Hae tästä blogista

maanantai 1. elokuuta 2016

Eriparia säärystimiin ;)

Moro!


Lankakerien loppuja taas tuhosin neulomalla tällä kertaa säärystimet. Omiin jalkoihin ne on ihan liian ahtaat, minulla kun on aika paksut sääret. En tiedä, kelle menevät, katotaan sitä myöhemmin :)

Lankoina 7 veikkaa oli lähes kaikki, yksväristä ja Polkkaa ainakin. Mukana myös Lauri -lankaa pikkuisen. Puikkoina taasen 3.5 puikot.

Ohje:

Luo 71 silmukkaa yksivärisellä ja neulo 1. kerros oikein ja viimeinen ja ensimmäinen silmukka yhteen. Aloita sitten valepalmikkoresori (ohje Googletettu):

1.-3. kerros: 2n, 3o
4. kerros: 2n, nosta 1o neulomatta, neulo 2o ja vedä neulomatta jätetty 2o neulotun yli
5. kerros: 2n, 1o, lk, 1o

Toista valepalmikkomallikerta kolme kertaa ja ota sitten mukaan raita- tai polkkalanka. Lisää resorin jälkeen kolme silmukkaa esim. neuloen viimeisellä ja ensimmäisellä puikolla yksi silmukka oikein sekä etu- että takareunasta. Resorin jälkeen aloitetaan kerrosrivinousu, johon tarvitsee neljällä jaollisen silmukkamäärän. Lisäysten jälkeen työssä on 74 silmukkaa. Ohjeen löysin tähänkin Googlesta ja kerrosrivinousua neulotaan näin:

Neulo 2o, nosta raidallinen silmukka ja neulo 3 oikein. Jokaiseen nostettujen silmukoiden väliin tulee siis 3o neulottua, joten viimeisen nostetun jälkeen tulee vielä yksi oikein neulottu, koska alussa neulottiin kaksi oikein. Neulo kaksi kerrosta samoin eli nostat joka neljännen silmukan ja neulot oikeaa yksivärisellä. Kolmas kerros neulotaan oikein raidallisella niin, että myös nostetut silmukat  neulotaan.

Neulotaan kerrosrivinousua niin kauan, että pystysuunnassa nostettuja silmukoita on viisi. Kun viimeinen kerros silmukoita nostetaan, neulotaan sen jälkeen seitsemän kerrosta oikeaa vuorotellen kahdella langalla ja kavennetaan samalla 1. puikon alussa ja 4. puikon lopussa yhteensä neljä silmukkaa tämän seitsemän kerroksen aikana. Nyt työssä on 70 silmukkaa.

Aloitetaan sitten kerrosrivinousu uudellaan niin, että nyt nostetut silmukat ovatkin yksivärisiä ja nostojen aikana oikeaa neulotaan raidallisella. Kun olet jälleen neulonut pystypäin viisi nostettua silmukkaa, aloita taas oikea neule vuorotellen kahdella langalla ja kavenna taas pois neljä silmukkaa eri riveillä. Nyt työssä on 66 silmukkaa. 

Aloita kerrosrivinousu nostaen kuviolliset silmukat. Jätä yksi kerrosrivinousu kohta pois aina työn takana, jolloin etupuoli pysyy siistimpänä. Neulo taas pystypäin niin monta kerrosta, että nostettuja silmukoita on viisi. Neulo sen jälkeen 7 kerrosta vuorolangoin oikeaa ja kavenna tällä kertaa pois kaksi silmukkaa. Nyt seuraavien reunimmaisten kerrosrivinousujen väliin jää viisi oikeaa silmukkaa. ja työssä on 64 silmukkaa. Neulotaan jälleen viisi nostettua silmukka kerrosrivinousua tällä kertaa yksivärisellä langalla ja sen jälkeen taas 7 kerrosta oikeaa vuorolangoin, jolloin kavennetaan kaksi silmukkaa ja työhön jää 62 silmukkaa. Jos raitalangat loppuvat, voi aivan hyvin tehdä kahdella yksivärisellä, kuten minä tein. 

Viimeinen kerrosrivinousu neulotaan eri yksivärisellä kuin edellinen ja sen jälkeen heti kavennetaan pois 7 silmukkaa, niin, että resoriin jää 55 silmukkaa valepalmikkoa varten. Valepalmikkoa neulotaan samalla värillä kuin alussakin kolme mallikertaa ja heti viimeisen mallikerran jälkeen päätellään silmukat neulomalla. Minun säärystimissäni on pohjaväri koko ajan sama, toisessa oranssi ja toisessa turkoosi :)

Päälle virkkasin vielä kukkasia eri väreillä ja sijoittelin ne säärystimien eteen ja taa. Kukat virkkasin katsomalla mallia Punomon sivuilta ja itse siitä sitten vähän sovelsin :D

Ohje kukkiin:

Puikko nro 3. Luo neljä silmukkaa ja neulo piilosilmukalla kiinni renkaan alkuun. Virkkaa sitten 11 kjs (ketjusilmukkaa) renkaaseen ja sulje piilosilmukalla kiinni alkuun. Virkkaa viisi kjs ja kiinnitä piilosilmukalla joka toiseen silmukkaan. Viiden ketjusilmukan rinkuloita tulee kuusi. Virkkaa kuhunkin rinkulaan viisi pylvästä ja kiinnitä ne piilosilmukalla rinkuloiden väliin eteen silmukkaan. 

Virkkaa sitten neljä ketjusilmukkaa, jotka kiinnität sopivin välein kukaan eteen sisärenkaaseen. Näitä rinkuloita tulee 7-8 riippuen, millaisilla väleillä kiinnität ne. Virkkaa näihin rinkuloihin vielä neljä pylvästä kuhunkin ja kiinnitä rinkuloiden väliin eteen. Katkaise sitten lanka ja kiinnitä samalla langalla kukka säärystimeen. Jos ohje on epäselvä, kysy minulta lisää tai käy sivulla punomo.fi, sieltä löytyy useampiakin virkkausohjeita kukille.

Säärystimien pituus on 38 cm ja olivat vielä liian pitkät 7,5 -vuotiaan tyttäreni jalkoihin (tyttäreni pituudeltaan yli 120 cm :) )



2 kommenttia:

  1. Onpas kivat, tulee ihan Frozen-elokuva mieleen tuosta sinisestä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Niin muuten tuleekin! Frozen on tyttäreni lempijuttuja :)

    VastaaPoista