tiistai 18. lokakuuta 2016

Kirjoneulelapaset intialaisella peukalokiilalla

Moikka!

Vaihteeksi lapasia aloin tekemään. Yhdessä neuleryhmässä lupailin, et kuvaisin ohjevideoita intialaisen peukalokiilan tekemisestä, joten siksi oikeastaan aloin näitä lapasia tekemään. Videot ilmestyvät lähiaikoina blogiini.

Näissä lapasissa käytin Knit Pron puikkoja 3.5 ja lankoina luonnonvalkoista 7 veljestä ja sinistä Juhania.

Luo 45 silmukkaa. Neulo 1. kerros oikein ja viimeinen ja ensimmäinen silmukka oikein yhteen. Neulo sitten resoria 2o 2n yhteensä 19 kerrosta ja sen jälkeen kerros oikeaa sinisellä. Aloita intialainen peukalokiila seuraavalla kerroksella. Neulo kaksi kerrosta vielä sinisellä ja ota seuraavalla kerroksella mukaan luonnonvalkoinen lanka kuviota varten ja lisää työhön neljä silmukkaa ensimmäisellä kuviokerroksella, ettei työstä tule liian kireä kuvioita tehdessä. Tee lisäykset niin, että puikoilla, joilla on 11 silmukkaa, lisäät molemmille yhdet silmukat neuloen yksi silmukka oikein sekä etu- että takakautta. Puikolla, jolla on 18 silmukkaa, lisäät kaksi silmukka. (Silmukoiden jaotteluohje alapuolella)

Intialainen peukalokiila:

Vasen lapanen: Jaa silmukat seuraavasti. Neljä silmukkaa 1. puikolle, 18 silmukkaa toiselle puikolle ja 11 silmukkaa sekä 3. että 4. puikoille. Tee yhteensä 18 silmukan lisäystä seuraavasti. Neulo 1. puikon neljä silmukkaa ja lisää silmukka 1. ja 2. puikon välistä nostamalla lanka edelliseltä kerrokselta ja neulomalla se kiertäen oikein takakautta 1. puikolle. Jatka lisäyksiä samalla tavalla nostaen lanka 1. ja 2. puikon välistä yhteensä 18 kertaa, jolloin 1. puikolle tulee 22 silmukkaa. 

Oikea lapanen: Jaa silmukat seuraavasti. 1. ja 2. puikolle kummallekin 11 silmukkaa, 3. puikolle 18 ja 4. puikolle neljä silmukkaa. Tee lisäykset 3. ja 4. puikon välistä 4. puikolle nostaen lanka puikkojen välistä ja neulomalla se kiertäen oikein takakautta 4. puikolle. Tee lisäyksiä joka kerroksella niin, että lopulta 4. puikolla on 22 silmukkaa.

Lisäyspuikolle tulee 24 silmukkaa sen takia, että kun lapasessa on 48 silmukkaa eli joka puikolla 12, niin lisäyspuikon silmukat jaetaan tasan kahdelle puikolle, koska vasemmassa lapasessa 2. puikon 20 silmukkaa ja oikeassa lapasessa 3. puikon 20 silmukkaa tarvitaan peukaloa varten.

Lapasen kuviot menevät seuraavasti:

1. kuvio (O): Neulo joka neljäs silmukka valkoisella ja muut sinisellä niin, että aloitussilmukka on sininen ja valkoinen tulee sen jälkeen. Seuraavalla kerroksella neulo joka toinen valkoisella niin, että aloitussilmukka on valkoinen. Neulo kaksi seuraavaa kerrosta samoin ja viides kerros, kuten ensimmäinen.



Välikerrokset: yksi sininen kerros, yksi valkoinen kerros ja yksi sininen kerros.

2. kuvio (siemen): Neulo joka toinen silmukka valkoisella ja joka toinen sinisellä.




Välikerrokset: yksi sininen kerros, yksi valkoinen kerros ja yksi sininen kerros.

3. kuvio (siksak): Neulo joka neljäs silmukka valkoisella niin, että aloitussilmukka on valkoinen. Seuraavalla kerroksella neulo joka toinen silmukka valkoisella niin, että valkoiset silmukat tulevat edellisen kerrosten valkoisten väleihin vinosti. Neulo kolmas kerros joka neljäs silmukka valkoisella niin, että kaksi aloitussilmukkaa tehdään sinisellä ja kolmas on valkoinen.




Välikerrokset: Neulo yksi sininen kerros, yksi valkoinen kerros ja yksi sininen kerros.

4. kuvio (laatikko): Neulo 1o sinisellä ja 2o valkoisella. Toista kerros loppuun tällä ja tee kaksi seuraavaa kerrosta samoin. 




Välikerrokset: yksi sininen kerros, yksi valkoinen kerros ja yksi sininen kerros.

5. kuvio (sydän): Neulo joka kuudes silmukka valkoisella langalla. Seuraava kerros: Neulo vuoronperään kolme silmukkaa sinisellä ja kolme valkoisella niin, että valkoiset silmukat tulevat edellisen kerroksen valkoisen silmukan päälle ja sivuille. Neulo seuraavalla kerroksella viisi silmukkaa valkoisella ja yksi sinisellä vuoron perään jälleen niin, että valkoiset silmukat tulevat edellisen kerroksen päälle ja sivuille. Neljännellä kerroksella neulo joka kolmas silmukka sinisellä niin, että edellisen kerroksen keskimmäisen valkoisen silmukan päälle tulee sininen silmukka eli sydämen kolo.




Välikerrokset: yksi sininen kerros, yksi valkoinen kerros ja yksi sininen kerros.

6. kuvio (tiimalasi): 1. ja 6. kerros: Neulo yksi sininen silmukka ja viisi valkoista vuoron perään. 2. ja 5. kerros: Neulo kolme sinistä silmukkaa ja kolme valkoista vuoron perään. Valkoiset tulevat edellisen kerroksen keskimmäisten valkoisten päälle. 3.-4. kerros: Neulo yksi valkoinen silmukka ja viisi sinistä silmukkaa vuoron perään. Valkoinen silmukka tulee edellisen kerroksen valkoisen silmukan päälle.



Välikerrokset: yksi sininen kerros, yksi valkoinen kerros ja yksi sininen kerros.

7. kuvio (vinoruutu): 1. ja 5. kerros: Neulo viisi sinistä silmukkaa ja yksi valkoinen vuoron perään. 2. ja 4. kerros: Neulo kaksi valkoista silmukkaa edellisen kerroksen valkoisen silmukan molemmin puolin ja neulo muutoin sinistä. Toista tätä koko kerros. 3. kerros: neulo kaksi valkoista silmukkaa edellisen kerroksen valkoisten silmukoiden ympärille niin, että toinen silmukka tulee edellisen kerroksen vasemman silmukan vasemmalla puolelle ja oikea silmukka oikealle puolelle. Neulo muutoin sinistä. Toista tätä koko kerros.



Välikerrokset: yksi sininen kerros, yksi valkoinen kerros (kärkikavennusten ensimmäinen kerros, kts. ohje alempaa) ja yksi sininen kerros.

8. kuvio: Neulo joka toinen silmukka valkoisella ja joka toinen sinisellä seitsemän kerroksen ajan. Sen jälkeen lapanen neulotaan loppuun sinisellä langalla samalla kaventaen.




Kärkikavennukset: Neulo 1. ja 3. puikon alussa 2oy ensimmäisen silmukan jälkeen. Neulo 2. 4. puikon lopussa 2oy takakautta ennen viimeistä silmukkaa. Kavenna joka toinen kerros, kunnes joka puikolla on 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes jäljellä on yhteensä 8 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.

Peukalo: Poimi peukaloa varten jätetyt 20 silmukkaa ja lisää peukalon juuresta vielä kaksi silmukkaa mukaan. Jaottele silmukat puikoille 5-6-5-6. Jatka kesken jäänyt kuvio (laatikko) loppuun ja tee sen jälkeen välikerrokset (yksi sininen, yksi valkoinen ja yksi sininen). Neulo peukaloon toiseksi kuvioksi seitsemän kerrosta niin, että joka toinen silmukka on valkoinen ja joka toinen sininen ja seuraavalla kerroksella värit vaihtavat paikkaa. Kun olet neulonut nämä seitsemän kerrosta, neulo kaksi kerrosta sinisellä ja aloita sen jälkeen kärkikavennukset. Kavenna joka puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa. Toisella kavennuskerroksella kavenna vain niillä puikoilla, joilla on enemmän silmukoita kuin muilla puikoilla. Nyt sinulla on neljä silmukkaa joka puikolla. Kavenna vielä kaksi kerrosta 2oy joka puikolla ja lopuksi työhön jää yhteensä 8 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti