Hae tästä blogista

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Tenkkapoot

Moi!


Ostin pari viikkoa sitten 7 veljeksen Raita -lankaa, joka miellytti kovasti silmääni. Olin jo aiemmin ajatellut, että kohta kyllä kokeilen Niina Laitisen Tenkkapoot ja nyt löytyi väri, jolla halusin ne tehdä. Mallikuvio ei näyttänyt vaikealta, mutta siitä huolimatta purin sukan vartta kuusi kertaa. Viisi kertaa sen takia, että yksi silmukka puuttui ja kuudennen kerran, koska oli yksi silmukka liikaa. Kuvio on kyllä helppo, mutta en kunnolla pystynyt keskittymään sukan tekoon, kun täytyy välillä katsoa, mitä pikkuväki puuhaa :) Toinen sukka sujui jo hienosti, ei tarvinnut purkaa kertaakaan :D Toisen sukan neuloin kerän sisäpuolelta eli värit kulkevat siinä sitten päinvastaiseen suuntaan, mutta sehän on vain hauska yksityiskohta :)

Ohje löytyy Voihan Villasukka! -ryhmän tiedostoista sekä Ravelrystä. Ohjeessa sukat on neulottu Nallesta, mutta minä teen mieluummin paksummasta langasta. Tein sukat kuitenkin samalla silmukkamäärällä ja minusta tuli aika hyvät! Ei varmasti ole viimeinen kerta, kun tätä mallia teen :)


Näissä sukissa on käytetty 3.5 koon puikkoja, kuten ohjeessakin, mutta ohjeen lanka oli ohuempaa Nallea. Tein nämä kuitenkin samalla silmukkamäärällä kuin ohjeessa varren osalta. Varren ohjetta muokkasin niin, että jätin tekemättä viimeisen nurjan kerroksen kokonaan ja tein tarvittavat lisäykset edeltävältä oikealla kerroksella ja aloitin sen jälkeen suoraan kantalapun. Aluksi kyllä neuloin nurjan kerroksen, mutta se ei miellyttänyt silmääni, joten sovelsin.

Kantapään tein ohjeesta poiketen omaan tuttuun tyyliini Alma -mummun mallia soveltaen:

Poimi kantalapun tekemistä varten 4. puikolta 7 silmukkaa ja 1. puikolta myös 7 silmukkaa. Neulo oikealla oikein ja nurjalla nurin niin, että nostat aina aloitussilmukan. Neulo kantalappuun 16 kerrosta eli kaksi enemmän kuin silmukoita on, näin sukasta tulee istuvampi. Kun kantalappu on valmis, poimi sivusilmukat esim. tämän videon avulla, joka vinkattiin Facebookin Voihan Villasukka! ryhmässä. Silloin sivuihin ei jää yhtään ärsyttäviä reikiä ;)

Itse aloitan kiilakavennukset samalla kerroksella, jolla poimin sivusilmukat. Eli jätän 2. ja 3. puikoille valmiiksi lopullisen haluamani määrän silmukoita (näissä sukissa 14/puikko) ja kavennan ylimääräiset pois 1. puikon lopussa 2oy joka kerroksella ja 4. puikon alussa 2oy takakautta joka kerroksella, kunnes näillä puikoilla on 13 silmukkaa/puikko. Jalkaterään jää nyt 54 silmukkaa, mikä mielestäni on hyvin jalkaan istuva :)

Jatka sitten oikeaa neuletta kantalapun reunasta laskettuna 48 kerrosta ja aloita lopuksi kärkikavennukset. Poikkesin taas vähän ohjeen kavennuksista:

1. ja 3. puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa. 2. ja 4. puikon alussa 2oy takakautta ensimmäisen silmukan jälkeen. Kavenna joka toinen kerros, kunnes puikoilla on 6 ja 7 silmukkaa (1. ja 4. puikoilla alunperin 13 ja 2. ja 3. puikoilla alunperin 14 silmukka). Kavenna sitten joka kerros, kunnes jäljellä on yhteensä 10 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.

Varren pituus näissä sukissa on n. 19 cm ja jalkaterän pituus n. 25 cm. Sukat sopivat 38-39 kokoisiin jalkoihin.



Lankaa jäi tuommoinen pikkukerä jäljelle :) Täytyy ne sitten ujuttaa johonkin räsyneuleeseen ;)

Täältä löydät toiset tekemäni Tenkkapoot.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti