Hae tästä blogista

lauantai 11. huhtikuuta 2020

Villasukat looppaamalla

Heippa!

Olin pitkään jo miettinyt, että pitäisi kokeilla looppausta ja vihdoin ryhdyin tuumasta toimeen!
Neuloin villasukat Oiva -sukkalangasta, jota ostin Lankamaailmasta talvilomalla. Kulutin yhden kerän näihin sukkiin ja neuloin ne koon 3,5 pyöröpuikoilla, joiden pituus oli 80 cm.




Yritin katsoa netistä ohjeita looppaamiseen, mutta ohjevideoista tai sanallisista ohjeista ei oikein ollut apua. Loin silmukoita ja tuijotin tekelettäni ihmetellen, mitä tässä pitäisi tehdä. Hetken, kun mietin, oivalsin, mitä minun pitää tehdä ja siitä se pikku hiljaa lähti. Virheitä tuli pitkin matkaa, mutta ihan käyttökelpoiset sukat sain aikaiseksi. Moni kehuu tätä tapaa neuloa, mutta minuun ei vielä kolahtanut. Kokeilen ehkä joskus uusiksi paremmalla onnella.

Sukkien varren pituus on 15 cm ja jalkaterän pituus 27.5 cm. Sukat sopivat omiini, koon 43 jalkoihin.



Ohje(merkinnät oy = oikein yhteen, ny = nurin yhteen)

Luo 57 silmukkaa. Neulo 1. kerros oikein ja neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Neulo sitten resoria 2o 2n yhteensä 12 kerrosta. Neulo seuraavaksi neljä kerrosta oikeaa. *Neulo seuraava kerros nurjaa, sitä seuraavat kaksi kerrosta oikeaa. Neulo sen jälkeen kerros 1o 1n ja sen jälkeen kerros oikeaa. Neulo kerros 1n 1o ja kaksi kerrosta oikeaa*. Toista *-* neljä mallikertaa.
Neulo sen jälkeen vielä kerros nurjaa, kaksi kerrosta oikein ja kerros 1o 1n. Aloita sitten kantalappu:

Kantalappu neulotaan toisessa sukassa 1.-2. puikkojen silmukoilla ja toisessa sukassa 3.-4. puikkojen silmukoilla. Ota kantalappua varten kahden puikon silmukat, yhteensä 28. Neulo kantapää ristiinvahvistettuna:

Neulo oikealla joka toinen oikein ja nosta joka toinen. Nosta ensimmäinen silmukka aina. Neulo nurjalla kaikki nurin. Vaihda oikealla puolella joka kerroksella neulottavia ja nostettavia silmukoita. Neulo kantalappuun 25 kerrosta ja kavenna sitten kantapäätä varten silmukoita:

Neulo edelleen ristiinvahvistettua neulosta:

Neulo oikealla, kunnes reunaan jää 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus ja käännä työ. Neulo nurjaa, kunnes reunaan jää 10 silmukkaa. Nosta silmukka, neulo seuraava nurin ja vedä neulomatta jätetty neulotun yli. Jatka kavennuksia näin, kunnes jäljelle jää 10 silmukkaa.

Poimi sitten sivusilmukat esim. tämän Youtube -videon avulla:) Aloita kiilakavennukset samalla kerroksella, kun poimit silmukoita: Neulo 2oy 1. puikon lopussa ja 2oy takakautta 4. puikon alussa. Kavenna joka kerroksella, kunnes puikoille jää 14 silmukkaa kummallekin. 2. ja 3. puikoilla on 13 silmukkaa kummallakin.

Jatka 2. ja 3. puikolla kuviota seuraavasti: *2 kerrosta oikeaa, 1 kerros 1o 1n, 2 kerrosta oikeaa, 1 kerros 1n 1o*. Neulo *-* 8,5 mallikertaa (kunnes kantalapun reunasta on neulottu 49 kerrosta). 

Neulo vielä kärkikavennukset:

Kavenna joka puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa joka toinen kerros. Neulo joka puikolla oikeaa. Kun puikoilla on jäljellä 7-6-6-7 silmukkaa, kavenna joka puikolla, kunnes jäljellä on yhteensä 10 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti