lauantai 10. helmikuuta 2018

Säärystimet lampaanvillasta

Hei!

Vihdoin sain valmiiksi neuletyön jonka aloitin kesällä 2016.. Meni jotenkin innostus tehdä sitä
ja nyt vasta sain innostuksen takaisin! Ostin toukokuussa 2016 Islannin reissulla monta eriväristä kerää lampaanvillaa. Aloitin valkoisesta lampaanvillasta säärystimet ja yhdistin siihen kivan värisen raitalangan sekä punaista lampaanvillaa :)




Neuloin säärystimet nelosen koivupuikoilla, joista vielä katkesi kaksi, kun yksi lapsistani istui työn päälle. Älä koskaan jätä neuletta valvomatta väärään paikkaan :D

Ohje:

Luo punaisella 57 silmukkaa. Neulo 1. kerros oikein ja neulo viimeinen ja ensimmäinen silmukka oikein yhteen. Aloita resori 2o 2n ja neulo sitä yhteensä 9 kerrosta. Jatka sitten resoria valkoisella 10 kerrosta. Ota sitten mukaan raitalanka ja neulo sillä kerros oikeaa. Huom! Säärystimiin tehdään lisäyksiä silmukoihin matkan varrella ja nämä lisäykset on kerrottu erikseen ohjeen lopussa.

Aloita kerrosrivinousu:

Neulo kaksi kerrosta valkoisella niin, että nostat joka kolmannen silmukan. Nosta aina samat silmukat.
Neulo kolmas kerrosta raitalangalla ja neulo kaikki silmukat.

Toista kerrosrivinousu kuusi kertaa. Neulo sen jälkeen kaksi kerrosta valkoisella oikeaa ja kerros raitalangalla ja aloita taas kerrosrivinousu (kuusi mallikertaa).

Säärystimiin tulee yhteensä viisi kuuden kerrosrivinousun mallikertaa ja niiden väliin aina kaksi kerrosta valkoisella oikeaa.

Viidennen kerrosrivinoususetin jälkeen neulotaan 12 kerrosta 2o 2n -resoria valkoisella ja kavennetaan ensimmäisellä kerroksella kuusi silmukaa niin, että työhön jää 70 silmukkaa. Valkoisen jälkeen neulotaan resoria punaisella vielä 11 kerrosta ja sen jälkeen päätellään silmukat neuloen oikealla ja tehdään ylivetokavennuksia.

Punaisella virkataan koko matkalta takasauman päälle puolipylväitä, jolloin takasaumasta tulee siistimpi ja punaiset päät saadaan sopimaan paremmin säärystimen värimaailmaan :)

Säärystimen pituus on 43 cm.



Silmukoiden lisäykset säärystimeen:


Lisää ensimmäiset neljä silmukkaa (yksi per puikko), kun teet valkoisella välikerroksia ensimmäisen kerrosrivinoususetin jälkeen. Nyt työssäsi on 60 silmukkaa.

Lisää seuraavan kerran kaksi silmukkaa (yksi per puikko), kun aloitat kolmatta kerrosrivinousupalasta. Nyt työssä on 62 silmukkaa.

Lisää kaksi silmukkaa, kun neulot kolmannen kerrosrivinousun toista raitalankakerrosta. Nyt työssä on 64 silmukkaa.

Lisää jälleen kaksi silmukkaa, kun neulot kolmannen kerrosrivinousun viidettä raitalankakerrosta. Nyt työssä on 66 silmukkaa.

Lisää kaksi silmukka, kun neulot kolmannen kerrosrivinousun viimeistä raitalankakerrosta. Nyt sinulla on 68 silmukkaa.

Lisää kaksi silmukkaa, kun neulot neljännen kerrosrivinousukuvion nostokerrosta toisen raitalankakerroksen jälkeen. Nyt työssä on 70 silmukkaa.

Lisää kaksi silmukkaa, kun neulot neljännen kerrosrivinousukuvion nostokerrosta neljännen raitalankakerroksen jälkeen. Nyt työssä on 72 silmukkaa.

Lisää kaksi silmukkaa, kun neulot viimeisen kerrosrivinousukuvion toista raitalankakerrosta. Nyt työssä on 74 silmukkaa.

Lisää vielä kaksi silmukkaa, kun neulot viimeisen kerrosrivinousukuvion kolmatta raitalankakerrosta. Nyt työssä on 76 silmukkaa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti