torstai 28. helmikuuta 2019

Junasukkia

Tähän tulee kuvia ja vinkkejä ohjeisiin vauvojen junasukkiin. Perusohjeen katsoin tästä linkistä ja muokkasin oman makuni mukaan jokaiseen sukkaan ohjetta tarpeen mukaan :) Kantapään jälkeen sivusilmukoiden poimimisen tein tämän videon avulla.

17.2.19 valmistui Nalle -langasta vaaleanpunaiset junasukat.

Puikkoina minulla 2.5 koon puikot ja silmukoita varressa aluksi 45. Neuloin 1. kerroksen oikein ja viimeisen silmukan oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Varressa siis 44 silmukkaa. Jalkaterässä 42 silmukkaa. Kärkikavennuksissa kavensin ensin 2. ja 3. puikoilta ja vasta seuraavalta kerrokselta lähtien 1. ja 2. puikoilta. Varren pituus 13 cm kantalapun alkuun asti ja jalkaterän pituus 12 cm.














23.2.19 valmistui Ulrika -langasta junasukat. Puikkoina 2.5 koon puikot ja täysin sama ohje kuin ylemmissä sukissa. Sukista toki tuli hiukan isommat, koska lanka on paksumpaa kuin Nalle. Varren pituus 13 cm kantalapun alkuun saakka ja jalkaterän pituus 12.5 cm.
















27.2.19 valmistui Polariksesta sukat :) Puikkoina jälleen 2.5 koon puikot, mutta ohje poikkeaa hieman ylemmistä. Eli näissä sukissa aluksi 49 silmukkaa. 1. kerros neulotaan oikein ja ensimmäinen silmukka oikein yhteen viimeisen kanssa, kuten ylemmissäkin. Kavensin 44 silmukkaan, kun neuloin viimeisen neljän kerroksen nurjan viimeistä kerrosta. Sen jälkeen neuloin, kuten muutkin sukat. Halusin vähän väljyyttä varsiin, kun neuloin näin paksusta langasta. Varren pituus 15 cm kantalapun alkuun saakka ja jalkaterän 11.5 cm. 















Hyvin sujuu neulominen samanpaksuisilla puikoilla eripaksuisiin lankoihin mielestäni :) Vaikka puikkosuositus ei olekaan 2.5 kaikkiin näihin lankoihin.

5.3.19 valmistui Nalle Woolista punaiset sukat. Puikkoina 2.5 koon puikot ja ohje muuten sama kuin alunperin, mutta näiden sukkien varressa on 52 silmukkaa ihan sen vuoksi, että lanka on mielestäni nii ohutta. Loin siis 53 silmukkaa ja neuloin jälleen 1. kerroksen oikein sekä viimeisen silmukan oikein yhteen ensimmäisen kanssa.  Lisäksi jalkaterässä aloitin kaventamisen sitten, kun olin neulonut 24 kerrosta kantalapun reunasta. Varren pituus 13 cm ja jalkaterän 12 cm.















12.3.19 valmistui junasukat hieman soveltaen 7 veljeksen Raita -langasta. Neuloin ensimmäiseen sukkaan ajatuksissani kolme nurjaa raitaa kahden sijaan, joten päätin sitten jättää sen niin ja neuloa toisenkin samalla lailla :) Puikkoina 3.25 koon puikot ja silmukoit 52 varressa. Viimeisen nurjan raidan jälkeen neuloin 15 kerrosta resoria ja kantapään tein samoin kuin muissakin junasukissa. Jalkaterässä on 40 silmukkaa. Varren pituus n. 13 cm ja jalkaterän n. 13.5 cm.




17.3.2019 valmistui junasukat Onni -langasta. Varressa 48 silmukkaa ja jalkaterässä 40 silmukkaa. Varren pituus 15.5 cm ja jalkaterän 11.5 cm. Puikkoina koon 3.25 puikot.















21.3.2019 valmistui tilaustyönä junasukat vastasyntyneelle. Jalkaterän pituus 10 cm ja varren pituus 15 cm. Puikkoina koon 3.25 puikot ja ohje muutoin sama kuin alkuperäisen, mutta silmukoita varressa 36, samoin jalkaterässä. Kärkikavennukset aloitin, kun olin neulonut kantalapun reunasta laskettuna 12 kerrosta. Lankoina näissä 7 veljeksen keltainen ja Red Heartin tumman keltainen/oranssi.






29.3.2019 valmistui tällaiset Aurora -langasta olevat junasukat. Varren pituus 16 cm kantalapun alkuun saakka ja jalkaterän pituus 12 cm. Neuloin sukat puikoilla 3.5 ja varressa 40 silmukkaa. Jalkaterässä 38 silmukkaa.
















22.4.2019 valmistui Kotikulta -langasta pehmeät junasukat. Neuloin ne koon 3.5 puikoilla ja varren pituus 15 cm kantalapun alkuun saakka. Jalkaterän pituus 10,5 cm.  Varressa 40 silmukkaa ja 15 kerrosta 2o 2n -resoria. Kantalapussa 20 silmukkaa ja neuloin kantalappuun 12 kerrosta, oikealla oikeaa ja nurjalla nurjaa nostaen aina ensimmäisen silmukan kummallakin puolen. Kantapäässä kavensin reunasilmukat, jolloin jäljelle jäi 10 silmukkaa. Jalkaterässä myöskin 40 silmukkaa ja jalkaterän päällä kaksi neljän nurjan kerroksen "raitaa".  Neuloin heti kantapään jälkeen 2. ja 3. puikoilla nurjaa neljä kerrosta, oikeaa neljä kerrosta, nurjaa neljä kerrosta ja vielä oikeaa neljä kerrosta. Sitten neuloin kärkikavennukset: 1. ja 3. puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa ja 2. ja 4. puikon alussa 2oy takakautta ensimmäisen silmukan jälkeen joka kerroksella, kunnes jäljelle jäi yhteensä 8 silmukkaa. (Kirjoittelin näihin sukkiin ohjeen tiivistettynä näkyviin, kun sitä kyseltiin :) )
















27.10.19 Pitkästä aikaa taas yhdet junasukat valmistuivat. Tarkoitus oli tehdä ohjeen mukaan, mutta näistä tulikin nyt sovelletut versiot, koska unohdin ensimmäisen nurjan setin jälkeen tehdä toisen nurjan setin pariksi. Jatkoin sitten eteenpäin ja jätin viimeisen nurjan myös parittomaksi. No, kyllä ne varmasti jalassa pysyvät, ei siinä mitään. Nalle -langasta neuloin 2.5 koon puikoilla. Tein myös vahingossa vahvistetun kantapään, vaikkei sellainen olisi vauvansukassa välttämätön. Onneksi sekään ei käyttöä haittaa. Lisäksi saatuani molemmat valmiiksi, huomasin, että toinen varsi on lyhyempi. Olin neulonut siihen kaksi kerrosta vähemmän 2o2n -neulosta ennen kantapäätä. Eikun purkuun ja uusiksi. 

Varressa on 48 silmukkaa, kantalapussa 24 ja kantalapun kerroksia 21.  Neuloin 1. kerroksen oikein ja viimeisen silmukan oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Jalkaterässä silmukoita kiilakavennusten jälkeen 11-12-12-11 eli 42 silmukkaa. Ensimmäisen nurjan setin jälkeen neuloin 4 kerrosta oikeaa tarkoituksenani neuloa uudelleen neljä kerrosta nurjaa, mutta jatkoinkin vahingossa 2o2n -neuletta. Ennen viimeistä nurjaa neulosta on neulottu 4 kerrosta oikeaa, peilikuvaksi ensimmäiselle nurjan osuudelle. Kärkikavennukset on neulottu siten, että 1 puikolla 2oy ennen viimeistä silmukkaa, samoin 3. puikolla. 2. puikolla 2oy takakautta ensimmäisen silmukan jälkeen, samoin 4. puikolla. Kavennukset joka toinen kerros, kunnes puikoilla on 5 ja 6 silmukkaa, sitten joka kerros, kunnes jäljelle jää 10 silmukkaa.

Varren pituus kantalapun alkuun asti 16.5 cm. Jalkaterän koko pituus 13.5 cm ja jalkaterän leveys kavennusten välissä 8.5 cm.
















6.3.20 valmistuivat junasukat jälleen Onni -langasta. Edelliset Onni -sukat menivät lahjaksi siskon pojalle ristiäisiin ja nyt neuloin suuremmat, kun edelliset ovat kuulemma olleet kovassa käytössä :)

Neuloin sukat koon 3.5 puikoilla. Varren pituus on 16 cm ja jalkaterän koko pituus 15.5 cm.

Ohje:

Luo 53 silmukkaa ja neulo viimeinen ja ensimmäinen oikein yhteen. Aloita sitten resori 2o 2n ja neulo sitä 14 kerrosta. Neulo nurin neljä kerrosta, oikein neljä kerrosta ja nurin neljä kerrosta. Neulo resoria 12 kerrosta ja neulo uudelleen 4 nurjaa, 4 oikeaa ja 4 nurjaa kerrosta. Neulo resoria 10 kerrosta. 

Kantalappu neulotaan seuraavaksi: 15 kerrosta oikeaa 20 silmukalla (poimi 10 viimeiseltä ja 10 ensimmäiseltä). Neulo oikealla oikeaa, mutta nosta aina ensimmäinen silmukka. Neulo nurjalla nurin, mutta nosta aina ensimmäinen silmukka.

Kantapään kavennukset:

Neulo oikeaa, kunnes vasempaan reunaan jää 7 silmukkaa. Tee ylivetokavennus ja käännä työ. Neulo nurjaa, kunnes vasempaan reunaan jää 5 silmukkaa. Nosta yksi neulomatta ja neulo seuraava nurin. Nosta neulomatta jätetty neulotun yli ja käännä työ. Kavenna näin kaikki reunasilmukat ja keskelle jää lopuksi 10 silmukkaa.

Aloita kiilakavennukset samalla kerroksella, kun poimit sivusilmkoita, esim. tämän videon avulla :)

Neulo 1. puikon lopussa 2oy (jätä 2. puikolle 11 silmukkaa). Neulo 4. puikon alussa 2oy takakautta (jätä 3. puikolle 11 silmukkaa). Kavenna joka kerroksella, kunnes 1. ja 4. puikoilla on 11 silmukkaa.

Jatka jalkaterää oikealla, kunnes olet neulonut kantalapun reunasta laskettuna 8 kerrosta. Neulo neljä kerrosta niin, että 2. ja 3. puikoilla neulot nurjaa. Neulo 4 kerrosta oikeaa ja taas 4 kerrosta nurjaa 2. ja 3. puikoilla. Neulo kaksi kerrosta oikeaa ja aloita kärkikavennukset:

Neulo 1. ja 3. puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa. Neulo 2. ja 4. puikon alussa 2oy takakautta ensimmäisen silmukan jälkeen. Kavenna joka kerros, kunnes jäljellä on 6 s/puikko. Kavenna sitten joka kerros, kunnes jäljellä on yhteensä 12 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.

30.4.20 valmistuivat pitkästä aikaa junasukat, jotka neuloin Baby Merino -langasta. En ollut tuosta langasta koskaan mitään vielä neulonutkaan :) Neuloin sukat koon 3.5 puikoilla, jotka ovat ehkä liian isot noin ohuelle langalle, mutta olen itse ihan tyytyväinen sukkiin :) Varren pituus venyttämättömänä on 16.5 cm ja jalkaterän koko pituus 13.5 cm.

Varressa on 48 silmukkaa ja jalkaterässä myöskin 48. Koko kerää ei näihin sukkiin mennyt eli jäi ihan kookas nöttönen vielä :)

Ohje lyhyesti:

Neulo resoria 2o 2n 20 kerrosta ja *neulo sitten neljä kerrosta nurin, neljä kerrosta oikeaa ja neljä kerrosta nurin. Neulo sitten 10 kerrosta resoria.* Toista *-* vielä kaksi kertaa.

Kantalappu: Poimi viimeiseltä ja ensimmäiseltä puikolta yhteensä 24 silmukkaa ja neulo oikealla oikeaa ja nurjalla nurjaa yhteensä 21 kerrosta.

Poimi sivusilmukat esim. tämän videon avulla :) Aloita samalla kiilakavennukset: Neulo 1. puikon lopussa 2oy ja 4. puikon alussa 2oy takakautta joka kerroksella, kunnes 1. ja 4. puikoilla on 12 silmukkaa kummallakin.

Aloita 2. ja 3. puikoilla vuorotellen neljä nurjaa ja neljä oikeaa kerrosta yhteensä kolme kertaa samalla kun aloitat kiilakavennukset.

Kärkikavennukset: Aloita kärkikavennukset, kun olet neulonut kantalapun reunasta laskettuna 24 kerrosta. Neulo oikeaa ja kavenna 1. puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa. Neulo 2. puikon alussa 2oy takakautta ensimmäisen silmukan jälkeen. Ne 3. puikolla samoin kuin 1. puikolla ja 4. puikolla samoin kuin 2. puikolla. Kavenna joka toinen kerros, kunnes puikoilla on 6 silmukkaa jokaisella. Kavenna sitten joka toinen kerros, kunnes jäljellä on yhteensä 12 silmukkaa.






18.10.20 valmistuivat junasukat pojalle. Varren pituus kantalapun alkuun saakka venyttämättömänä on 14 cm. Jalkaterän pituus on noin 18 cm. Lankoina käytin 7 veljestä sinistä ja raitalankaa (väri nro 805) ja puikkoina koon 3.5 puikkoja. Nämä menevät joululahjaksi 5 -vuotiaalle pojalle ja sopivat koon 29 jalkoihin.


Ohje:

Luo 45 silmukkaa sinisellä ja neulo 1. kerros oikein. Neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa ja aloita 2o 2n -resori. Neulo resoria 13 kerrosta ja neulo sitten raitalangalla kerros oikeaa. Neulo neljä kerrosta nurjaa raitalangalla ja kolme kerrosta oikeaa sinisellä. Neulo taas raitalangalla kerros oikeaa ja neljä kerrosta nurjaa. Neulo varteen neljä neljän nurjan kerroksen raitakuviota ja neulo viimeisen nurjan kuvion jälkeen resoria 2o 2n yhteensä 10 kerrosta sinisellä. Aloita sitten kantalappu:

Poimi kantalappua varten 1. ja 4. puikoilta yhteensä 20 silmukkaa. Neulo ristiinvahvistettu kantapää (ohje netistä): Neulo oikealla joka toinen oikein ja nosta joka toinen. Nosta aina ensimmäinen silmukka. Neulo nurjalla kaikki nurin paitsi nosta aina ensimmäinen silmukka. Neulo kantalappuun yhteensä 12 kerrosta ja kavenna sitten ylimääräiset silmukat: Neulo edelleen ristiinvahvistettua kantapäätä ja neulo oikealla kunnes reunaan jää 5 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä ja neulo nurjaa, kunnes reunaan jää 5 silmukkaa. Nosta silmukka, neulo seuraava nurin ja vedä nostettu neulotun yli. Käännä työ. Kavenna näin pois reunasilmukat ja lopulta jäljelle jää 10 silmukkaa. 

Poimi sivusilmukat ja aloita kiilakavennukset: Neulo edelleen sinisellä ja neulo 1. puikon lopussa 2oy. Jätä 2. ja 3. puikoille kummallekin 11 silmukkaa. Neulo 4. puikon alussa 2oy takakautta. Kavenna, kunnes 1. ja 4. puikoilla on kummallakin 10 silmukkaa. Jalkaterään jää siis 42 silmukkaa. Neulo kantalapun reunasta laskettuna sinisellä viisi kerrosta oikeaa ja vaihda sitten raitalankaan. 

Kavenna seuraavalla kerroksella 2oy niillä puikoilla, joilla on 11 silmukkaa. Neulo seuraavaksi raitalangalla välikerros ja kavenna seuraavalla kerroksella joka puikolla 2oy. Kavenna joka toinen kerros, kunnes jäljellä on viisi silmukkaa kaikilla puikoilla. Vaihda siniseen lankaan, kun olet neulonut raidalla neljä kerrosta ja neulo loput kavennukset sinisellä. Kavenna joka kerros, kunnes jäljellä on yhteensä 8 silmukkaa. Katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi ja päättele kaikki langat nurjalle.

18.10.20 valmistui myöskin nämä pienet sukat, jotka menevät 3 -vuotiaalle kummitytölle :) Jälleen käytin puikkoja 3.5. Lankoina oli 7 veljestä ruusu ja kirkas liila.

Ohje: Luo roosalla 41 silmukkaa. Neulo 1. kerros oikein ja neulo viimeinen ja ensimmäinen silmukka oikein yhteen. Näin saat reunasta tasaisemman ja siistimmän. Aloita sitten resori 2o 2n ja neulo sitä 10 kerrosta. Neulo kerros oikeaa liilalla ja sitten neljä kerrosta nurjaa liilalla. Neulo kolme kerrosta roosalla oikeaa ja neljäs kerros oikeaa liilalla. Neulo näin varteen neljä neljän kerroksen nurjaa liilalla ja aina väliin oikeaa, kuten edellä. Viimeisen nurjan kuvion jälkeen neulo kerros oikeaa roosalla ja neulo sitten resoria 2o 2n yhteensä 10 kerrosta. 

Aloita seuraavaksi kantalappu:

Poimi kantalappua varten 1. ja 4. puikoilta 10 silmukkaa ja neulo ristiinvahvistettua neulosta (ohje netistä): Oikealla joka toinen oikein ja nosta joka toinen. Nosta aina ensimmäinen silmukka. Nurjalla kaikki nurin paitsi nosta ensimmäinen. Neulo kantalappuun 14 kerrosta. Kavennetaan sitten ylimääräiset silmukat: Neulo edelleen ristiinvahvistettua neulosta oikealla, kunnes vasempaan reunaan jää 5 silmukkaa. Tee ylivetokavennus ja käännä työ. Neulo nurjaa, kunnes vasempaan reunaan jää 5 silmukkaa. Nosta silmukka, neulo seuraava nurin ja vedä nostettu neulotun yli. Kavenna näin kaikki reunasilmukat, kunnes jäljelle jää 10 silmukkaa. 

Poimi seuraavaksi sivusilmukat ja aloita samalla kiilakavennukset:

Neulo 2oy 1. puikon lopussa. Jätä 2. ja 3. puikoille 9 silmukkaa kummallekin. Neulo 2oy takakautta 4. puikon alussa. Kavenna, kunnes 1. ja 4. puikoilla on jäljellä 8 silmukkaa kummallakin. Näin jalkaterään jää 34 silmukkaa. Neulo kantalapun reunasta laskettuna viisi kerrosta roosalla. Neulo sitten neljän kerroksen raita liilalla. Neulo jalkaterään yhteensä kolme neljän kerroksen liilaraitaa ja väliin aina neljä kerrosta roosalla. 

Kärkikavennukset: Kun olet neulonut 22 kerrosta kantalapun reunasta laskettuna, kavenna 2oy niillä puikoilla, joilla on 9 silmukkaa. Neulo välikerros ja kavenna sitten joka puikolla 2oy. Kavenna joka toinen kerros, kunnes jäljellä on neljä silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes jäljellä on yhteensä 8 silmukkaa. Katkaise lanka, vedä silmukoiden läpi ja päättele kaikki langat nurjalle.



26.12.20 valmistuivat nämä sukkaset, joiden lankana oli joululahjaksi saatu 7 veljestä Lapintaika Lemmenloitsu. Käytin sukkiin koko kerän 100g ja neuloin sukat koon 3.5 puikoilla.




Sukkien varren pituus kantalapun alkuun asti venyttämättömänä on 17 cm ja venytettynä 19 cm. Jalkaterän pituus on 18.5 cm eli sukat sopivat koon 29-30 jalkoihin.

Ohje: Luo 49 silmukkaa. Neulo 1. kerros oikein ja neulo viimeinen ja ensimmäinen silmukka oikein yhteen. Aloita resori 2o 2n ja neulo sitä 16 kerrosta. Neulo neljä kerrosta kaikki nurin, neljä kerrosta kaikki oikein ja neljä kerrosta kaikki nurin. Jatka sitten resoria 10 kerrosta. Neulo uudelleen neljä kerrosta nurjaa, neljä oikeaa ja neljä nurjaa kerrosta. Neulo vielä resoria 10 kerrosta. Neulo sitten kantalappu ja kantapää:

Ota kantalappua varten 24 silmukkaa, 12 ensimmäiseltä ja 12 viimeiseltä puikolta. Neulo oikealla puolen joka toinen oikein ja nosta joka toinen silmukkaa. Neulo nurjalla kaikki nurin. Nosta oikealla puolen aina samat silmukat ja neulo samat. Nosta ensimmäinen silmukka aina kummallakin puolen. Neulo kantalappuun 20 kerrosta ja tee sitten kavennukset:

Neulo edelleen joka toinen oikein ja nosta joka toinen, kunnes vasemmassa reunassa on jäljellä 8 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo kaikki nurin, kunnes vasemmassa reunassa on 8 silmukkaa. Nosta silmukka, neulo seuraava nurin ja vedä nostettu neulotun yli. Kavenna näin kaikki reunasilmukat, kunnes keskelle jää 8 silmukkaa. Poimi sitten sivusilmukat ja aloita samalla kiilakavennukset:

Jätä 2. ja 3. puikoille 12 silmukkaa. Neulo 1. ja 2. puikon välistä silmukka edellisen kerroksen langasta kiertäen oikein 1. puikolle ja 3. ja 4. puikkojen välistä samalla tavoin silmukka 4. puikolle. Neulo 1. puikon lopussa 2oy ja 4. puikon alussa 2oy takakautta. Kavenna joka kerros, kunnes 1. ja 4. puikoille jää kummallekin 12 silmukkaa. Nyt työssä on 48 silmukkaa. Neulo koko jalkaterä oikeaa, kunnes kerroksia on kantalapun reunasta laskettuna 26 kerrosta. Neulo sitten kärkikavennukset:



Neulo joka puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa. Kavenna joka toinen kerros, kunnes puikoilla on 6 silmukkaa kullakin. Kavenna sitten joka kerros, kunnes jäljellä on yhteensä 8 silmukkaa. Katkaise lanka, vedä silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.







2 kommenttia:

  1. Hei! Baby Merinosta aloittelen sukkaa vastasyntyneelle lahjaksi. Puikot 2,5 on ja mietin kuinka pienet eli tuleeko liian pienet jos laitan 40 silmukkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Mä luulen, että tulee juuri sopivan kokoiset 🙂

      Poista