Hae tästä blogista

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Villasukkia Lotte -ohjeella

 Heippa!

Ihastuin tuohon Lankavan Lotte -ohjeeseen niin, että neuloin sillä jo yhdet sukat Novitan 7 veljeksen turkoosista lahjaksi. Toiset sukat ovat jo tuloillaan. Neuloin sukat koon 3,5 puikoilla. Varren pituus kantalapun alkuun saakka on 18 cm ja jalkaterän koko pituus 25 cm.

Ohje Lotte -kuvioon löytyy Lankavan sivuilta.

Ohje(merkinnät oy = oikein yhteen ja ny = nurin yhteen)

Luo 61 silmukkaa ja neuloi 1. kerros oikein. Neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Neulo resoriksi valepalmikkoa yhteensä viisi mallikertaa (ohje Googlesta):

1. kerros: *2n, 3o*. Toista *-*.

2. kerros: *2n, 3o*. Toista *-*.

3. kerros: *2n, nosta silmukka, neulo 2o, vedä nostettu neulottujen yli*. Toista*-*.

4. kerros: *2n, 1o, lk, 1o*. Toista *-*.

Kavenna resorin jälkeen kolmella puikolla 2oy niin, että työssä on 57 silmukkaa. Aloita Lotte -kuvio:

 1. kerros *lk, 1o neulomatta ,1o ja vedä nostettu neulotun yli, 1n*. Toista *-*.

2. kerros *2o, 1n*. Toista *-*.

3. kerros *2oy, lk, 1n*. Toista *-*.

4. kerros *2o, 1n*. Toista *-*.

Neulo varteen 11 mallikertaa ja kavenna 54 silmukkaan ennen kantalappua kerrosten vaihtumiskohdassa niin, että neulot peräkkäisillä kerroksilla 2oy kolme kertaa.

Kantalappu:

Poimi 1. puikolta 14 silmukkaa ja 4. puikolta saman verran. Neulo vahvistettua kantapäätä. Oikealla joka toinen oikein ja nosta joka toinen. Nurjalla kaikki nurin. Oikealla puolen nosta aina samat silmukat ja neulo samat. Neulo kantalappuun 24 kerrosta. Neulo sitten kantapään kavennukset:

Neulo edelleen vahvistettua kantapäätä, mutta neulo oikealla, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo nurjaa, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Nosta silmukka, neulo seuraava nurin ja vedä nostettu neulotun yli. Kavenna näin, kunnes reunasilmukat ovat pois ja keskelle jää 10 silmukkaa. 

Poimitaan seuraavaksi sivusilmukat ja aloitetaan kiilakavennukset:

Neulo 1. puikon lopussa 2oy ja jätä 2. ja 3. puikoille 12 silmukkaa kummallekin.  Kavenna 2oy takakautta 4. puikon alussa. Kavenna joka kerroksella, kunnes 1. ja 4. puikoille jää 14 silmukkaa kummallekin. Nyt työssä on 52 silmukkaa. 

Jatka Lotte -kuviota 2. ja 3. puikoilla vielä niin kauan, että kantalapun reunasta on neulottu 45 kerrosta. Neulo sitten kaksi kerrosta oikeaa ja aloita kärkikavennukset.

Kärkikavennukset aloitetaan, kun on neulottu 47 kerrosta kantalapun reunasta laskettuna. Kavenna kahdella puikolla 2oy ennen viimeistä silmukkaa ja neulo välikerros. Kavenna sitten joka toinen kerros 2oy joka puikon lopussa ennen viimeistä silmukkaa, kunnes joka puikolla on 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12. Katkaise lanka ja päättele nurjalle.













15.4.2021 valmistuivat toiset sukat 7 veljeksen Raita -langasta Lotte -ohjeella. Neuloin sukat koon 3,5 puikoilla. Varren pituus kantalapun alkuun saakka on 17 cm ja jalkaterän pituus 25 cm eli sukat sopivat koon 38 jalkoihin.

Ohje muutoin sama kuin ylemmissä sukissa, mutta resori on neulottu *1o takakautta 1n* yhteensä 15 kerrosta. Lisäksi jalkaterässä on 53 silmukkaa, kun ylemmissä sukissa on 52 silmukkaa (jalkapöydän päälle olevassa kuviossa on 27 silmukkaa ja 1. ja 4. puikoilla yhteensä 26).













18.4.2021 valmistui 7 veljeksen purppurasta ja Juhanin punaluumusta koon 42 Lotte -sukat.

Varren pituus kantalapun alkuun saakka on 17 cm ja jalkaterän pituus n. 27 cm. Ohje muutoin sama kuin edellisissä sukissa, mutta jalkaterässä on enemmän pituutta eli neuloin sukkiin yhden mallikerran enemmän jalkapöydän päälle.





2.5.2021 valmistuivat jälleen uudet sukat koossa 42. Sukkien varren pituus kantalapun alkuun saakka on n. 17,5 cm ja jalkaterän koko pituus n. 27 cm. Varressa on 11 mallikertaa ja jalkaterässä 13. Muutoin sama ohje kuin edellisissä sukissa. Varressa kavensin yhden mallikerran verran pois 8. mallikerran jälkeen sukan takaosassa. Neuloin 2oy joka toinen kerros.









21.5.2021 valmuivat Lotte -sukat koossa 38-39. Jalkaterän pituus on n. 25.5 cm ja varren pituus kantalapun alkuun saakka n. 17 cm. Varressa on 12 mallikertaa ja jalkaterässä myös 12 mallikertaa ja 53 silmukkaa. Muutoin ohje täysin sama kuin yllä olevissa sukissa. Neuloin sukat koon 3,5 puikoilla Lankamaailmasta ostetusta Fortissima Color -langasta.



24.5.2021 valmistuivat Lotte -sukat 7 veljeksen Raita -langasta 200g kerästä, jonka ostin Citymarketin alesta :) Sukkien koko on 39-40 ja jalkaterän pituus n. 26 cm. Neuloin sukat koon 3.5 puikoilla. Varren pituus kantalapun alkuun saakka on n. 17 cm. Varressa on 9 mallikertaa ja jalkaterässä 10 mallikertaa. Varressa kavensin yhden mallikerran pois 4. mallikerran jälkeen neulomalla sukan takana 2oy joka toinen kerros. Viimeisen mallikerran jälkeen neuloin vielä kaksi kerrosta oikeaa ja aloitin sitten kaventamisen. Jalkaterässä on 53 silmukkaa. Muutoin ohje sama kuin aiemmissa.





15.6.2021 valmistui Nako -langasta Lotte -sukat koossa 41-42. Neuloin nämä sukat koon 3,5 puikoilla. Varren pituus kantalapun alkuun saakka 17 cm ja jalkaterän pituus 27 cm. Varressa on 60 silmukkaa ja resorina valepalmikkoa viisi mallikertaa (ohje Googlesta). Alla ohje yhteen mallikertaan:

1.-2. kerros: 3o, 2n

3. kerros: nosta 1o, neulo 2o, vedä nostettu neulottujen yli, 2n

4. kerros: 1o, lk, 1o, 2n

Varressa on resorin jälkeen yhteensä 14 mallikertaa Lotte -kuviolla, mutta kavennuksia olen tehnyt 9. mallikerran jälkeen siten, että kerroksen vaihtumiskohdassa olen neulonut 2oy joka toisella kerroksella. Näin olen saanut pois yhden kolmen silmukan mallikohdan ja silmukoiden määrä on kavennuksen jälkeen 57. Jalkaterässä on 15 mallikertaa Lotte -kuviota. Muutoin ohje sama kuin ylemmissä sukissa.



Oletko kokeillut neuloa Vohvelisukkia? Katso vohvelisukkien ohje :)

tiistai 13. huhtikuuta 2021

Lotte -säärystimet

Heips!

Neuloin säärystinrinkiin säärystimet Lankavan Lotte -ohjeella Novita Nalle Taika -langasta koon 3 ja 3,5 puikoilla. Säärystinten pituus on 37 cm.

Ohje löytyy Lankavan sivuilta. Alle laitoin ohjeen vielä näkyviin näihin omiin säärystimiin.

Ohje(merkinnät oy = oikein yhteen ja ny = nurin yhteen)

Luo 61 silmukkaa koon 3 puikoilla ja neulo 1. kerros oikeaa. Neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Neulo resoria *1o takakautta 1n*. Toista *-* yhteensä 18 kerrosta. 

Vaihda sitten koon 3,5 puikkoihin ja neulo säärystintä Lankavan Lotte -ohjeella:

1. kerros *lk, 1o neulomatta ,1o ja vedä nostettu neulotun yli, 1n*. Toista *-*.

2. kerros *2o, 1n*. Toista *-*.

3. kerros *2oy, lk, 1n*. Toista *-*.

4. kerros *2o, 1n*. Toista *-*.

Neulo säärystimeen 22 mallikertaa ja lisää silmukoita välille seuraavasti:

Lisää 2n silmukoiden välistä neulomalla edellisen kerroksen lanka kiertäen nurin puikolla olevan toisen nurjan viereen. Tee ensimmäiset lisäykset, kun olet neulonut 9 mallikertaa. Lisää jälleen 2n, kun olet neulonut yhteensä 10 mallikertaa ja vielä kaksi silmukkaa, kun olet neulonut yhteensä 11 mallikertaa. Nyt työssä on 66 silmukkaa.

Neulo näillä 66 silmukalla, kunnes mallikertoja on 22 ja vaihda sitten pienempiin puikkoihin. Neulo jälleen resoria *1o takakautta, 1n*. Toista *-* ja kavenna resoria aloittaessasi kahdella puikolla 2oy, niin että työssä on 64 silmukkaa. Neulo resoria 18 kerrosta ja päättele sitten silmukat löysästi. Itse käytin tätä tapaa, jonka löysin netistä Käsityökekkereiden sivulta.







Miesten raitasukat

Heipsan!

Neuloin lahjaksi koon 45 raitasukat Novita 7 veljeksen harmaasta (väri 043) ja vihreästä (väri 133) koon 3,5 puikoilla. Varren pituus kantalapun alkuun saakka on 19 cm ja jalkaterän koko pituus on 29 cm. 


Ohje(merkinnät oy = oikein yhteen ja ny = nurin yhteen)

Luo 61 silmukkaa harmaalla ja neulo 1. kerros oikein. Neulo sitten viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa ja aloita nyt työssä on 60 silmukkaa. Neulo resoria seuraavalla ohjeella: *1o takakautta 1n*. Toista *-* yhteensä 15 kerrosta. 

Neulo sitten oikeaa vuorotellen harmaalla ja vihreällä seuraavasti: yksi kerros vihreällä ja yksi harmaalla, kaksi kerrosta vihreällä ja kaksi harmaalla jne. Varressa viimeiseksi tulee kuusi kerrosta harmaata ja sen jälkeen vielä yksi kerros vihreällä ennen kantalapun aloittamista.

Kavenna varressa seuraavasti: Kun olet neulonut 22 kerrosta oikeaa resorin jälkeen, kavenna 2oy kahdella puikolla. Neulo 10 kerrosta ja kavenna kahdella puikolla 2oy. Nyt työssä on 56 silmukkaa.

Kantalappu: Ota 1. puikolta 14 silmukkaa ja sama määrä 4. puikolta. Neulo lappu vihreällä ja siten, että oikealla nostat joka toisen ja neulot oikein joka toisen. Nurjalla neulo kaikki nurin. Nosta oikealla puolen aina samat silmukat ja neulo myöskin samat joka kerran. Kun kantalapussa on 24 kerrosta, neulo kantapään kavennukset:

Neulo oikealla edelleen vahvistettua kantapäätä ja tee ylivetokavennus niin, että vasempaan reunaan jää 8 silmukkaa. Käännä työ ja neulo nurjaa, kunnes vasemmassa reunassa on 10 silmukkaa. Nosta silmukka, neulo seuraava nurin ja vedä nostettu silmukka neulotun yli. Kavenna näin kaikki sivusilmukat oikealla ja nurjalla puolen. Lopulta jää 10 silmukkaa. Jatketaan vihreällä langalla ja poimitaan sivusilmukat. Aloitetaan kiilakavennukset samalla kerroksella:

Kavenna 1. puikon lopussa 2oy ja jätä 2. ja 3. puikoille 13 silmukkaa kummallekin. Neulo 4. puikon alussa 2oy takakautta. Kavenna joka kerroksella, kunnes 1. ja 4. puikoilla on 14 silmukkaa kummallakin. Neulo kavennusten aikana vihreällä, kunnes vihreää on yhteensä 7 kerrosta. Vaihda harmaaseen ja neulo 7 kerrosta. Jatka vuorottelua niin, että seuraavaksi neulot 6 kerrosta vihreällä ja harmaalla jne. Kun olet neulonut lopuksi yhden kerroksen harmaata, vaihda lanka vihreään ja neulo sukka loppuun sillä.

Kärkikavennukset: Aloita kavennukset, kun kantalapun reunasta laskettuna on neulottu 57 kerrosta. Kavenna 2oy kahden puikon lopussa ennen viimeistä silmukkaa, neulo välikerros ja kavenna sen jälkeen joka toinen kerros joka puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa. Kun silmukoita on jäljellä 7/puikko, kavenna joka kerros, kunnes silmukoita on yhteensä 12. Katkaise lanka ja vedä silmukoiden läpi. Päättele nurjalle.




Täältä löydät muita neulomiani raitasukkia:






















lauantai 6. maaliskuuta 2021

Kevättalven kuulumisia

 Heippa!

Kevät on taas alkanut työkiireillä ja lasten harrastuksiin kuskaamisilla. Neulominen on edistynyt lähinnä iltaisin ja hitaasti. Unikkosukat sain valmiiksi onneksi ja ne pääsevät talvilomalla vastaanottajalleen synttärilahjaksi.

Nyt työn alla on perusvillasukat ja valmiiksi sain toiset villasukat, joihin kokeilin ekaa kertaa tikapuutekniikkaa. Kiva tekniikka, kun pääsin kärryille, miten se oikein tehdään.


Tein myös ohjevideon tikapuusilmukoiden luomiseen ja päättelemiseen :)  Huomionarvoista tikapuutekniikassa on se, että neuleesta tulee paljon paksumpaa kuin perinteisellä kirjoneuleella.

Hyllyt tursuavat langoista, mutta tursutkoon. Eiköhän niistä kaikista pikkuhiljaa jotain saa aikaiseksi.

Ja vaikka lankaa onkin yllin kyllin, niin pitihän sitä mennä K -Citymarketista hakemaan lisää, kun oli alennuksia 😁 Enkä jotenkin usko, että olen pitkään ostamatta lankaa. Nimimerkki Tokmannille hakemaan pari kerää..


                                                     


Ja tuli yön pimeinä tunteina ostettua vielä vähän lisää lankaa...alennuksesta 😁





Aloitin myös taas lohikäärmeenhäntähuivia ihanan värisestä Nordlys -langasta. Oikein metsänvihreä huivi tulossa!



Oona -langasta aion neuloa tikapuutekniikalla yksinkertaisten kuvioiden sukat. Näiden sukkien alkua käytin myös tikapuuohjevideossani mallina. Lankamaailmasta ostin tätä lankaa.


Tekemistä piisaa joka saralla, mutta ei ainakaan ole tylsää!

Mukavaa kevättä jokaiselle! Ja neulomisen iloa!!



maanantai 22. helmikuuta 2021

Tikapuutekniikka -sukat

Moi!

Päätinpä opetella tikapuutekniikan ja tehdä sukat helpolla kuviolla :) Kun tajusin idean, oli tosi näppärää neuloa kuviot sillä tavoin!

Lankana käytin Novitan 7 veljeksen valkoista ja oranssia. Neuloin sukat koon 3.4 neliskanttisilla puikoilla.


Jalkaterän pituus on n. 24 cm eli sukat sopivat koon 38 jalkoihin. Varren pituus kantalapun alkuun saakka on 17 cm.

Ohjevideota tikapuutekniikkaan katsoin Taito -lehden tekemältä videolta. Se oli mielestäni todella selkeä ja sain aika pian kiinni ideasta.

Ohje: (merkinnät oy = oikein yhteen ja ny = nurin yhteen)

Luo oranssilla 56 silmukkaa ja neulo 1. kerros oikein. Neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Neulo sitten valepalmikkoa (ohje Googlesta):

1. kerros; 3o, 2n

2. kerros: 3o, 2n

3. kerros: nosta 1o, neulo 2o, vedä nostettu neulottujen yli, 2n

4. kerros: 1o, lk, 1o, 2n

Toista näitä neljää kerrosta yhteensä viisi mallikertaa. Neulo sitten kerros oikeaa ja ota mukaan valkoinen lanka. Neulo 3 oikein oranssilla ja neulo silmukoiden välistä valkoisella langalla nurja silmukka. Tästä tulee tikapuusilmukka, joka jää nurjalle lopuksi piiloon. Neulo 3 oikein oranssilla ja 1 oikein valkoisella. Neulo 3 oikein oranssilla ja uudelleen silmukoiden välistä valkoisella nurja silmukka. Jatka tämä kerros näin.

Neulo seuraavalla kerroksella tikapuusilmukat nurjalla ja neulo kuviota valkoisella kolme oikein edellisen kerroksen valkoisten oikeiden silmukoiden molemmin puolin ja edellisen päälle. Alkaa muodostua vinoruutukuvio. Seuraavalla kerroksella neulotaan viisi valkoista oikeaa silmukkaa edellisten päälle. Sitä seuraavalla kerroksella vain kolme valkoista ja lopuksi yksi valkoinen. Tikapuusilmukoita neulotaan normaalisti nurin joka kerroksella. Kuviokerrosten väliin tulee yksi oranssi kerros oikein. Saumakohtaan tulee viisi oranssia oikeaa silmukkaa vierekkäin koko varren osalta.

Varteen tulee kahdeksan kuviota vierekkäin ja viisi kuviota allekkain. Kun viimeisen kuviokerroksen jälkeen neulotaan oranssilla oikein, kavennetaan tällä kerroksella tikapuusilmukat pois neulomalla ne oikein yhteen tikapuusilmukan jälkeen tulevan silmukan kanssa.

Tässä vielä linkki tekemääni Youtube -videoon tikapuusilmukoiden luomisesta ja päättelystä.

Neulotaan kantalappu ja kantapää:

Poimi 14 silmukkaa 1. ja 4. puikoilta. Neulo oikealla joka toinen oikein ja nosta joka toinen. Neulo nurjalla kaikki nurin. Nosta oikealla puolen aina samat silmukat. Neulo kantalappuun 23 kerrosta ja neulo sitten kantapään kavennukset:

Neulo oikealla puolen edelleen joka toinen ja nosta joka toinen, kunnes vasemmassa reunassa on 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä työ nurjalle ja neulo kaikki nurin, kunnes vasemmassa reunassa on 10 silmukkaa. Nosta silmukka, neulo seuraava nurin ja vedä nostettu neulotun yli. Käännä työ ja jatka kavennuksia näin, kunnes reunasilmukat on kavennettu. Poimi sitten sivusilmukat ja aloita kiilakavennukset oranssilla: 

Neulo 1. puikon lopussa 2oy ja 4. puikon alussa 2oy takakautta. Kavenna joka kerros, kunnes molemmille puikoille jää 13 silmukkaa. Myös 2. ja 3. puikoille jätetään molemmille 13 silmukkaa. Kavennusten jälkeen jalkaterään jää yhteensä 52 silmukkaa. Neulo oranssilla oikeaa, kunnes kantalapun reunasta laskettuna on neulottu 36 kerrosta. Ota valkoinen lanka mukaan ja neulo kerros oikeaa. Neulo vuoronperään kerros oranssia ja oikeaa. Aloitetaan kärkikavennukset, kun ollaan neulottu kantalapun reunasta laskettuna 39 kerrosta: 

Kavenna joka puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa. Kavenna joka toinen kerros, kunnes jäljellä on 7 silmukkaa/puikko. Kavenna sitten joka kerros, kunnes jäljellä on yhteensä 12 silmukkaa. Katkaise lanka ja vedä silmukoiden läpi. Päättele nurjalle.







lauantai 13. helmikuuta 2021

Kääntövarrelliset sukat

 Moi!

Neuloin äidilleni synttärilahjaksi sukat Ullis -langasta. En millään muista, ostinko lankaa itse vai sainko lahjaksi. Joka tapauksessa lanka oli ihanan pehmeää ja värikästä minun makuuni. Toivottavasti äitinikin pitää siitä :) 

Neuloin sukat koon 3.5 puikoilla ja neuloin ne alunperin lyhyillä, nilkan yli ulottuvilla varsilla. Sukkia päätellessä huomasin, että kummankin sukan kerästä jäi lankaa yli, joten poimin sukan alusta silmukat puikoille ja aloin neulomaan resoria uudelleen. Lisäilin silmukoita matkan varrella ja lopputuloksena sain sukat, jotka voi kääntää saumakohdasta tai tarpeen mukaan vetää pitkiksi sääriä ja pohkeita lämmittämään.

Langan menekki oli 2x100g eli kerä molempiin sukkiin. Jalkaterän pituus on 27 cm ja varren pituus kantalapun alkuun saakka 37 cm. Sukat sopivat koon 42-43 jalkoihin.

Ohje: (merkinnät oy = oikein yhteen ja ny = nurin yhteen)

Luo 57 silmukkaa. Neulo 1. kerros oikein ja neulo viimeinen silmukka oikein yhteen ensimmäisen kanssa. Nyt työssä on 56 silmukkaa. Neulo sitten resoria 2o 2n yhteensä 20 kerrosta. Aloita sitten oikea neule ja neulo sitä 38 kerrosta. Neulo seuraavaksi kantalappu

Poimi 14 silmukkaa 4. ja 1. puikolta eli yhteensä 28 silmukkaa. Neulo vahvistettu kantapää: Nosta oikealla joka toinen ja neulo joka toinen oikein. Neulo nurjalla kaikki nurin. Nosta oikealla puolen aina samat silmukat ja neulo samat silmukat oikein. Neulo kantalappuun 25 kerrosta ja neulo sitten kantapään kavennukset:

Neulo edelleen vahvistettua kantapäätä. Neulo oikealla puolen, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä työ ja neulo nurjaa, kunnes vasempaan reunaan jää 10 silmukkaa. Nosta silmukka, neulo seuraava nurin ja vedä nostettu neulotun yli. Kavenna näin, kunnes kaikki reunasilmukat on kavennettu ja jäljelle jää 10 silmukkaa. Poimi sitten sivusilmukat ja aloita kiilakavennukset samalla:

Neulo 1. kerroksen lopussa 2oy ja 4. puikon alussa 2oy takakautta. Kavenna joka kerros, kunnes molemmille puikoille jää 13 silmukkaa. 2. ja 3. puikoilla on kummallakin 14 silmukkaa ja työssä yhteensä 54 silmukkaa.

Neulo oikeaa, kunnes kantalapun reunasta laskettuna on neulottu yhteensä 46 kerrosta. Neulo sitten kärkikavennukset:

Neulo 2. ja 3. puikoilla 2oy ennen viimeistä silmukkaa. Neulo välikerros ja kavenna sitten joka puikon lopussa 2oy ennen viimeistä silmukkaa. Kavenna joka toinen kerros, kunnes joka puikolla on 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes jäljellä on yhteensä 12 silmukkaa. Katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi. Päättele nurjalle.

Jatkovarsi:

Poimi silmukoita neljälle puikolle sukan alusta. Poimi 56, jos pystyt. Itse sain poimittua 54, mutta lisäilin silmukoita heti seuraavilla kerroksilla. Neulo resoria 2o 2n ja lisää seuraavalla kerroksella kaksi silmukkaa, yksi silmukka joka toiselle puikolle. Voit lisätä joko neulomalla oikean silmukan sekä edestä että takaa oikein tai neulomalla nurjan silmukan kahden silmukan välistä nostettavalla langalla. Lisää taas seuraavalla kerroksella kaksi uutta silmukkaa kahdelle eri puikolle kuin viimeksi. Nyt työssä on 60 silmukkaa. Lisää seuraavalla kerroksella kaksi silmukkaa ja nyt työssä on 62 silmukkaa. Lisää vielä seuraavalla kerroksella kaksi silmukkaa ja sitten työssä on 64 silmukkaa.

Neulo 13 kerrosta resoria ja lisää silmukka jokaiselle puikolle. Nyt työssä on 68 silmukkaa. Neulo neljä kerrosta resoria ja lisää taas neljä silmukkaa. Nyt työssä on 72 silmukkaa. Neulo viisi kerrosta resoria ja lisää vielä neljä silmukkaa. Nyt työssä on 76 silmukkaa. Neulo sitten  12 kerrosta resoria ja yksi kerros oikeaa. Päättele silmukat löyhästi. Näissä sukissa on tarkoituksella löysät varret, jotta ne mahtuvat housujen lahkeiden päälle :)






lauantai 6. helmikuuta 2021

Unikkosukat

Heissan!

Tein ensimmäistä kertaa Unikkosukat mustavalkoisina. Tein perinteisellä neulontatyylillä eli kiersin lankoja toistensa ympäri, jottei neuleesta tule liian kireää. Siitä huolimatta vaihdoin puikot isompiin kuviokohdassa.. Sukkien koko on n. 39 ja jalkaterän pituus n. 24.5 cm. Varren pituus on n. 32 cm kantalapun alkuun saakka.

Käytin lankana Novitan 7 veljestä ja koon 3.5 puikkoja resorissa sekä jalkaterässä ja koon 3.75 puikkoja kuvion kohdalla. Vaihdoin takaisin 3.5 koon puikkoihin heti kuvion jälkeen ennen kantalappua ja myös kavensin siinä kohdassa useammalla kerroksella.

Kuvion löysin Pinterestistä :)

Ohje: (merkinnät oy = oikein yhteen ja ny = nurin yhteen)

Luo mustalla 66 silmukkaa ja neulo 1. kerros oikein. Neulo oikean kerroksen lopuksi viimeinen ja ensimmäinen silmukka oikein yhteen. Nyt työssä on 65 silmukkaa. Neulo sitten resoriksi valepalmikkoa 17 kerrosta. Valepalmikon ohje löytyy Googlesta, mutta tässä mallikerta lyhyesti:

1.-2. kerros: 3o, 2n

3. kerros: nosta 1o, neulo 2o, vedä nostettu neulottujen yli, 2n

4. kerros: 1o, lk, 1o, 2n

Neulo kuviota kaavion mukaan ja neulo kaikki kaavion ulkopuoliset silmukat esim. valkoisella tai kehittele siihen oma tapa :) Kaavion neulomisen jälkeen neulo jälleen mustalla ja kavenna joka kerroksella 2oy joka toisella puikolla sekä lopuksi 2oy yhdellä puikolla, kunnes jäljellä on 54 silmukkaa. Neulo sitten kantapää:

Poimi kantalappua varten 1. ja 4. puikoilta 14 silmukkaa kummaltakin. Jätä 2. ja 3. puikoille 13 silmukkaa/puikko odottamaan. Neulo vahvistettu kantapää: Oikealla joka toinen oikein ja nosta joka toinen. Nurjalla kaikki nurin. Nosta oikealla aina samat silmukat ja neulo samat. Neulo kantalappuun 25 kerrosta ja tee sitten kantapään kavennukset:

Neulo edelleen vahvistettua kantapäätä, mutta kun oikealla puolen on jäljellä 10 silmukkaa, tee ylivetokavennus. Neulo nurjalla puolen, kunnes vasemmassa reunassa on jäljellä 10 silmukkaa. Nosta silmukka, neulo seuraava nurin ja vedä nostettu neulotun yli. Kavenna näin kaikki reunasilmukat, kunnes jäljelle jää 10 silmukkaa. Poimi sitten sivusilmukat ja tee sitten kiilakavennukset

Neulo 2oy 1. puikon lopussa ja 2oy takakautta 4. puikon alussa. Kavenna joka kerroksella, kunnes 1. ja 4. puikoilla on 14 silmukkaa kummallakin. Jalkaterään tulee näin yhteensä 54 silmukkaa.

Neulo jalkaterään mustalla 40 kerrosta kantalapun reunasta laskettuna. Neulo sitten kärkikavennukset:

Kavenna 1. ja 4. puikoilla 2oy ennen viimeistä silmukkaa. Neulo välikerros ja kavenna sitten kaikilla puikoilla 2oy ennen viimeistä silmukkaa joka toinen kerros, kunnes joka puikolla on 7 silmukkaa. Kavenna sitten joka kerros, kunnes puikoilla on yhteensä 12 silmukkaa. Katkaise lanka ja vedä silmukoiden läpi. Päättele nurjalle.














Olen tehnyt Unikko -sukat myös tikapuutekniikalla. Katso apua Unikko -sukat tikapuutekniikalla -postauksesta :)