaat on tullut myös väsättyä.
Blogiin on tullut kirjoiteltua ohjeita nyt vähän, koska en ole pystynyt lisäämään kuvia sinne lainkaan (Blogini oli osoitteessa marjoneuloo.ideointi.com). It -tukihenkilöni eli veljeni on yrittänyt auttaa asian kanssa. Edelleenkään ei kuvien lisäys onnistu, mutta näköjään onnistuin tähän artikkeliin yhden kuvan lisäämään. Ilman kuvia blogi ei kyllä toimi valitettavasti :)
No mutta, toivottavasti saadaan asia kuntoon pian. Veljeni ehdotti, josko siirtäisimme blogini Blogger -palveluun. Hän on siirtoa jo aloittanut, mutta tovi menee vielä, ennenkuin se on valmis. Ilmoittelen sitten uuden osoitteen heti, kun kaikki on valmista :)
Juuri sain valmiiksi yllärisukat Voihan villasukka! -ryhmän perussukkarinkiin. Koitankin tänään käydä viemässä paketin postiin :) 
Raitasukat sukkarinkiin


Parhaillaan kokeilen hiljattain ostamaani viidakko -lankaa. Ajattelin ihan miesten perussukat siitä tehdä lahjaksi jollekin. Pari paritonta sukkaa odottaa myös laatikossa, että täytyy niillekin joskus pari tehdä :D
Tänä kesänä vietän lasteni kanssa viisi viikkoa ennen kuin iskä jää lomalle. Tarkoitus olisi sitten tehdä reissu ulkomaille ystäväperheen kanssa. Lisäksi teen yhden kesäkurssin yliopistoon ja tarkoitus on työn ohessa jatkaa opintoja ensi lukuvuonna.
Opiskelun ja lomailun ohessa käyn neulomassa käsityökahvittelu -ryhmässä ainakin kerran viikossa. Kotona on hulinaa, joten neulominen ei yleensä siellä onnistu kovin paljoa :) Tämän vuoden aikana olen myös liittynyt muutamaan uuteen ryhmään fb:ssa: Riidaton neuleryhmä, Iloinen villasukka- ja lankaryhmä sekä Kaiken mualiman neulomukset. Haluan olla mukana ryhmissä, joissa on hyväntuulista porukkaa eikä tule ikäviä kommentteja. Pääsin myös toiseksi ylläpitäjäksi tuohon Riidattomaan ryhmään :)
Olen nyt kovasti innostunut tekemään villasukkiin Alma -mummun kantapään, johon bongasin ohjeen tuolta villasukka -ryhmästä. Lisäksi mietin, että olisi kiva opetella ompelemaan, kun se ei ole vahvin lajini. Ensin vain ompelukoneen hankintaan ja jollain helpolla ohjeella, jos aloittaisi, niin ehkä se siitä.
Moni ihmettelee, että miten oikein jaksan, kun harrastan, opiskelen ja on kolme pientä lasta. Neulominen ja opiskelu tuovat minulle lisää energiaa, joten jaksan oikeasti tosi hyvin. Kunhan vain saan tarpeeksi unta :) Unesta tulikin mieleen, että olen ollut aktiivinen myös oman paikkakuntani muualta muuttaneiden äitien ryhmässä, sielläkin toisena ylläpitäjänä. Kiva olla mukana monessa ja tutustua uusiin ihmisiin. Omassa perheessä suurin muutos tulee olemaan esikoisen koulun aloitus tulevana syksynä, se jännittää sekä esikoista, että meitä vanhempia.
Nyt olisi jouluaattoon tasan puoli vuotta. Pitäisi varmaan nyt aloittaa joululahjojen neulominen, ettei tule kiire! Onneksi minua vaivaa niin paha neuloosi, ettei joulua varten neulomisessa ole mitään ongelmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti