Soulmates -malli se vain on aina yhtä kaunis ja ihana, joten olipa taas tehtävä sellaiset sukat.
Lankana tällä kertaa Novitan 7 veljeksen appelsiini ja menekki yhden kerän verran.
Puikkoina tällä kertaa 3.5 koon puikot ja laitan tähän ohjeen siltä osin, kuin neuloin eri tavalla kuin ohjeessa.
Loin 61 silmukkaa ja neuloin 1. kerroksen oikein ja viimeisen silmukan oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Aloitin sitten kuvion mukaisen neuleen (neljä mallikertaa) niin, että sukan varren pituudeksi tuli 15 cm ja jalkaterän pituudeksi n. 26 cm (viisi mallikertaa). Sukkien pitäisi sopia jalkoihin, joiden koko on 39-40.
Kantapään neuloin niin, että poimin 14 silmukkaa sekä viimeiseltä että ensimmäiseltä puikolta ja neuloin oikealla oikeaa nostaen aina ensimmäisen silmukan ja nurjalla kaikki nurin nostaen ensimmäisen silmukan. Kantalappuun tuli 26 kerrosta ja kantapään kavennukset tein seuraavasti:
Neulo oikealla oikeaa, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus ja käännä työ. Neulo nurjalla nurin, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Neulo 2ny ja käännä työ. Neulo näin, kunnes reunasilmukat on kavennettu kokonaan ja keskelle jää 10 silmukkaa. Poimi sivusilmukat esim. tämän hyvän videon avulla.
Kiilakavennukset: Jätä 2. ja 3. puikoille 14 silmukkaa kummallekin ja siirrä kummaltakin pari silmukkaa reunapuikoille ennen kuin aloitat kavennukset. Neulo 2oy ensimmäisen puikon lopussa ja 2oy takakautta 4. puikon alussa. Kavenna joka kerros, kunnes molemmille puikoille jää 14 silmukkaa. Jatka kiilakavennusten aikana kuviota normaalisti 2. ja 3. puikoilla.
Kärkikavennukset: Neulo kavennukset ohjeen mukaan ja vedä lanka silmukoiden läpi. Päättele nurjalle.
Olen neulonut muitakin sukkia Soulmates -mallilla. Niitä pääset katsomaan seuraavista linkeistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti