Hae tästä blogista

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Ystävänpäivä -Ditherit koossa 43

Heips! Ajattelin tehdä nämä naiselliset Ditherit ensin ystävänpäiväksi, mutta koska en ehtinyt tekemään toista sukkaa valmiiksi ennen tätä pää, niin nämä menevät sopivasti synttärilahjaksi äidilleni parin päivän takaisen syntymäpäivän johdosta.

Sukat ovat kokoa 43. Lankoin käytin valkoista 7 veikkaa, ihan raidallista Alizea ja pinkkiä Lauria.
Puikot olivat kokoa 3.5.



Ditherin mallikuvion löytää Ravelrystä ilmaiseksi, joten laitan tähän ohjeeseen kaiken muun paitsi mallikuvion.

Luo valkoisella 70 silmukkaa ja neulo ensimmäinen kerros oikein. Neulo viimeinen ja ensimmäinen silmukka yhteen ja aloita resori 2o 1n. Tee resoria 11 kerrosta. 

Kavenna sitten kaksi oikein yhteen kerran sukan takana ja aloita Ditherin mallikuvio ottamalla kuviolangaksi Alize. Neulo mallikuvio kertaalleen sukan varteen ja aloita heti sen jälkeen kantalapun teko. Varren pituudeksi ennen kantalappua tulee n. 21.5 cm.

Kantapää tehdään Jaana Talvitien mallilla hieman soveltaen:

Neulo kantapää kokonaan Alize -langalla. Ota viimeiseltä puikolta kahdeksan silmukkaa ja ensimmäiseltä saman verran. Siirrä muut odottamaan 2. ja 3. puikolle. Neulo 17 kerrosta oikeaa ja nurjaa vuoron perään niin, että toinen silmukka neulotaan aina oikein. Näin oikealle puolelle muodostuu molempiin reunoihin nurja silmukka reunimmaisen viereen. Kun olet neulonut 17 kerrosta, poimi sivusilmukat. Joka puikolle tulee suunnilleen saman verran silmukoita, n. 20, sillä kiilakavennukset tehdään joka puikolla.

Jalkaterä aloitetaan tekemällä kiilakavennukset niin, että silmukoiden poimimisen jälkeen neulotaan kaksi kerrosta oikeaa ilman kavennuksia ja sitten kavennetaan joka toinen kerros joka puikolla niin, että joka puikolle jää 17 silmukkaa. 1. puikon lopussa neulotaan kaksi oikein yhteen takakautta ennen viimeistä silmukkaa ja samoin tehdään 4. puikolla ensimmäisen silmukan jälkeen. 2. puikolla neulotaan kaksi oikein yhteen ensimmäisen silmukan jälkeen ja samoin tehdään 3. puikon lopussa ennen viimeistä silmukkaa. Kavennusten loppumisen jälkeen neulotaan vielä yksi kerros oikeaa ja aloitetaan Dither -kuvio toisesta kuviota eli jätetään ensimmäinen kuviokerros pois. Kuvio aloitetaan pinkillä Lauri -langalla. Se on hieman paksumpaa kuin Alize, mutta ei käytössä haittaa.

Kärkikavennukset tehdään seuraavasti:

Kavennukset aloitetaan ennen kuin kuvio on valmis niin, että kuviota on jäljellä kuusi kerrosta eli kuvion alusta on neulottu 38 kerrosta. Ensimmäiset kavennukset tehdään niin, että kavennetaan edellistä pinkkiä kerrosta eli ollaan neulomassa kuviokerrosta. Kuviokerroksesta jätetään pois viimeinen kerros kokonaan. Jolloin pinkillä langalla neulotaan kärkeen yhteensä 11 kerrosta ennen kuin langat vedetään silmukoiden läpi.

Neulo 1. puikon lopussa kaksi oikein yhteen ennen viimeistä silmukkaa. Neulo 2. puikon alussa kaksi oikein yhteen takakautta ensimmäisen silmukan jälkeen. Neulo 3. puikon lopussa kaksi oikein yhteen ennen viimeistä silmukkaa ja 4. puikon alussa kaksi oikein yhteen takakautta ensimmäisen silmukan jälkeen. Tee kavennukset joka toinen kerros, kunnes joka puikolla on 10 silmukkaa jäljellä. Kavenna sitten joka kerros, kunnes joka puikolla on kolme silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele hyvin nurjalle. Päättelemisen jälkeen kannattaa esim. höyryttää sukat raudalla niin, että kuvio tasaantuu. Jalkaterän pituudeksi kantapään keskeltä mitattuna tulee n. 26 cm.




Olen neulonut toisetkin Dither -sukat. Niitä pääset katsomaan tästä linkistä:

3 kommenttia: