Hae tästä blogista

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Päällyslapaset

Heips!


Neuloin tuossa talvella perheemme lastenhoitajalle hänen pyynnöstään lapaset, joihin käytin viime käsityömessuilta ostamaani Big Mamma -lankaa Tapion Lankakaupan pisteeltä ja tein niihin ekaa kertaa intialaisen lapasen (Ohje löytyy Novitan sivuilta muun muassa :) ). Lastenhoitaja sitten kysyi, voisinko neuloa näihin lapasiin vielä päälle toiset samasta langasta. Noh, nyt ne tuli tehtyä, joten saa ensi talveksi sitten tuplalapaset. Neuloin nämä ihan oman pääni mukaan niin, ettei minulla oli aiempia lapasia alle sovitettavaksi. Aika isothan nuo tuntuvat olevan, mutta sovitin niitä kuitenkin Islannista ostamiini lapasiin, joten katotaan, tuleeko saajan mielestä sopivat :)

Puikkoina käytin 3.5 puikkoja ja alla kuva käyttämästäni langasta.



Ohje:

Luo 56 silmukkaa ja neulo 1. kerros oikein. Neulo viimeinen ja ensimmäinen silmukka yhteen ja aloita valepalmikkoresori (ohje Googlesta):

1.-3. kerros: 2n, 3o
4. kerros: 2n, nosta 1o neulomatta, neulo 2o ja vie neulomatta jätetty 2o neulotun yli
5. kerros: 2n, 1o, lk, 1o

Toista mallikerta viisi kertaa ja seuraavaa mallikertaa vielä kaksi kerrosta. Neulo sen jälkeen kolme kerrosta oikeaa ja kavenna pois yksi silmukka. Tällöin työhön jää 54 silmukkaa.

Aloita intialaisen peukalon teko peukalokiilalla:

Vasen lapanen: Jaa silmukat puikoille näin: 4s, 23 s, 13 ja 14. Neulo 1. puikon 4 silmukkaa oikein ja neulo 1. ja 2. puikon välistä uusi silmukka nostamalla lanka ja neulomalla se kiertäen oikein. Neulo lisäykset 1. puikolle. Neulo muuten oikein paitsi tee näitä lisäyksiä puikkojen välistä 1. puikolle niin kauan, että 1. puikolla on 27 silmukkaa. Kun lisäykset ovat valmiit, siirrä 2. puikon 23 silmukkaa odottamaan apulangalle ja jaa muiden puikkojen silmukat tasaisesti 13, 14, 13 ja 14. Neulo sitten oikeaa niin kauan, että resorin jälkeen on oikeaa 45 kerrosta. 

Oikea lapanen: Jaa silmukat näin: 13, 14, 23 ja 4. Neulo oikeaa ja tee lisäykset 3. ja 4. puikon välistä 4. puikolle nostamalla lanka puikkojen välistä ja neulomalla se kiertäen oikein. Tee lisäykset joka puikolla, kunnes 4. puikolla on 27 silmukkaa. Kun lisäykset ovat valmiit, siirrä 2. puikon 23 silmukkaa odottamaan apulangalle ja jaa muiden puikkojen silmukat tasaisesti 13, 14, 13 ja 14. Neulo sitten oikeaa niin kauan, että resorin jälkeen on oikeaa 45 kerrosta. 

Aloita sitten kärkikavennukset:  Neulo 1. puikon alussa 2oy takakautta ensimmäisen silmukan jälkeen ja 2. puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa. Neulo 3. puikon alussa samoin kuin 1. puikon alussa ja 4. puikon lopussa samoin kuin 2. puikon lopussa. Kavenna joka toinen kerros, kunnes puikoilla on 6 ja 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka toinen kerros. Kun silmukoita on jäljellä 10, vedä lanka niiden läpi ja päättele nurjalle.

Peukalo: Poimi neljälle puikolle silmukat tasaisesti ja ota lisäksi peukalon juuresta kaksi silmukkaa nostaen lanka ja neuloen se kiertäen oikein. Nyt sinulla on peukaloa varten 25 silmukkaa. Neulo 12 kerrosta oikeaa ja kavenna sitten joka puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa. Kun silmukoita on jäljellä 9, vedä lanka niiden läpi ja päättele nurjalle.


Kerästä jäi vieläkin näin paljon ja olen vasta kahdet lapaset tehnyt :)



Tällaiselta intialainen peukalokiila näyttää lähempää.



Tässä vielä lapaset valmiina. Lapasen pituus on 27.5 cm ja leveys keskellä lapasta peukalon jälkeen on 12.5 cm. Nyt pitäisi hyvin mahtua normilapaset sisälle ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti