torstai 6. tammikuuta 2022

Unikko -sukat tikapuutekniikalla neulottuna

 Hei!

Loppiaisena valmistuivat vihdoin viime keväänä aloittamani Unikko -sukat, jotka neuloin käyttäen tikapuutekniikkaa. Sain keväällä yhden sukan valmiiksi eikä minulla ole tapana jättää neuleita kesken, mutta silloinpa jäi erään toisenkin sukan pari tekemättä. No nyt ovat molemmat valmiina ja kirjoittelen tähän hieman ohjetta sukkiin.

Neuloin sukat 7 Veljeksen mustasta ja valkoisesta langasta koon 3,5 puikoilla. Sukan varren pituus kantalapun alkuun saakka on 25 cm ja jalkaterän pituus 27,5 cm eli sukat sopivat koon 43 jalkoihin. Annoin nämä esikoistyttäreni jalkoihin, sillä hänellä on jo samankokoinen jalka kuin minulla ja ikää hänellä on 13 vuotta. Toiset kesken jääneet ja juuri valmistuneet sai kuopukseni.

Ohje:

Luo 61 silmukkaa mustalla. Neulo 1. kerros oikein ja neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Aloita valepalmikkoresori:

1.-2. kerros: 2n, 3o

3. kerros: 2n, nosta 1o neulomatta, neulo 2o ja vedä nostettu neulottujen yli

4. kerros: 2n, 1o, lk, 1o

Neulo valepalmikkoa viisi mallikertaa ja aloita sitten unikkokuvio ottaen mukaan valkoinen lanka. Neulo 60 silmukalla niin, että kuvion ulkopuolelle jäävät ylimääräiset silmukat neulotaan koko ajan valkoisella. Neulo kuvio tikapuutekniikalla, johon voit katsoa ohjevideon täältä. Unikkokuvion kaavion löydät Pinterestistä.

Neulo varteen yhteensä 50 kerrosta, mutta kavenna viiden viimeisen kerroksen aikana takana olevilla valkoisilla silmukoilla 2oy neljällä eri kerroksella, jolloin työhön jää 56 silmukkaa.

Neulo vahvistettu kantalappu: Poimi 4. ja 1. puikon silmukat samalle puikolle (yhteensä 28 silmukkaa) ja neulo oikealla joka toinen oikein ja nosta joka toinen. Nurjalla neulo kaikki nurin. Neulo oikealla aina samat silmukat ja nosta samat. Neulo kantalappuun 25 kerrosta ja tee sitten kantapään kavennukset:

Neulo oikealla ristiinvahvistettua neulosta, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo nurjaa, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo 2n yhteen. Kavenna näin reunasilmukat pois ja poimi sitten sivusilmukat. Jatka neuletta mustalla langalla ja aloita samalla kiilakavennukset:

Neulo 2oy 1. puikon lopussa ja 2oy takakautta 4. puikon alussa. Kavenna joka kerroksella, kunnes 1. ja 4. puikoille jää 13 silmukkaa kummallekin. Kavenna myös 2. ja 3. puikoilla kerran 2oy kavennusten alussa. Nyt työssä on yhteensä 54 silmukkaa. Neulo kantalapun reunasta laskettuna yhteensä 43 kerrosta ja tee sitten kärkikavennukset:

Neulo jokaisen puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa. Kavenna joka toinen kerros kaikilla puikoilla ennen viimeistä silmukkaa, kunnes puikoilla on 7 silmukkaa jokaisella. Kavenna joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12. Katkaise langat, vedä ne silmukoiden läpi ja päättele nurjalle. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti