sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Kirjoneulelapaset

Heippa!

Tässä tulee ohje lapasiin, jotka tein tilauksesta. Lankoina käytin Novitan Duo -lankaa ja Pirtan sukkalankaa. Puikkoina resorissa ja peukalossa 3.5 ja muuten kokoa 4.5. Kuvioihin katsoin mallia Novitan lapasmallista, mutta sovelsin kuvioita hieman ja silmukkamäärä on eri näissä minun versioissa.

Luo 41 silmukkaa sinisellä Duolla puikoilla 3.5 ja neulo ensimmäinen kerros oikein. Neulo 1. ja viimeinen silmukka oikein yhteen ja aloita resori 2o 2n, jota neulot yhteensä --- kerrosta.

Vaihda resorin jälkeen työhön 4.5 koon puikot ja tee sinisellä langalla kahdella kerroksella silmukan lisäykset siten, että lisäät kummallakin kerroksella yhden silmukan joka puikolla neulon yksi silmukka oikein sekä etu- että takakautta. Näin saat työhösi 48 silmukkaa.

Peukalo tehdään intialaisena peukalokiilana (ohje löytyy esim. Novitan sivuilta)seuraavasti: Aloita peukalokiilan lisäykset samalla, kun aloitat ensimmäisen kuvion tekemistä.

Vasen lapanen: Jaa silmukat seuraavasti: 4, 18, 13, 13. Tee lisäykset joka kerroksella 1. puikolle neulomalla oikeita silmukoita 1. ja 2. puikon välistä niin, että nostat langan ja neulot sen kiertäen oikein 1. puikolle. Nyt, kun lisäyksiä tehdään ja samalla neulotaan kuvioita, voi kuvioiden neulominen olla hankalaa lisäysten yhteydessä. Minä tein niin, että laskin silmukoiden välit lisäykset mukaan lukien, jotta saan kuviot menemään järkevästi lapasessa lisäyskerroksilla. Neulo lisäyksiä niin kauan, että 1. puikolla on 22 silmukkaa. Nämä silmukat jaetaan sitten kahdelle puikolle niin, että 3. ja 4. puikoilta otetaan molemmilta yksi silmukka 1. ja 2. puikolle. Näin työssä on 12 silmukkaa/puikko. 2. puikon 18 silmukkaa siirretään apulangalle heti lisäysten loputtua odottamaan peukalon neulomista.

Oikea lapanen: Jaa silmukat seuraavasti: 13, 13, 18 ja 4. Tee lisäykset joka kerroksella 4. puikolle neulomalla oikeita silmukoita 3. ja 4. puikon välistä niin, että nostat langan ja neulot sen kiertäen oikein 4. puikolle. Neulo lisäyksiä niin kauan, että 4. puikolla on 22 silmukkaa. Nämä silmukat jaetaan kahdelle puikolle tasan ja 1. ja 2. puikolta otetaan näille puikoille yhdet silmukat, jotta työssä olisi joka puikolla 12 silmukkaa. 3. puikon 18 silmukkaa siirretään apulangalle heti lisäysten loputtua odottamaan peukalon neulomista.

Ohjeet lapasen kuvioihin:

Kuviot tehdään valkoisella langalla.

1. kuvio: Neulo joka toinen silmukka sinisellä ja joka toinen valkoisella yhteensä neljä kerrosta.
Neulo kaksi kerrosta sinisellä.

2. kuvio: 1. kerros: Neulo joka neljäs silmukka valkoisella ja muut sinisellä. 2. kerros: Neulo kolme silmukkaa valkoisella ja yksi sinisellä niin, että valkoiset levittäytyvät edellisen kerroksen valkoisen silmukan päälle ja sivuille. 3. kerros: Neulo 3 silmukkaa valkoisella ja yksi sinisellä niin, että sininen tulee edellisen kerroksen valkoisten keskelle, jolloin tämän kerroksen valkoinen kolmikko siirtyy kahden silmukan verran oikeall/vasemmalle, miten sitä sitten katsookaan :) 4. kerros: Neulo joka neljäs silmukka valkoisella ja muut sinisellä niin, että valkoinen silmukka tulee edellisen kerroksen valkoisten silmukoiden keskelle. Neulo yksi kerros sinisellä.

3. kuvio: 1. kerros: Neulo joka toinen silmukka valkoisella ja joka toinen sinisellä. 2. kerros: Neulo joka neljäs silmukka valkoisella ja muut sinisellä niin, että valkoinen tulee edellen kerroksen valkoisten väliin. 3. kerros: Neulo kuten 1. kerros. Neulo yksi kerros sinisellä.

4. kuvio: 1. kerros: Neulo joka neljäs silmukka valkoisella ja muut sinisellä. 2. kerros: Neulo kolme valkoisella ja yksi sinisellä niin, että valkoiset tulevat edellisen kerroksen valkoisen ympärille. Poimi seuraavalla kerroksella apulangalle vasemmassa lapasessa 2. puikon 18 silmukkaa ja oikeassa lapasessa 3. puikon 18 silmukkaa odottamaan peukalon tekemistä.  Tällä kerroksella neulotaan kaikki valkoisella, paitsi apulangalle poimittavat silmukat. Neulo seuraavakin kerros valkoisella ja sen jälkeen neulo viisi kerrosta joka toinen silmukka valkoisella ja joka toinen sinisellä. Neulo kaksi kerrosta sinisellä.

5. kuvio: 1. kerros: Neulo joka toinen valkoisella ja joka toinen silmukka sinisellä. Neulo kerros sinisellä. 3. kerros: Neulo joka toinen valkoisella ja joka toinen silmukka sinisellä, mutta neulo valkoiset eri kohtaan kuin 1. kerroksella. Neulo kerros sinisellä. 5. kerros: Neulo kuten 1. kerros.

Neulo sitten kaksi kerrosta sinisellä ja aloita kärkikavennukset seuraavalla kerroksella: Neulo 1. puikon alussa 2oy takakautta ensimmäisen silmukan jälkeen ja tee samoin 3. puikon alussa. Neulo 2. puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa ja tee samoin 4. puikon lopussa. Neulo kaksi kerrosta oikeaa ilman kavennuksia ja jatka sitten kavennuksia joka toisella kerroksella, kunnes puikkojen silmukoista on puolet jäljellä. Kavenna sitten joka kerroksella, kunnes jäljellä on yhteensä 12 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.

Peukalo: Poimi apulangalta 18 silmukkaa 3.5 puikoille ja neulo sinisellä ensimmäisellä kerroksella juuresta mukaan kaksi silmukkaa. Nyt sinulla on työssä 20 silmukkaa. Neulo oikeaa yhteensä 17 kerrosta koko ajan sinisellä. Kavenna sitten joka puikolla yksi silmukka ja neulo välikerros oikeaa. Kavenna joka kerroksella silmukka joka puikolla, kunnes jäljellä on yhteensä 8 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti