Hae tästä blogista

lauantai 24. joulukuuta 2016

Tapparasukat

Heissan!

Viimeiset pukin konttiin tarkoitetut neulomukset valmistuivat aatonaattona. Nämä sukat menevät joululahjaksi ystäväperheen isännälle koossa 44. Vaimonsa toivoi, josko tekisin Tappara -aiheiset sukat ja niin minä tein :D

Lankoina sukissa käytin Pirtan harmaata ja tummansinistä sukkalankaa.

Tappara -logoon käytin Valkoista Pirta sukkalankaa, oranssia Heart -lankaa ja sinistä vähän paksumpaa lankaa, jonka merkistä en ole varma, kun vyöte on hukkunut. Logoon mallikaavion löysin Viiriäisenpesän blogista. Ja lisäksi otin oikean villasukan varren kuvan malliksi netistä.



Jalkaterän pituus 28 cm. Varren pituus 18  cm.

Ohje:

Luo 65 silmukkaa harmaalla ja neulo 1. kerros oikein. Neulo viimeinen ja ensimmäinen silmukka oikein yhteen ja aloita resori 2o 2n, jota neulot 13 kerrosta ensimmäisen kerroksen jälkeen. Sukan varressa kavennetaan seuraavasti:

Neulo 28 kerrosta oikeaa, kunnes teet yhdellä puikolla 2oy kavennus ja seuraavalla kerroksella toisella puikolla 2oy. Neulo 9 kerrosta eteenpäin ja kavenna 2oy kahdella muulla puikolla. Nyt työssä 56 silmukkaa. Seuraavalla kerroksella aloitetaan kantalappu:

Poimi kantalappua varten 4. puikolta viimeiset kahdeksan silmukkaa ja ensimmäiseltä puikolta kahdeksan ensimmäistä silmukkaa. Jätä muut silmukat odottamaan 2. ja 3. puikoille (siirrä 1. puikon 8 silmukkaa 2. puikolle ja 4. puikon 8 silmukkaa 3. puikolle). Neulo kantalappua edestakaisin oikealla oikein nostaen aina ensimmäinen silmukka ja nurjalla nurin nostaen aina ensimmäinen silmukka. Neulo kantalappuun yhteensä 17 kerrosta ja poimi sitten sivusilmukat tämän Youtube -videon avulla. Tulee nimittäin siistiä jälkeä ;) Tämä kantapäämalli ilman sivusilmukoiden poimimistekniikkaa videon avulla on nimeltään Alma -mummun kantapää. Sen ohje löytyy googlettamalla.

Neulo kiilakavennukset joka kerroksella 1. puikon lopussa 2oy ja 4. puikon alussa 2oy takakautta aloittaen heti poimimiskerroksella. Muista siirtää ne silmukat takaisin 1. ja 4. puikolle, jotka siirsit kantalappua aloittaessasi odottamaan ja kavenna vasta näiden silmukoiden reunoista kiilakavennuksia. Kavenna niin kauana, että 1. ja 4. puikoille jää kummallekin 14 silmukkaa.

Aloita raitojen neulominen, kun kantalapun reunasta on kerroksia yhteensä 25.

Tein raidat päinvastoin sukasta toiseen. Eli toisessa sukassa raidat kulkevat näin:

7 kerrosta sinisellä, kuusi kerrosta harmaalla ja kuusi sinisellä, viisi kerrosta harmaalla ja viisi sinisellä jne, kunnes on tehty yksi kerros harmaalla ja yksi sinisellä. Sen jälkeen jatketaan harmaalla kavennusten loppuun saakka.

Toisessa sukassa tehdään näin:

Kerros sinisellä ja harmaalla, kaksi kerrosta sinisellä ja harmaalla jne, kunnes on tehty seitsemän kerrosta sinisellä. Sen jälkeen loppu neulotaan harmaalla.

Kärkikavennukset alkoitetaan 61 kerroksen jälkeen:

Neulo 1. puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa ja tee samoin 3. puikon lopussa. Neulo 2oy takakautta 2. puikon alussa ensimmäisen silmukan jälkeen ja tee samoin 4. puikolla. Kavenna joka toinen kerros, kunnes puikoilla on jäljellä 7 silmukkaa kullakin. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita on jäljellä yhteensä 12. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele nurjalle.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti