Hae tästä blogista

keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Perussukat koossa 45-46

 27.7.22

Heippa! Neljä päivää sitten valmistuivat nämä sukat Regiasta, jonka joskus ostin Lankamaailmasta. Varmaan vuosia roikkunut lankalaatikossani, mutta nyt päätin sen käyttää. Ihan koko kerä ei kulunut sukkiin, joten neuloin lopusta palan tilkkupeittooni, joka sekin valmistuu joskus 😀



Varren pituus kantalapun alkuun saakka on 16 cm ja jalkaterän pituus 28.5 cm. Neuloin sukat koon 3,5 puikoilla. Puikkosuositus tässä langassa on 4-5, mutta hyvät tuli mielestäni tälläkin puikkokoolla, jota käytin.

Ohje:

Luo 57 silmukkaa ja neulo ensimmäinen kerros oikein. Neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Neulo sitten resoria 1o takakautta 1n yhteensä 15 kerrosta. Resorin jälkeen neulotaan 15 kerrosta oikeaa ja seuraavalla kerroksella neulotaan joka toisella puikolla 2oy. Nyt työssä on 54 silmukkaa. Neulo vielä 14 kerrosta oikeaa ja tehdään sitten kantapää.

Kantalappu:

Ota kantalappuun yhteensä 27 silmukkaa (13 toiselta ja 14 toiselta puikolta). Neulo oikealla vahvistettua kantapäätä eli joka toinen oikein ja nosta joka toinen siten, että toinen ja toiseksi viimeinen silmukka neulotaan aina. Neulo nurjalla kaikki nurin paitsi nosta aina aloitussilmukka. Oikealla puolen nosta aina samat silmukat ja neulo samat. Neulo kantalappuun 25 kerrosta ja tehdään sitten kantapään kavennukset:

Neulo edelleen vahvistettua kantapäätä ja neulo oikealla, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Neulo nurjalla nurin, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo 2n yhteen. Kavenna näin reunasilmukat, kunnes jäljelle jää 9 silmukkaa. 

Poimi seuraavaksi reunasilmukat ja aloita samalla kiilakavennukset: Neulo 2oy 1. puikon lopussa ja 2oy takakautta 4. puikon alussa. Jätä 2. ja 3. puikoille 13 ja 14 silmukkaa. Kavenna joka kerros, kunnes 1. ja 4. puikoille jää 13 ja 14 silmukkaa. Jaa kantapäästä jääneet 9 silmukkaa niin, että 1. ja 4. puikoille tulee suunnilleen sama määrä kavennuksia. Työhön jää kavennusten jälkeen 54 silmukkaa.

Neulo kantalapun reunasta laskettuna 50 kerrosta oikeaa ja aloita sitten kärkikavennukset:

Neulo niillä puikoilla 2oy ennen viimeistä silmukkaa, joilla on 14 silmukkaa. Neulo välikerros ja kavenna sitten joka puikolla 2oy ennen viimeistä silmukkaa joka toinen kerros, kunnes kaikille puikoille jää 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita jää yhteensä 12. Katkaise lanka ja vedä silmukoiden läpi. Päättele nurjalle puolelle.



Olen neulonut muitakin perussukkia. Niitä pääset katsomaan seuraavista linkeistä:

Perussukat koossa 36-37

Perussukat koossa 38

Perussukat koossa 40-41

Perussukat koossa 42-43

Perussukat koossa 45-46 Katiasta

Raidalliset perussukat

Oletko vielä neulonut vohvelisukkia? Katso ohje Vohvelisukkiin :)

1 kommentti: