Hae tästä blogista

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Vaaleat Maariat

Moi!

Pitkästä aikaa Maariat ajattelin neuloa. Kuvio on nätti ja tein vielä hempeällä värillä. Jalkaterän pituus on 25 cm eli sopivat koon 38-39 jalkoihin :)

Lankana käytin Regiaa:


Ohje sukkiin löytyy mm. Facebookin Voihan Villasukka! -ryhmästä sekä Ravelrystä. Malli on Niina Laitisen suunnittelema. Kerron tässä ohjeen niiltä osin, miten muokkasin ohjetta omiin sukkiin.

Puikkoina käytin 3.5 koon puikkoja.

Ohje:

Luo 53 silmukkaa ja neulo 1. kerros oikein. Neulo viimeinen ja ensimmäinen silmukka oikein yhteen ja jatka siitä ohjeen mukaan niin, että 1. ja 4. puikoille jää molemmille 14 silmukkaa. Kavennetaan vielä alussa 2oy sopivassa kohti resorin jälkeen, niin että työhön jää 51 silmukkaa. 

Sukan varren pituus on 16 cm.

Kantapää tehdään ristiinvahvistettuna. Ota kantalappua varten 1. puikolta 14 silmukkaa ja 4. puikolta 14 silmukkaa. Jätä muut silmukat odottamaan keskipuikoille. Neulo kantalappua oikealla puolella nostaen joka toinen silmukka ja neuloen joka toisen. Nurjalla neulo nurin kaikki paitsi nosta aina ensimmäinen. Oikeallakin puolella nostetaan aina ensimmäinen silmukka. Neulo kantalappua yhtä monta kerrosta kuin mitä on silmukoita kantalapussa. Poimi sitten sivusilmukat esim. tämän Youtubesta löytyvän hyvän videon avulla :)

Aloita kiilakavennukset jo silmukoiden poimimiskerroksella niin, että keskipuikoille jää kuviota varten tarvittavat silmukat ja muut siirretään takaisin reunapuikoille. Kavenna 1. puikon lopussa 2oy joka kerroksella ja 4. puikon alussa 2oy takakautta joka kerroksella. Kavenna, kunnes jalkaterään jää yhteensä 60 silmukkaa.

Jatka sitten mallikuvion neulomista ja 1. ja 4. puikoilla oikeaa neuletta, kunnes jalkaterän pituus on 20 cm. Aloita sitten kärkikavennukset ohjeen mukaan tai kuten itse tein, että kavensin kuviopuolella ohjeen mukaan, mutta jaoin ensin silmukat tasaisesti joka puikolle (15/puikko) ja kavensin sitten ohjeen mukaan vasta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti