Hae tästä blogista

sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Unisukkia

16.7.22

Moi!

Neuloin lyhytvartiset sukat langasta nimeltä Schafwolle, jota ostin joskus Lankamaailmasta kaksi 50g kerää. Lanka on kokonaan villaa, joten nämä sukat sopivat unisukiksi tai lämmittelemään vaikka mökillä :) Molemmista keristä jäi vielä lankaa ja neuloin loput mukaan tilkkutäkkiin, joka on vielä kesken.




Varren pituus kantalapun alkuun asti on 6 cm ja jalkaterän pituus 28.5 cm. Sukat sopivat siis koon 44-45 jalkoihin. Neuloin sukat koon 3.5 puikoilla.

Ohje: (merkinnät oy = oikein yhteen ja ny = nurin yhteen)

Luo 57 silmukkaa. Neulo ensimmäinen kerros oikein ja neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Näin saat siistin reunan sukkaan. Neulo sitten resoria toistaen 1o takakautta 1n yhteensä 18 kerrosta. Neulo sitten kantapää. Poimin neuleryhmästä kantapäätä koskien sellaisen vinkin, että siihen voisi koittaa paritonta silmukkamäärää ja kokeilin sitä nyt, josko tulisi vielä vähän siistimpi kantapää. Poimi kantalappua varten 4. puikon ja 1. puikon silmukat samalle puikolla. Neulo ensimmäisellä kerroksella puikkojen vaihtumiskohtaan yksi uusi silmukka edellisen kerroksen langasta oikein takakautta neuloen. Nyt kantalappuun on 29 silmukkaa. Neulo nurjalla kaikki nurin ja oikealla siten, että nostat ensimmäisen ja neulot kaksi seuraavaa oikein, sitten nosta joka toinen ja neulo oikein joka toinen. Lopussa neulo kolme viimeistä oikein. Oikealla puolen nostetaan aina samat silmukat ja neulotaan samat. Näin saadaan vahvistettu kantapää. Neulo kantalappuun 25 kerrosta ja tee sitten kantapään kavennukset:

Neulo oikealla vahvistettua kantapäätä, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Neulo nurjalla kaikki nurin, kunnes reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo 2 nurin yhteen ja käännä työ. Kavenna näin reunasilmukat, jolloin jäljelle jää 11 silmukkaa. 

Poimi seuraavaksi sivusilmukat ja aloita samalla kiilakavennukset:

Neulo 2oy 1. puikon lopussa ja 2oy takakautta 4. puikon alussa. Kavenna joka kerros ja jaa kantapäähän jääneet 11 silmukkaa 1. ja 4. puikoille siten, että kiilakavennusten viimeisen kierroksen jälkeen molemmilla puikoilla on 14 silmukkaa. Jalkaterään jää nyt siis 56 silmukkaa. Neulo sitten oikeaa neuletta kantalapun reunasta laskettuna 58 kerrosta ja tee sitten kärkikavennukset:

Neulo joka puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa. Kavenna joka toinen kerros, kunnes silmukoita on jäljellä 7 jokaisella puikolla. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12. Katkaise lanka ja vedä lanka silmukoiden läpi.


Oletko vielä neulonut banaanisukkia? Katso ohje Banaanisukkiin :)

1 kommentti: